Noora Vallinkoski: Miten meistä tuli ihmisiä

Atena 2025. Lukija Alina Tomnikov. Äänikirjana Storytelin kautta, 5 h 45 min.

Noora Vallinkosken romaani Miten meistä tuli ihmisiä jatkaa kirjailijalle tyypillisellä tematiikalla: romaanissa kuvataan köyhyyttä ja vähäosaisuutta, eletaan yhteiskunnan marginaalissa. Romaanin kannalta keskeinen tapahtumapaikka on "Mörskä", ränsistynyt talo Vantaalla Ikean takana. Mörskässä asuu Monni, ja Mörskä toimii myös Monnin perheeseen ja sukuun kuuluvien tukikohtana maailmassa. Kummipoika elää elämäänsä näennäisesti Mörskässä ja enemmän netin pelimaailmassa, ja myös luokkanousua koettanut tai siinä räpiköivä siskontytär palaa Mörskään maailman kohdellessa kaltoin.

Olen lukenut Vallinkosken aiemmat romaanit Perno Mega City ja Koneen pelko. Esikoinen, ensin mainittu Perno Mega City teki vaikutuksen suoruudellaan ja groteskiudellaan, Koneen pelko puolestaan tuntui analyyttisemmaltaja esseistisemmältä, mutta molemmat tarkastelevat henkilöitä ja maailmaa ymmärtävän katseen läpi. Miten meistä tuli ihmisiä jäi minulle jotenkin etäisemmäksi - enkä oikein osaa analysoida, miksi. Olisiko romaani pitänyt lukea kuuntelemisen sijaan? Tuntuiko henkilösuhteista rakentuva kuvio (Monnin menneisyys) jotenkin epäuskottavalta? En tiedä, oliko vika minussa vastaanottajana, teoksessa itsessään vai meissä molemmissa, mutta Miten meistä tuli ihmisiä ei jättänyt minuun jälkeä samalla tavoin kuin Vallinkosken edeltävät romaanit.

Kotimaisessa kirjallisuudessa köyhyyttä ja vähäosaisuutta kuvaavat minusta kiinnostavasti Noora Vallinkoski ja Hanna-Riikka Kuisma (esimerkiksi Kerrostalo ja Korvaushoito), joten vaikka tässä nurisenkin nuivasti Miten meistä tulu ihmisistä, jään silti odottamaan Vallinkosken seuraavaa avausta. Kirjailijalla on sanottavaa, ja hän käyttää ajassamme tärkeitä puheenvuoroja. 

Kallio Block Party 2025

Kallio Block Party 2025 juhlittiin aurinkoisessa mutta ei enää megahelteisessä säässä Linjoilla ja Tokoinrannassa. Lavoja oli yhdeksän. A live lava tarjosi nimensä mukaisesti livenä soitettua musiikkia, kuvassa Hugo Cajan. 

Monella lavalla oli dj-vetoista konemusasisältöä, mikä sopiikin urbaaniin miljööseen mainiosti. Kaduilla tanssiminen on vapauttavaa!

Väkeä tapahtumassa oli liikkeellä paljon, ja verrattuna vaikkapa vuoden 2012 tunnelmiin tapahtuma on kasvanut kotikutoisuudesta markkinakojujen yleisfestaritunnelmaa kohti. Tunnelma oli kuitenkin kauttaaltaan leppoisa, vaikka väkimäärä Hesarin jutun mukaan jo päiväsaikaan oli noin 8 000, ja illan pimetessä tuntui, että reilusti enemmän.

Edelleen, kuten vuonna 2012, pidän tästä yhden päivän tunnelmasta, rentoudesta ja hyvästä fiiliksestä. 

Purkutaidenäyttely "Parempi maailma" @ Arabia 135, Helsinki

Vuoden 2025 purkutaidenäyttely Parempi maailma järjestetään Keravan sijaan Helsingissä, Arabia 135 -korttelissa. Paikka on helposti saavutettava ja sopii taidenäyttelyn pitämiseen hyvin - mutta purkutaidenäyttelyn rappioromantiikkaa ja estetiikkaa luo mielestäni olennaisesti myös tila, jonka ikään kuin orgaanisilta osilta teokset näyttävät. Arabia 135 taidenäyttelyn pitopaikkana korostaa teosten teosmaista ja erillistä luonnetta, vaikka tässäkin tilassa on useita pieniä huoneita, joihin teokset luovat maailmansa. Tulevaisuudessa toivoisin purkutaidenäyttelyiden kuitenkin palaavan purettaviin kohteisiin: se luo taiteeseen myös tietynlaista vaarantunnetta, tilapäisyyttä ja carpe diem -hetkellisyyttä.

Paremmassa maailmassa on teoksia sekä ammattitaiteilijoilta että aloittelijoilta tai sellaisilta tekijöiltä, jotka eivät ole ikään kuin tunnustettuja taiteilijoita, mikä tuo kiinnostavalla tavalla esille keskustelua tekijyydestä. Toisaalta se tuo näyttelyyn myös teoksia, joissa on ehkä näyttävä idea ja pintataso, mutta joista on vaikeaa saada irti sen syvempää merkitystä tai tulkintaa.

Seuraavassa joitain poimintoja vaikuttavista, häiritsevistä tai ajatuksia herättäneistä teoksista.

 

 

Olli Irmelin Lupa olla poikkeaa estetiikaltaan näyttelyn enemmistöstä ja jo sikäli herättää huomion. Vaaleat kankaat ja niille kirjotut ja kankailta pakenevat työt puhuttelevat.  Kevyt, harsomainen kirjonta tavoittaa perhosten olemuksen ja saa pohtimaan kestäväisyyttä ja katoavaisuutta. Estetiikka tuo mieleen vanhan kesämökin haperoituneet verhot ja sitä kautta ajan vääjäämättömän kulun ja kiertokulun.

 

Toni Esselin Hostile Architecture paitsi kommentoi suoraan kaupunkiarkkitehtuurin syrjiviä ja toiseuttavia rakenteita, saa pohtimaan vahvasti myös ulkoistettua itsevihaa. Teoksen väri- ja äänimaailma yhdessä pitkien piikkien kanssa luo hyvin voimakkaan, vieraannuttavan kokonaisuuden. 

 

Milja Ilona Salosen teoshuoneessa Hämä-hämä-häkki on mustavalkea väritys kuten Esselinkin huoneessa, mutta valkea on kuviollista ja pehmeää, ja valaistus lämmin. Kuitenkin myös Salosen teoksessa tunnelmassa on häiritsevyyttä - ja ehkä sitä tuo eniten teoksen avaimena toimiva nimi. 

Vaikka teoksen sisällä tuntuu pehmeältä, hämyiseltä, lämpimältä ja turvalliselta, onko tämä hämähäkki virkannut itselleen henkilan, joka hetki hetkeltä kutistuu pienemmäksi ja ahtaammaksi tilaksi, ja eristyy täysin ympäröivästä maailmasta ja todellisuudesta? Vallitsevaksi tunnelmaksi jää ahtaus, ahdasmielisyys ja eristäytyvä oman navan ympärille kiertyvä todellisuus - vaikka teoksen voisi tulkita aivan toisin, jos sen nimi olisi vaikkapa Pesä. 

 

Usva Inein Concrete Hopes rakentuu neiliöiden varaan. Neliö on ikkuna elementtikerrostalon maailmaan, neliö on kuva. Teos kommentoi maahanmuuttajuutta ja toiseutta. Lakanamainen liehuva, liikkuva kangas luo hienosti kontrastia kovien, kulmikkaiden seinien kanssa.

 

Olio Yli-Suomun teoksessa Luontoni nousee lovesta on käytetty kiinnostavalla tavalla luonnonmateriaaleja maalauksen osana.  

 

 

Viivi Kiiskisen ahdistavanvaaleanpunainen huone Temuttajan unelma on kulutuskriittinen kannanotto, jostä välittyy hyvin se, kuinka liika katoaa muun liian joukkoon ja pinkki ei pinkistä erotu. Teos vyöryy katsojaa kohti ja tuntuu tukahduttavalta. 

 

Paremman maailman teokset saavat ajattelemaan ja niiden äärellä on ihanaa se, kuinka keskenään erilaisia teoksia samaan näyttelyyn mahtuu ja kuinka huoneesta toiseen kävelemällä päätyy ihan erilaisiin tunnelmiin. 

Laura Juntunen ja Tii Judén: Koti kadulla

 

Into 2025. Äänikirjana Storytelin kautta. Lukijana Hannamaija Nikander. 5 h 19 min.

Tii Judénin elämäkerta Koti kadulla avaa yhden näkökulman päihdemaailmaan, suomalaiseen asunnottomuuteen ja levottomaan nuoruuteen. Tytön tai naisen osa päihdekuvioissa valottuu hienosti - kun rahaa ei ole, seksillä saa. Hyväksikäyttö on karkeaa ja arkista. Päihdemaailmassa myös väkivalta on karkeaa ja arkista, ja sitä on käytettävä myös itse. 

Judénin tie päihderiippuvuuteen ja asunnottomuuteen lähtee lapsuuden sairauskokemusten kautta: epilepsialääkitys, leikkaukset, psyykkinen sairastelu, laitokset, alidiagnosoitu tai sivuutettu ADHD. 

Koti kadulla onnistuu tekemään näkyväksi sen, kuinka monia rinnakkaisia arkitodellisuuksia maailmassa on olemassa yhtä aikaa ja aivan erillään toisistaan - ja lopulta, kuinka todellisuudesta toiseen on myös mahdollista vaihtaa, mutta vaikeaa se on.  

Jytäkesä Go-Go @ Suvilahti, Helsinki

Huh hellettä voi todellakin sanoa myös Jytäkesä Go-Go:n osalta!

Lauantai-iltapäivämme alkoi päälavalta, missä Antti Autio soitti iltapäiväsetin aikuisrockia.

Absoluuttinen nollapiste täytti autereisen päälavan kentän.

J. Karjalainen soitti aivan mahtavan alkuiltaan sopivan keski-ikäisen rokkikeikan, joka oli nautittavaa kuunneltavaa ja tanssittavaa. Keikka alkoi uuden levyn biiseillä ja jatkui osuvasti valituilla kesään sopivilla hiteillä, kuten Marjaniemessä ja Hän.

Go-Go-lavalla rokkasi loppuillasta Mary Ann Hawkings.

Festarin viimeisenä bändinä kuultiin Saimaa, joka osoittautui mielettömän svengaavaksi bilebändiksi - niin tanssittavaksi, etten edes tullut ottaneeksi kuvia. Ennen encorea kuultiin Finlandia, joka aiheutti aika ristiriitaiset tunelmat. Hieno biisi ja upea sovitus, mutta tämän maailmanajan eurooppalainenkin kehys on sotaisa: Ukrainan sotaa on jatkunut jo kolme vuotta, tai jos Itä-Ukrainan valtaus lasketaan, niin yli kymmenen. Encorena sitten taas jammailtiin kevyemmissä tunnelmissa.

Jytäkesä osoittautui hyvän fiiliksen aikuiseen makuun tehdyksi sopivankokoiseksi festariksi, jonka järjestelyt toimivat ja tunnelma oli hyvä. Loppuillasta huomasi, että ruokatarjonnassa olisi saanut olla enemmän kasvis- tai vegaanisia vaihtoehtoja (ne loppuivat ensimmäisenä) ja Tiivistämössäkin olisi ollut kiinnostavia esiintyjiä, mutta jono sisään oli matemaattisesti aika toivoton, jos ei ollut hyvissä ajoin ennen keikkaa liikkeellä, ja sisällä olleet totesivat lämpötilan olleen kuin saunassa, eli keikan kuunteleminen vaati myös kisakuntoa ja nesteytystä (mitä vaadittiin myös ulko-oloissa ennen auringon kääntymistä iltaan). 

Matkakoski, Tornionjoki

 

Tornionjoen Matkakoskella on kauniit maisemat ja kosken kohinasta pääsee nauttimaan sekä hiekkarannalla että kalliolla.

Ulrika Lagerlöf: Lakkasuo

 

"Lumi on rakeista ja märkää jalkojen alla ja roiskuu pitkin sääriä juostessa." 

Ruotsinkielinen alkuteos Hjortronmyren. Suom. Kristiina Vaara. Otava 2025. 400 s.

Lakkasuo on viihderomaani, jonka tapahtumat sijoittuvat Pohjois-Ruotsiin ja joka kertoo rakkaudesta, suvun salaisuuksista ja luonnon merkityksestä. Romaani etenee kahdessa aikatasossa. Nykyisyys tapahtuu vuonna 2022, ja nykyhetken keskushenkilönä ja samalla romaanin päähenkilönä on metsäteollisuusyhtiössä työskentelevä Eva, joka lähetetään kotikyläänsä ratkomaan yhtiön mediaskandaalia. Menneisyys puolestaan sijoittuu sotia edeltäviin vuosiin 1930-luvulla. Ollaan samassa pohjoisruotsalaisessa pikkukylässä, ja keskiössä on Evan 17-vuotias isoäiti Siv. Sivillä ei ole mahdollisuutta jatkaa opintoja, vaan hänet lähetetään kokiksi savottakämpälle keskelle miehistä maailmaa ja korpea. 

Menneisyyden tasolla romaanissa on kyse Sivin kasvukertomuksesta ja valinnoista, joita hän tekee tai hänen on mahdollista tehdä. Savottaelämä näyttäytyy raskaana työnä ja nuoren tytön epävarmuutta ja varmuuden hiljattaista kasvamista kuvataan uskottavasti. 

Lakkasuon tematiikka käsittelee paitsi luontosuhdetta ja ihmisten suhtautumista metsään eri aikoina ja eri näkökulmista, myös ruotsalaisten ja saaamelaisten välistä suhdetta ja siihen liittyvää kitkaa, joka tulee näkyväksi metsään liittyvien ristiriitaisten intressien ja keskenään ristiriidassa olevien oikeuksien kautta. Myös aktivismia käsitellään sekä nykyajassa, jossa aktivistiteinit kampanjoivat metsän suojeluarvojen puolesta hakkuita vastaan, että menneisyydessä, jossa osa saamelaisista herää yhteiskunnalliseen aktivismiin maanomistukseen liittyvien oikeuksiensa puolesta. 

Lakkasuon juonessa on monia tasoja ja viihderomaaniin sopivia onnistuneita elementtejä: rakkautta, salaisuuksia, jännitystä ja yhteiskunnallisia teemoja. Evan ja Sivin tarinan rinnakkain kulkeminen osoittaa, kuinka aika, jossa elämme, määrittää elämän ongelmia ja niiden ratkaisemisen tapoja.