Että keramiikka olisi kiinnostavaa ja puhuttelevaa - sitä en ollut kokenut ennen Michael Schilkin feat. Lotta Mattila -näyttelyn kokemista Turun taidemuseossa. Schilkinin teosten nimet tai valmistumisvuodet eivät jääneet mieleen, mutta kuinka ilmeikäs on esimerkiksi tuo kissa yllä!
Osa Schilkinin veistoksista oli ikään kuin realistisempia, kuten kirahvit alla, mutta näyttely teki näkyväksi sen, että keramiikka on taidetta. Ehkä joku skarppi tyyppi tiesikin tämän jo ennen minua. Itse olen aina pitänyt keramiikkaa hieman tylsänä.
Siinä missä osa Schilkinin veistoksista oli realistisia, osa taas muodoiltaan hyvinkin pyöreitä (linnut jopa siinä määrin, että ne assosioituivat mielessäni Oiva Toikan veistoksiin, joissa ei sinänsä ole mitään vikaa, olen vain nähnyt niitä arkisuuteen asti), mutta mukana oli myös kulmikkaita eläinhahmoja, joista esimerkkinä pöllö alla. Tuohon tunnetilaan samastun syksyn pimeinä iltapäivinä, kun tuntuu täysin yliajetulta ja päivän valo on loppunut ennen kuin päivä itse.
Näyttelyn on kuratoinut nykytaiteilija Lotta Mattila, jonka eläinkeramiikkaa ja -veistoksia näyttelyssä myös on. Vaikka taiteilijoiden aihe on sama, teokset erottuvat toisistaan tyylillisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti