Elli Salo: Keräilijät

Otava 2025. Lukijana Karoliina Niskanen. Äänikirjana Strytelin kautta. 4 h 52 min.

Elli Salon esikoisromaani Keräilijät on omaääninen, samanaikaisesti koskettava ja groteski teos. Päähenkilö menee tekemään arkeologista kenttätutkimusta perä-Kainuuseen Venäjän rajan lähettyville. Korvessa keskellä ei mitään, "Läätteessä" (mikä lukijalla assosioi sotahistoriatematiikankin vuoksi Raatteentiehen, mitä tässä lienee haettukin) asuu luontokuvaaja Ani, jonka tämänhetkinen elämä on vähän niin ja näin. 

Ani on koettanut tehdä luontomatkailubisnestä syrjäisellä leirintäalueella, mutta teoria kuulostaa kauniimmalta kuin mitä itärajan syrjäiset leirintäalueet ehkä tuppaavat todellisuudessa olemaan. Luontokuvausta Ani edelleen tekee, mutta alkoholi vie välillä enemmän, välillä vähemmän. Leirintäalueella, jonne minäkertoja pikkumökkiin majoittuu, asuu pysyvänoloisesti vanhassa asuntovaunussaan myös Ljudmila, joka elanto tulee pitkälti marjanpoimimisesta. Tämä kolmikko - ja tietysti myös Anin koira Ystävä, rajavartiolaitokselta eläköitynyt susikoira - on kerronnan keskiössä, ja kolmea naista yhdistää se, että jokaisen elämä itse asiassa tällä hetkellä on vähän niin ja näin. Mitä kohti tässä oikein olisi menossa, vai ollako tässä?

Keräilijät-romaanin motiivit ja teema liittyvät teoksen nimeen. Eri henkilöt keräilevät konkreettisesti kuka mitäkin - minäkertoja arkeologisia löytöjä, Ljudmila marjoja, Ani ihmisiä elämäänsä vaikka erakoksi naamioituukin - ja romaani itsessään on myös eräänlainen keräilyerä, mutta ehdottomasti hyvässä mielessä: keskushenkilöt ovat tarinassa, koska ovat ajatuneet sinne, missä kohtaavat, ja arkeologiset löydöt ovat olemassa siellä missä ovat jos ovat, ja niiden jäljille on päästy muistokeruun avulla. Päähenkilön veli on kuollut, ja suru on osa häntä. Hänkin on eräänlainen muistojen keräilijä - paitsi sotahistoriallisten muistojen, myös oman elämänsä muistojen.

Kerronnassa on mahtavaa lakonisuutta ja groteskia huumoria, ja välillä ei voi kuin nauraa henkilöhahmojen tarinoille. Henkilöihin kuitenkin suhtaudutaan empaattisesti. Jokaisella heistä on heikkoutensa, ja juuri se tekee heistä inhimillisiä ja aitoja. Sillä mennään, mitä on.

Elli Salo tuo kotimaiseen kirjallisuuteen uuden äänen, jossa tuntuu olevan hieman kaikuja toisaalta Alexandra Salmelan groteskista tyylistä tai Jaroslav Hašekin huumorista, toisaalta selkosten eräkirjallisuudesta, jota on kerrontaan on pastissoitu suoraankin mukaan. 

Kustantamon sivujen kirjailijaesittelyn mukaan Salo toimii Kansallisteatterin kotikirjailijana, ja romaaniin pohjautuvan näytelmän kantaesitys on Kajaanin kaupunginteatterissa. Toivottavasti esitys nähtäisiin myös Kansallisteatterin lavalla. Romaanin voi kuvitella taipuvan näytelmäksi toimivalla ja puhuttelevalla tavalla.

Kirjamessut @ Messukeskus, Helsinki

Helsingin kirjamessuilla 23. - 26.10. oli tänä vuonna ihmisvilinää aivan eri tavalla kuin muutamana menneenä vuonna. Kävin messuilemassa perjantaina ja lauantaina, ja molempina päivinä kuhinan pystyi aistimaan. Messujen päätyttyä uutisoitiinkiin kävijäennätyksestä, 104 000 messuvieraasta.

Näytteilleasettajiakin oli runsaasti. Ehkä tänä vuonna silmiinpistävää oli aleosaston suppeus: kahden tai kolmen euron kirjojoja ei ollut lainkaan, keltalappuosastossa oli vain yksi myyjä ja kaikki kirjat oli hinnoiteltu viiteen euroon. Valikoima oli heikompi kuin aiemmin, ei mitään mielenkiintoista. Kustantamojen pöydissä sen sijaan oli hyviä messutarjouksia, uutuusteoksia sai 20 - 25 eurolla, ja mukaan tarttuikin erinäisiä löytöjä.

Ohjelmasta kävin seuraamassa lauantaina köyhyyskeskustelun "Köyhyys kirjojen sivuilla - ja sivumerkinnöissä", jossa J. S. Meresmaa haastatteli Hanna-Riikka Kuismaa ja Katariina Romppaista. Aihe on kiinnostava, ja kirjamessuyleisön keskiluokkaisuuden tai porvarillisuuden huomioon ottaen myös rohkea. 

Andreina Cordani: Murha jouluostoksilla

 

Alkuteos Murder at the Christmas Emporium. Suom. Antti Autio. Otava 2025. Lukija Anni Kajos. Äänikirjana Storytelin kautta, 11 h 32 min.

Andreina Cordanin dekkarissa Murha jouluostoksilla on klassisen dekkarin ainekset: suljettu tila ja sen myötä rajattu määrä henkilöhahmoja, joista jokaisella omat salaisuutensa ja jokin syy, miksi juuri he ovat paikalla. Miljöö on överijouluisa - koska tapahtumien näyttämnönä on joulutavaratalo - ja vanhanaikainen, sillä kaikki nykyajan härpäkkeet, kuten älypuhelimet, on poistettu käytöstä. Murha jouluostoksilla on siis paljossa velkaa Agatha Christien tyylille - ja ihanaa, että ajassamme joku jatkaa hänen perinnettään näin selvästi, mutta kuitenkin nykyajan tvistillä. 

Kerronta etenee preesensissä ja jännite kantaa vahvana läpi koko teoksen. Lukijakin miettii ankarasti, kuka on murhaaja ja miksi. Henkilöhahmojen kuvausta syvennetään takaumilla menneisyyteen ja romaanin rytmi toimii. Kertojanääni kommentoi hahmoja osuvasti ja kriittisestikin, ja kokonaisuus on rakennettu taidokkaasti.

Tämä dekkari pitää otteessaan!

Johanna Aatsalo: 2784 päivää

 

WSOY 2025. Lukija Johanna Aatsalo. Äänikirjana Storytelin kautta, 10 h 2 min.

Johanna Aatsalon omaelämäkerrallinen tietokirja 2784 päivää kertoo elämästä alkoholistin puolisona. Teos etenee kronologisesti rakastumisesta häihin, yhteiselämään ja sen päättymiseen. Tarinasta välittyy tunteiden, kokemusten ja eletyn todellisuuden ristiriitaisuus. Jos ulkopuolelta katsottuna on helppoa sanoa, eroa ja jätä se, elä omaa elämääsi, tämän teoksen lukemisen tai kuuntelemisen jälkeen ymmärtää ehkä paremmin, millainen sairaus alkoholismi on ja kuinka tuhoisa se on myös alkoholistin läheisille.

Jo heti Johannan ja "J:n" rakkaustarinan alussa taivaalla on pilviä, joista voisi lukea taivaan merkit: yhteinen ulkomaanmatka päättyy miehen viskikänneihin hotellihuoneessa ja sen jännittämiseen, onko mies lentokunnossa kotiinpaluuta ajatellen tai jos kokee olevansa, pääsetetäänkö hänet koneeseen. Hääpäivän aamunakin Johanna saa pestä pissat pois hääpuvussa edellisenä iltana sammuneen miehen housuista, jotta alttarille voidaan kävellä - jos mies on siinä kunnossa. Tunteet ja hyvät hetket kuitenkin vievät, ja pari lipuu aviolitton satamaan. Alkoholismi kuitenkin kiristää otettaan miehestä ja ryyppyputket pahenevat ja tihenevät. Häpeän tunteen kuvaus välittyy teoksesta vahvasti - ja se, että häpeä johtaa salailuun, ja niin kauan kuin salaillaan ja hävetään, mahdollisestaan juomista.

2784 päivää on tarkka tapauskertomus sairauden pahenemisesta ja siitä, miltä paheneminen näyttää, tuntuu ja millä sanoilla sitä voi kuvata. Teos on myös kuvaus erilaisista alkoholismin hoitometodeista ja -laitoksista ja teos näyttää myös vertaistuen voiman. 2784 päivää onkin teos, joka lähes jokaisen suomalaisen kannattaisi lukea - jokaisen elämänpiirissä kun todennäköisesti on alkoholisti, sen verran yleisestä ongelmasta tästä Suomessa on kyse.   

Keserédes komediák: Walking Mad, Cacti, 5 tangó @ Unkarin valtionooppera, Budapest

Unkarin valtionooppera Andrássy útilla on vastaremointoitu - no sehän oli nähtävä. Joskus vuosia sitten olen osatnut neljännen parven halvimman lipun Wágnerin Parsifaliin, ja huh mikä kipuaminen jyrkkiä portaita pitkin sinne piippuhyllykatsomoon olikaan. Lipun hinta oli tosin nelisen euroa, että kyllä sillä sitten kiipesikin useamman väliajan verran ylös ja alas. Kokemus oli tuolloinkin huima, ja jo tuolloin kulta, marmori ja hieman kulahtanut punainen sametti tekivät estetiikallaan kerrassaan keisarillisen vaikutuksen.

 

Mutta nyt kaikki oli aivan priimaa. Kulta kimalsi, kattomaalaukset hohtivat, sametti leimusi ja marmori kiilsi. Tällä kertaa paikkamme olivat permannolla, ja permantolippu tähän kolmesta esityksestä koostuneeseen nykytanssikokonaisuuteen maksoi hiukan alle 70 euroa.

 

Ensimmäinen kokonaisuuden osa oli nimeltään Walking Mad, ja sen tunnelma oli ahdistava. Näyttämöllä oli lavasteena korkea lauta-aita, jota kierrettiin, johon välillä aukesi ovi, joka saattoi kaatua, joka ylitettiin ja joka välillä taittui nurkaksi, joka supistui kasaan. Tanssijat olivat pukeutuneet vanhanaikaisiksi nuoriksi katupojiksi, mukana oli pari naista erivärisissä mekoissa. Jossain kohdin mietin, kuvaako kohtaus raiskausta - mikään keveä tämä ensimmäinen ei siis ollut.

Toinen esityksistä, Cacti, oli abstraktein, symbolisin, ilottelevin, modernein ja sekopäisin. Lavalla oli runsaasti näyttelijöitä, esitykseen kuului metatason kommentoiva ironinen kertojanääni, hienoa valojenkäyttöä ja esityksen nimenkin mukaisesti kaktuksia. 

Kahden osan jälkeen oli väliaika, ja väliaikatilat olivat aivan yhtä prameat kuin salikin.

 

Väliajan jälkeen oli kolmannen osion, 5 tangón vuoro.  Osio oli ehkä perinteisin. Tangosta nähtiin erilaisia nykytanssivariaatioita sekä pääparin esittämänä että usean tanssijan koreografiana. Jollakin lailla tästä esityksestä tuli mieleeni flamenco - ehkä vain osion värimaailma loi assosiaation.

Kansatieteellinen museo ja Unkarin musiikkitalo, Budapest

Budapestiin Városligetin puistoon  on syntynyt upeaa uutta arkkitehtuuria - Kansatieteellinen museo (2022) ja Unkarin musiikkitalo (2021). 

 

Kansatieteellinen museo 

Kansatieteellisen museon rakennus sijaitsee valtakatu Dózsa György útin varrella. Rakennus näyttää valtavalta skeittirampilta, jolla on viherkatto. 

Katolla saa kävellä vapaasti ja "skeittirampin päädyt" kohoavat sen verran korkealle, että niiltä avautuu hienoja kaupunkimaisemia. 

"Rampin keskellä" on oivaltava rakennelma: ikään kuin ruostuneen laivan keula, joka on juuttunut jäihin - kuin naparetkeilijöíllä konsanaan. Jäät on rakennettu nupulakivisistä laatoista, jotka ikään kuin murtuvat ja ovat lomittain laivan keulassa. 

Wau mitä wau-arkkitehtuuria! 

 

Unkarin musiikkitalo

Dózsa György útilta päin katsottuna Kansatieteellisen museon takana keskemmällä Városligetin puistossa hieman puiden siimeksessä sijaitsee Magyar Zene Haza, Unkarin musiikkitalo. Rakennuksen on suunnitellut japanilainen arkkitehti Sou Fujimoto, ja Wikipedian mukaan rakennuksen hintalapuksi tuli 25 miljardia (valuuttaa ei mainita, mutta olettaisin kyseessa olevan forintit, eli euroissa Forexin laskurin kautta pyöräytettynä ehkäpä noin 60 miljoonaa). 

Rakennus on upea! Se sulautuu puistoon niin kuin se olisi ollut siellä aina, ja samanaikaisesti se sekä maastoutuu maisemaan että erottautuu siitä. 

 

Rakennuksen katon alapuoli on täynnä kultaisia pieniä muotoonleikattuja metallinpaloja, jotka näyttävät lehdiltä, tähdiltä tai linnuilta.
 

Kattoon on puhkottu reikiä, joista puut kasvavat läpi.

 

Sekä Unkarin musiikkitalo että Kansatieteellisen museon uusi rakennus osoittavat, että nykyäänkin voidaan rakentaa merkittävää arkkitehtuuria, joka koetaan vaikuttavana sekä nyt että todennäköisesti tulevaisuudessa. Kaiken ei tarvitse olla kustannustehokasta, kertakäyttöistä legopalikkaestetiikkaa.

Manyi - Kulturális Műhely, Budapest

Toinen yöelämän rouheampaa puolta edustava paikka on Manyi. Pimeän porttikongin päässä on muovisuikalein suojattu oviaukko, jonka takaa paljastuu hikinen keikkaluola. Lavalla soittaa joku paikallinen bändi, jonka musiikki on yhdistelmä punkia, folkia, rokkia ja skata. Yleisö tanssii ja tunnelma on riehakas. 

Margit körútilla on jonkin verran väkeä liikkeellä. Selvästikin II kaupunginosan poliittinen työ yöelämän puolesta on tuottanut tulosta - jos rouheutta mahdollistetaan, sitä syntyy. Silmiinpistävää on kuitenkin myös se, että vaikka ihmiset juhlivat, juopottelevat ja jointtikin tuoksuu, aivan sekaisin olevat ihmiset puuttuvat katukuvasta. Jokin on siis eri tavoin kuin esimerkiksi Helsingissä.