Vuoden 2025 purkutaidenäyttely Parempi maailma järjestetään Keravan sijaan Helsingissä, Arabia 135 -korttelissa. Paikka on helposti saavutettava ja sopii taidenäyttelyn pitämiseen hyvin - mutta purkutaidenäyttelyn rappioromantiikkaa ja estetiikkaa luo mielestäni olennaisesti myös tila, jonka ikään kuin orgaanisilta osilta teokset näyttävät. Arabia 135 taidenäyttelyn pitopaikkana korostaa teosten teosmaista ja erillistä luonnetta, vaikka tässäkin tilassa on useita pieniä huoneita, joihin teokset luovat maailmansa. Tulevaisuudessa toivoisin purkutaidenäyttelyiden kuitenkin palaavan purettaviin kohteisiin: se luo taiteeseen myös tietynlaista vaarantunnetta, tilapäisyyttä ja carpe diem -hetkellisyyttä.
Paremmassa maailmassa on teoksia sekä ammattitaiteilijoilta että aloittelijoilta tai sellaisilta tekijöiltä, jotka eivät ole ikään kuin tunnustettuja taiteilijoita, mikä tuo kiinnostavalla tavalla esille keskustelua tekijyydestä. Toisaalta se tuo näyttelyyn myös teoksia, joissa on ehkä näyttävä idea ja pintataso, mutta joista on vaikeaa saada irti sen syvempää merkitystä tai tulkintaa.
Seuraavassa joitain poimintoja vaikuttavista, häiritsevistä tai ajatuksia herättäneistä teoksista.
Olli Irmelin Lupa olla poikkeaa estetiikaltaan näyttelyn enemmistöstä ja jo sikäli herättää huomion. Vaaleat kankaat ja niille kirjotut ja kankailta pakenevat työt puhuttelevat. Kevyt, harsomainen kirjonta tavoittaa perhosten olemuksen ja saa pohtimaan kestäväisyyttä ja katoavaisuutta. Estetiikka tuo mieleen vanhan kesämökin haperoituneet verhot ja sitä kautta ajan vääjäämättömän kulun ja kiertokulun.
Toni Esselin Hostile Architecture paitsi kommentoi suoraan kaupunkiarkkitehtuurin syrjiviä ja toiseuttavia rakenteita, saa pohtimaan vahvasti myös ulkoistettua itsevihaa. Teoksen väri- ja äänimaailma yhdessä pitkien piikkien kanssa luo hyvin voimakkaan, vieraannuttavan kokonaisuuden.
Milja Ilona Salosen teoshuoneessa Hämä-hämä-häkki on mustavalkea väritys kuten Esselinkin huoneessa, mutta valkea on kuviollista ja pehmeää, ja valaistus lämmin. Kuitenkin myös Salosen teoksessa tunnelmassa on häiritsevyyttä - ja ehkä sitä tuo eniten teoksen avaimena toimiva nimi.
Vaikka teoksen sisällä tuntuu pehmeältä, hämyiseltä, lämpimältä ja turvalliselta, onko tämä hämähäkki virkannut itselleen henkilan, joka hetki hetkeltä kutistuu pienemmäksi ja ahtaammaksi tilaksi, ja eristyy täysin ympäröivästä maailmasta ja todellisuudesta? Vallitsevaksi tunnelmaksi jää ahtaus, ahdasmielisyys ja eristäytyvä oman navan ympärille kiertyvä todellisuus - vaikka teoksen voisi tulkita aivan toisin, jos sen nimi olisi vaikkapa Pesä.
Usva Inein Concrete Hopes rakentuu neiliöiden varaan. Neliö on ikkuna elementtikerrostalon maailmaan, neliö on kuva. Teos kommentoi maahanmuuttajuutta ja toiseutta. Lakanamainen liehuva, liikkuva kangas luo hienosti kontrastia kovien, kulmikkaiden seinien kanssa.
Olio Yli-Suomun teoksessa Luontoni nousee lovesta on käytetty kiinnostavalla tavalla luonnonmateriaaleja maalauksen osana.
Viivi Kiiskisen ahdistavanvaaleanpunainen huone Temuttajan unelma on kulutuskriittinen kannanotto, jostä välittyy hyvin se, kuinka liika katoaa muun liian joukkoon ja pinkki ei pinkistä erotu. Teos vyöryy katsojaa kohti ja tuntuu tukahduttavalta.
Paremman maailman teokset saavat ajattelemaan ja niiden äärellä on ihanaa se, kuinka keskenään erilaisia teoksia samaan näyttelyyn mahtuu ja kuinka huoneesta toiseen kävelemällä päätyy ihan erilaisiin tunnelmiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti