Kuten Michael Schilkinin näyttelystä kirjoittaessani totesin, en ole koskaan aiemmin ollut innostunut keramiikasta. Lisäksi Anu Pentikin näyttelyn nimestä, Alussa oli siemen, tuli mieleeni Siikalatvan kammottava slogan "Kylvä siemenesi Siikalatvalle", joten en saapunut näyttelyyn erityisen innoissani. Niinpä onkin mahtavaa todeta:
Olin väärässä! Anu Pentikin Alussa oli siemen on nimittäin puhutteleva, näyttävä, samastuttava ja toivoa herättävä näyttely. Siis ehdottomasti suositeltava kokemus!
Näyttely pitää kiertää suunniteltuun suuntaan, sillä huoneissa esillä olevat teokset muodostavat tarinallisen kokonaisuuden: huoneet ovat pitkälti pikemminkin installaatioita kuin tiloja, joissa erillisiä teoksia on esillä.
Näyttely alkaa voikukkapellosta, jonka vieritse voi kulkea ja jonka rönsyilevyyttä ja vapautta voi ihailla.
Voikukkapellon jälkeen päästään höytyvien maailmaan, jossa on samanaikaisesti upeaa keveyttä ja kontrastina valtavaa rujoutta.
Sen jälkeen tunnelma muuttuukin täysin. Kuljetaan läpi palaneen metsän ja valkean metsän, mitkä itse koin näyttelyn draaman kaaren huippukohdiksi, peräkkäiseksi tuhoksi ja toivoksi.
Mustasta ja valkoisesta metsästä päästään takaisin värien maailmaan ja kukkapellolle - ja tässä vinkki: kaikilla kukilla on nimet. Nimilistaa saa lainata lipunmyyntipisteellä. Nimien kautta kukkia on aivan eri tavalla kiinnostavaa tulkita kuin vain kukkina itsessään.
Näyttelyn loppupuolella on video, jolla Anu Pentik kertoo urastaan ja näyttelyn synnystä ja teemoista. Videon katsominen syventää näyttelykokemusta. Viimeisessä huoneessa päästään vielä valkeuden äärelle.
Hieno, tunteita herättävä ja samastumaan saava näyttely!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti