lauantai 6. syyskuuta 2014

Kissojen yö @ Korkeasaari, Helsinki

Korkeasaaren syyskuinen Kissojen yö oli kerrassaan loistotapahtuma, jossa oli kaikki kohdallaan - kissat, esiintyjät, valaistus, tunnelma ja säätila.

Korkeasaari-vierailuilla suuret kissaeläimet ovat usein pysytelleet piilossa tai loikoilleet laiskoina varjoissa, mutta kissojen yönä näimme liikkeellä ainakin lumileopardin, aasianleijonan pentuineen, ilveksen, valtavan amurintiikerin sekä Kissalaakson liepeillä asuvat saukot ja pikkupandan. Muitakin eläimiä on vaihtelevasti virkeinä - kamelit makoilivat pylly yleisöön päin kyttyrät vinossa, karhut märehtivät heinää ja voikukanlehtiä (! ihan uusi ilmiö mulle) ja kuningasmerikotkat mököttivät toisilleen häkin eri laitamilla (tai sitten ne suunnittelivat pakoa).

Illan hämärryttyä ja pimettyä yötä kohti saaren upea valaistus paljastui - ja valaistus ehdottomasti oli illan tunnelmallisinta antia. Ulkotulia oli käytetty runsaasti teiden varsilla, metsäisä puro keskellä saarta oli koristeltu värikkäin kynttilälyhdyin (kännykkäkamerakuva ei mitenkään tee oikeutta tunnelmalle ja väreille) ja värikkäät spottivalot taikoivat esiin puiden ja pensaiden muotoja.


Festaritunnelmaa paikalle loivat onnistuneesti valitut esiintyjät - tunnelma oli leppoisa ja kotoinen koko illan ajan. Käpylehmäorkesterin biiseissä seikkalivat eläimet, Kliffiä emme nähneet mutta backstagen ovella päivystävistä tytöistä päätellen sekin oli kuumaa kamaa, Pietarin Spektaakkeli tanssitti rennoilla hiteillään ja God Given Ass loi paikalle rokkitunnelmaa ja soitti suhteellisen kovalla volyymillä.

Viimeinen esiintyjä oli Juju, jonka näkemistä odotimme eniten - ja myös jännitimme, kestääkö kolmevuotias Korkeasaaren-kävijämme valveilla niin myöhään. Hyvin kesti, sillä tarjolla oli niin paljon jänniä aktiviteetteja! Jujun keikka oli rento ja hyväntuulinen. Superhittibiisi Hullu oli säästetty setin viimeiseksi, ja täytyy sanoa, että tällä keikalla se meni niin nuotin vierestä kuin vain mahdollista. Toisaalta livemusiikkiin kuuluvat yllätykset ja nimenomaan se, että kaikki ei (tarkoituksella tai tahattomasti) mene niin kuin levyllä. Onneksi keikalla kuultiin muitakin suosikkibiisejä, kuten esimerkiksi Huuda tai keikan napakasti aloittanut 7 ämmää.


Tarjolla oli myös askartelupaja, jonka tekeminen oli suunniteltu siten, että askartelun ääressä saattoi viihtyä minkä ikäinen taiteilija tahansa.


Päätimme tehdä Kissojen yöstä perinteen, ja sen verran seuraavan vuoden kokemusta voi tuunata paremmaksi, että otamme mukaan oman megalomaanisen herkkupiknik-korin. Ruoka- ja juomapisteille oli nimittäin pitkät tai todella pitkät jonot (vaikka pisteitä oli rakennettu ainakin yksi lisää), ja ruoan laatu oli sellaista kuin tavanomaisestikin huvipuistoissa - siis elämyksenä korkeintaan ihan hyvää ja hinnaltaan varsin arvokasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti