Nätti tyttö, vähän pehmee @ Ryhmäteatteri, Helsinki

Ryhmäteatterin Nätti tyttö, vähän pehmee kuulosti houkuttelevalle: kolme naista, kolme sukupolvea, ongelmia ja onnea - niin kuin meillä kaikilla. Kepeyttä ja huumoria, mutta kuitenkin jotain totta, koskettavaa.

Hesarin kriitikko Suna Vuori toteaa, että "näytelmä ei oikeastaan tule sanoneeksi mitään uutta sukupolvista tai -puolista". Aina ei tarvitse sanoa uutta ollakseen kiinnostava ja koskettava, mutta mielestäni Nätti tyttö, vähän pehmee ei oikein onnistunut sanomaan mitään.

Henkilöhahmot ovat joko epäkiinnostavalla ja särmättömällä tavalla tavallisia tai sitten niille on annettu silmiinpistävän omaperäisiä ominaisuuksia, jotka eivät kuitenkaan yhtään syvennä hahmoja. Viimeeksi mainittu seikka viedään pukuleikittelyksi: nuorin nainen, parikymppinen, harrastaa cosplaytä ja sillä varjolla hänet nähdään lavalla mitä kummallisimmissa asusteissa. Nyt alleviivataan (ja samalla koetetaan naurattaa katsojia hassuilla asuilla): nuori kokeilee erilaisia rooleja ja niiden sopivuutta itselleen, etsii itseään, peilaa identiteettiään muiden reaktioihin ja samastuu cosplay-kavereihinsa, joilla on sama harrastus. Samalla sanotaan jotain naiseudesta ja sen muuttumisesta kolmen sukupolven aikana. Hohhoijaa.

Paisti sukupolvista ja naiseudesta, näytelmä kertoo myös suomalaisuudesta ja miehen rooleista. Näytteleminen on energista ja nopeatempoista, mutta kohtaukset jäävät irrallisiksi.

Olennaisen äärellä Nätti tyttö, vähän pehmee on kohtauksissa, joissa isoäiti koettaa luoda uusia perinteitä - tästä lähdin sunnuntaisin juotaisiin kahvia hänen luonaan. Ja syödään pullaa. Perinteen synnyttäminen ei ole helppoa: kaikki hahmoista kaipaavat yhteyttä toisiinsa ja samalla koettavat vältellä sitä, elää kuitenkin omaa elämäänsä. Enemmän tällaisia tarkkanäköisiä havaintoja, niin näytelmä olisi saanut sisältöä ja sanottavaa. Sanottavaa varmasti olisi.

Nyt petyin.

Katriinamiesklubi @ Kustaa Vaasa, Helsinki

Guggenheim projektz

Guggenheim projektz on yksi sympaattisimmista kokoonpanoista, joita olen kuullut, johtuen toisaalta käytetyistä instrumenteista (kitara ja monisointinen Casio, osin jopa kaksi), toisaalta kappaleiden naivismista ja lopulta ihan soittajista itsestään - Guggenheim projektzia on yksinkertaisesti kivaa katsoa ja vielä kivempaa kuunnella.

Katriinamies

Katriinamies, joka on antanut nimensä koko klubille, oli minulle sekä duona että ideana uusi tuttavuus, jonka kohtaamista suosittelen lämpimästi! Katriinamies on improvisaatioduo. Samaan tapaan kuin improvisaatioteatterissa, duo kysyy yleisöltä kappaleidensa aiheet ja tyylilajit ja toteuttaa ideat samantien. Mukana oli myös alle puolen minuutin pikakappaleita sekä klassinen improtehtävä "ei", jossa aina, kun yleisö huutaa ei, improajat vaihtavat tarinan, tässä tapauksessa kappaleen, suuntaa.

Tänä iltana Kustaa Vaasassa kuultiin muun muassa siitä, että ei kannata dokata Leijonien kanssa (minkä Arhinmäkikin tietää), presidentti saa kokea olevansa työväen presidentti kerran vuodessa - vappuna, paska talvi ja ihan huippuhittinä Päivi-ongelma: Muilla on ehkä päihdeongelma mutta mulla on Päivi-ongelma (tyypillisesti aina A2-iltojen jälkeen), johon lääkkeeksi auttaa mahdollisesti tiskiltä tilattu Jallu, jota ei ole myymässä Päivi.

En ole aikoihin nauranut niin kuin Katriinamiehen keikalla. Katriinamiesklubia järjestetään Kustaa Vaasassa ilmeisesti aina joka kuukauden ensimmäisenä torstaina; täytyypä laittaa kalenteriin.

Valmistusvirhe

Valmistusvirheen kokoonpano oli osin sama kuin Guggenheim projektzin, mutta siinä missä Guggenheim projektz soitti varsin naivistiseen tyyliin ja usein myös leikillisesti, Valmistusvirhe oli vakavampaa materiaalia. Valmistusvirhe soitti iskelmällistä rockia, joka oli minun makuuni hieman liian iskelmällistä. Mutta loistavaa, lavalla oli läskibasso!

Valmisturvirheen musiikkiin voi tutustua myös Spotifyssä.

Teemu Ikonen: 1700-luvun eurooppalaisen kirjallisuuden ensyklopedia eli Don Quijoten perilliset

Gaudeamus 2010. 365 s.

Teemu Ikosen kirjallisuushistoria 1700-luvun eurooppalaisen kirjallisuuden ensyklopedia eli Don Quijoten perilliset paljastuu lukemisen jälkeen - lukijan sivistyksen lisäännyttyä 1700-luvun kirjallisista konventioista - monellakin tapaa 1700-lukulaiseksi.

Kirjoittaja itse toteaa rakennevalinnan, sen, että teos on kirjoitettu ensyklopediamuotoon, kumpuavan käsiteltävästä aikakaudesta. Myös teoksen nimen voi sanoa heijastelevan pituuksineen ja alaotsikoineen aikakautta - mahtoiko olla Sofi Oksanen, joka kirjoitti Kun kyyhkyset katosivat -teoksen oheisblogissaan nykyajan suhtautumisesta teosten nimiin: ytimekäs yksisanainen nimi olisi paras (ja sellaisiahan suurin osa nykyteosten nimistä on -?).

Ikosen teos on kiinnostava. Ainakin itse sain siitä hyvin paljon uutta tietoa 1700-luvusta - ei ainoastaan kirjallisista teoksista ja kirjailijoista, vaan laajemminkin kirjallisuuden konventioista, tekijyydestä, julkaisemisen todellisuudesta. Teoksen painopiste on Ranskassa ja Englannissa, Saksakin tulee mainituksi.

Ensyklopediaa on mahdollista lukea sana-artikkeli kerrallaan kulkienristiviitteiden polkua, mutta itse nautin eniten konservatiivisesta alusta loppuun -lukemisesta, joten niin toimin tämänkin teoksen suhteen. Lukustrategia tuntui palkitsevalta, sillä kun sama asia tuli uudemman kerran vastaan eri sana-artikkelissa, kykenin jo lukijana nyökyttelemään muka-asiantunevasti kyseisen seikan kohdalla.

Graçan kalaravintola, Lissabon

En ole missään ikinä syönyt niin hyvää kalaa kuin täällä!

Graçan aukiolla, Largo da Graçalla, sijaitsee useita leipomoita ja ravintoloita, jotka kaikki näyttävät varsin kansanomaisille - niin ulkoa kuin sisältäkin. Myös annosten hinnat ovat erittäin maltillisia - erilaisia päivän kaloja on tarjolla viidestä kymmeneen á la carte -menun rinnalla, ja päivän kala -annokset maksavat noin kymmenen euroa lisukkeineen.

Tämä ravintola - kenties nimeltään Churrasco da Graça Restaurante? - sijaitsee aukion raitiovaunupysäkkien kohdalla lehtikioskin takana, missä itse asiassa on aivan vierekkäin noin kolme ravintolaa, joten oven suhteen kannattaa olla tarkkana. Pariloitu lohi on juuri sopivan mehukasta ja suolaista, pariloitu tonnikala samoin. Tässä ravintolassa kannattaa ehdottomasti käydä syömässä!

Sén katedraali, Lissabon

Sén katedraali muistuttaa ulkoa ruusuikkuinoineen Notre Damea ja näyttää kerrassaan vakuttavalta. Sisältä katedraali on puolestaan jonkinmoinen pettymys - se on yllättävän karu ja ankea, lähestuulkoon betonibunkkeri. 

Koska Lissabonin kirkkoihin ei ollut sisäänpääsymaksua, voi tömänkin käydä vilkaisemassa, mutta en missään nimessä suosittelisi jonottamaan sisään.

Lost in Esplanada, Lissabon

Lost in Esplanada on värikkään hippimäinen kahvila tai baari Bairro Alton kaupunginosassa muutaman askeleen päässä Bairro Alton kaupunkiin päin antavan näköalatasanteen, Miradouro de São Pedron de Alcantaran huikeista maisemista.

Talviaikaan Lost in Esplanadan terassi on muovitettu, joten maisemasta, ruoasta ja juomasta voi nauttia hytisemättä. Toastit ovat valtavia, wrapit puolestaan lähinnä koristemaisia. Tunnelma on loistava!

Igreja da Graça, Lissabon

Graçan kirkko on ulkoapäin vaalean laatikkomainen, mutta sisältä näkemisen arvoinen. Kokonaisuus on hörselöisen koristeellinen aina kattoa myöten. Tunnelmaa messujen välille kirkkoon on luotu klassisella musiikilla, joka sopii erinomaisesti ympäristöön.

Graçan kirkon oven edessä aukeaa miradouros, näköalatasanne keskustan suuntaan Mourarian yli. Puiden alla on myös kahvila.

Lissabonin tällä reunalla on kovin vähän puistoja ja poikkeuksen tekee Graçan kirkon edessä oleva pieni mutta viihtyisä puisto, jonka penkeille paistavasta auringosta kannattaa pysähtyä nauttimaan paikallispappojen kanssa. Kirkon taakse jää sinisin azulejo-koristelaatoin päällystetty talo, joka on hyvä maamerkki, jos kirkon sijaintia tarkastelee kaupungin toisen puolen kukkuloilta.