perjantai 16. elokuuta 2019

Helsingin Taiteiden yö 2019

Tänä vuonna Taiteiden yössä lähdimme aivan uusille suunnille. Perinteisesti olemme viettäneet Taiteiden yötä Töölönlahden suunnalla: aloittaneet oopperan kirppikseltä, käyneet Sanomatalon World Press Photo -näyttelyssä, kohdanneet kaikkea matkan varrelle osuvaa ohjelmaa, sytyttäneet Unicefin kynttilän pimenevässä illassa ja huipentaneet illan oopperan tulevan kauden ohjelmistoa ulkolavalla esittelevien esitysten ja skumpan äärellä. Tänä vuonna oopperakirppistä ei ollut (koska se ilmeisesti järjestettiin Flow'n yhteydessä) ja illan live-esitykset oli korvattu kahdella videoidulla esityksellä. Videoita voi katsella kotisohvallakin, joten Töölönlahti ei houkutellut. Toivottavasti tämä on oopperan osalta Taiteiden yön poikkeusvuosi.

Töölönlahden sijaan suuntasimmekin Teurastamolle Night Market -tapahtumaan, joka osoittautui todella onnistuneeksi. Teurastamon sisäpihalla oli monenlaista ohjelmaa: muun muassa ruokaa, juomaa, kukkaseppeleiden sitomista, livemusiikkia, kujallinen erilaisia käsitöitä myyviä kojuja, tanssiopetusta ja tulishow.

Tunnelma Teurastamolla oli todella mukava ja leppoisa. Illan päätti Saimaa-orkesteri, joka oli livenä todella hyvä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti