"Kas niin. Haluatte kuulla tarinan, ja minä kerron teille sellaisen."
Otava 2013. Suom. Katariina Kaila. Alkuteos And the Mountains Echoed, 2013. 411 s.
Khaled Hosseini on niitä kirjailijoita, joiden luomassa maailmassa viihtyisi pidenpäänkin. Ja vuoret kaikuivat on taattua Hosseinia, mutta henkilöhahmo- ja henkilösuhdekeskeisempi romaani kuin esimerkiksi Leijapoika (2003). Ehkä vaikutelma johtuu miljöistä: siinä missä Leijapoika sijoittuu lähinnä Afganistaniin (ja ainakin minä luin sitä pitkälti maa- ja kulttuurikuvauksena), Ja vuoret kaikuivat -teoksessa ollaan paitsi Afganistanissa, paljon myös Ranskassa, Kreikassa ja Amerikassa.
Romaanissa käytetään näkökulmatekniikkaa, kertomus rönsyää kertojasta riippuen eri suuntiin ja tapahtumat valottuvat eri kokijoiden kautta. Keskiössä ovat sisarukset, Abdullah ja Pari. Isoveljenä Abdullah suhtautuu Pariin hyvin huolehtivasti, jopa isällisesti. Tragedia kuitenkin erottaa sisarukset toisistaan, elämäntarinat lähtevät omiin suuntiinsa, vaietut asiat unohtuvat tai koteloituvat jonnekin sisimpään.
Romaanin aikajänne on varsin pitkä, 1940-luvulta nykypäivään. Hosseini on mestari monimutkaisten juonikuvioiden rakentajana ja elämän tragedian kuvaajana - niin tässäkin romaanissa. Ja vuoret kaikuivat -romaanin henkilögalleria ja miljöiden vaihtuvuus tuovat mieleen Kamila Shamsien hienon romaanin Poltetut varjot. Henkilökuvauksen rehellisyydessä ja universaaliudessa on jotain samaa kuin Milan Kunderan tavassa havainnoida hahmojaan:
"Mutta näyteikkunasta hän näkee itsensä yllättäen, ilman itsepetoksen mahdollisuutta. Hän näkee keski-ikäisen naisen, jolla on nuhjuinen, löysä paita ja rantahame, joka ei onnistu kätkemään löysiä ihopoimuja polvien yläpuolella. Aurinko paljastaa harmaantuneet hiukset, ja silmien rajauksista ja huulten muotoa parantavasta punasta huolimatta hänen kasvonsa saavat ohikulkijan kääntämään välinpitämättömänä katseensa samaan tapaan kuin katukyltistä tai postilaatikosta."
Myös luovuus saa analyysinsa runoilijahahmo Nila Wahdatin suulla: "Luominen tarkoittaa toisten elämän hyväksikäyttöä, heidän tekemistään tahattomiksi ja tietämättömiksi osallisiksi. Runoilija voi varastaa heidän halunsa, heidän unensa, anastaa heidän puutteensa ja heidän kärsimyksensä. Luova ihminen ottaa sellaista, mikä ei ole hänen. Ja hän tekee sen tietoisesti." Tuleeko tässä kirjoitetuksi näkyviin Hosseinin oma poetiikka, suhde kirjoittamiseen?
Ja vuoret kaikuivat tarjoilee elämänviisaudet lempeinä sananlaskuina: "Kun menimme naimisiin, ajattelin että meillä olisi edessämme monta yhteistä vuotta. Ehkä kolmekymmentä tai neljäkymmentä, hyvällä onnella viisikymmentä. Miksei? /--/ Mutta aika on kuin viehätysvoima. Sitä ei koskaan ole niin paljon kuin luulee."
Ihmisten välisissä suhteissa korostuu rakkaus ja lempeys, toisen kunnioittaminen. Itsekkyys ja niin sanotut pahat teotkin näytetään inhimillisyyden kontekstissa. Tragedia kuuluu inhimillisyyteen ja elämään olennaisena asiana, syvänä pohjavirtana.
Ja vuoret kaikuivat on yksinkertaisesti loistavan hyvin kirjoitettu moninäkökulmainen romaani, jonka maailmassa tragediasta huolimatta on jotain pohjimmiltaan lohdullista ja ymmärtävää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti