Damage Club 3 @ Darkside Club, Helsinki

Darkside Clubin punk-iltamissa riitti soitettiin ja laulettiin kovaa niin kuin asiaan kuuluukin. Nimeltään kiinnostavinta bändiä, Päivän leikettä, emme ehtineet nähdä, mutta Tyhjyys herätti ajatuksia biiseillään kuten Lampaita sikojen vaatteissa ja Game over. Heterofobia jatkoi Tyhjyyden hc-linjalla ja illan viimeinen bändi, Cigarette Crossfire, kuulosti edellisten esiintyjien jatkona lähestulkoon popilta melodisine sävelkulkuineen.

Markku Pääskynen: Vihan päivä

"Se alkaa unesta, se alkaa siitä kun olen viisi ja seison keskellä pihaa ja tunnen harteillani taivaan painon, minun täytyy kulkea kumarassa jotta jaksan taivaan kantaa, jottei taivas putoa eivätkä tähdet kahahtele niskaani."

Tammi 2006. 117 s.

Kuulin vastikää traumakirjallisuuden lajityypistä. Suomen nykykirjallisuus 1 (2013) määrittelee traumakirjallisuuden kirjallisuudeksi, joka "käsittelee äkillisiä elämänmuutoksia, kuten vakavia onnettomuuksia ja sairastumisia, järkytyksiä, jotka suistavat yksilön tai yhteisön elämän raiteiltaan". Koska pidän ankeasta ja ahdistavasta kirjallisuudesta, toki olen aiemminkin lukenut traumakirjallisuutta, tosin vain osaamatta nimetä sitä omaksi lajityypikseen. Mutta nyt päätin tutustua siihen tietoisesti, ja niinpä valitsin luettavakseni Markku Pääskysen Vihan päivän. Ja mikä loistava, pysäyttävä, hätkähdyttävä romaani se onkaan!

Henkilöhahmot ja jromaanin sisältö kuulostavat kuvailtuina jopa tylsiltä: aviopari Asko ja Eliisa, heidän lapsensa, Lahja ja Aarre; omakotitalo, asuntolaina, miehen pitkät työpäivät ja vaimon masentunut, voimaton kotiäitiys; haulikkomtottiivi, jonka jo takakansi tuo esiin.

Romaanin voima on siinä, kuinka se kuvaa tavanomaista äärimmäisen subjektiivisesti. Kerronta suodattuu Eliisan kautta, tarkkaillaan sekä nykyhetkeä että muistellaan Eliisan nuoruutta. Pääskynen osaa verbalisoida masentuneen ajattelua äärimmäisen uskottavasti, mikä tekee romaanin maailmasta vangitsevan ja painostavan. Tähän romaaniin tutustuminen tekisi hyvää kaikille niille, jotka elävät masentuneiden kanssa.

Päähenkilö Eliisa ei saa yhteyttä itseensä, se on ollut jollain lailla aina hänen ongelmansa, lapsuudesta nuoruuden ja nuoren aikuisuuden kautta nykyhetkeen saakka. Suhde äitiin on jäänyt etäiseksi, se on samanaikaisesti kaipaava ja torjuva:

"Äiti, siinä neljä sakeaa kirjainta. Mä olen ollut huolissani susta, äiti sanoo ja katsoo silmiin. Katson maahan. Äiti tarttuu käteeni ja odottaa. Käteni on veltto pala lihaa. Mitä minun pitäisi sanoa? Pitäisikö minun sanoa, ettei se riitä, että on liian myöhäistä? -- Äiti katselee minua oudon hellästi ja minä kerron olevani väsynyt, ei muuta. Mutta äiti ei anna periksi. Äiti pitää kädestäni kiinni, sanoo että olen ollut viime aikoina aina väsynyt joten miksen ole alkanut miettiä voisiko siihen olla jokin syy. Siihen minulla ei ole vastausta, ei halua vastata. On liian myöhäistä."

Nuoruuden ihmissuhteet ovat ollet irrallisia, nyt Eliisa on naimisissa Askon kanssa, jota hän rakastaa, jota kohtaan hän tuntee syyllisyyttä (koska Asko kantaa vastuun lähes kaikesta Eliisan sairauden vuoksi) ja menettämisen, hylkäämisen pelkoa. Suhde lapsiin on ristiriitainen - rakkautta, hellyyttä, painostavuutta, syyllisyyttä. Vaikein on kuitenkin suhde itseen: Eliisa paitsi kokee elämänsä raskaaksi, etäiseksi ja mahdottomaksi, on myös uupunut, masentunut, uneton ja identiteetiltään jäsenymätön.

Romaani kasvattaa tragedian kaaren uskomattoman hienovireisesti. Olisiko jotain voinut tehdä tai tapahtua toisin? Kuinka paljon asioiden olisi pitänyt olla eri tavoin, jotta se mitä tapahtui, olisi jäänyt tapahtumatta? Romaani on ohuutensa vuoksi varsin nopealukuinen, mutta sen maailma jää piinaamaan lukemisen jälkeen. Ehdottoman suositeltava teos, joka tekee näkyväksi ihmisen monisyisyyden.

OK Cult @ Club Liberté, Helsinki

OK Cult soitti Libertéssä loistavan keikan. Kappaleet olivat tyyliltään ja tunnelmiltaan monipuolisia ja bändillä oli hyvä meininki. Keikan toimivinta antia sinkkubiisien lisäksi olivat mielestäni aggressiivinen Black Mambo sekä minulle ennestään tuntemattomat herkistelevä Julia-biisi ja encorena soitettu menevä ruotsinlaivahitti. Hyvä fiilis!

Kjell Westö: Kangastus 38

 

"Kun rouva Wiik ei tullut sinä aamuna töihin, Thune tunsi aluksi ärtymystä."

Otava 2013. Suom. Liisa Ryömä. Alkuteos Hägring 38. 334 s.

Kjell Westö on loistava tarinankertoja. Hän osaa luoda hätäilemättömiä todellisuuksia, joiden henkilöhahmoissa on syvyyttä.

Kangastus 38 sijoittuu 1930-luvun Helsinkiin, jonka ihmisiä varjostaa kaksikymmentä vuotta sitten käyty kansalaissota kokemuksineen. Uusi sotakin on ovella. Romaanin aikajänne kuvaa kuitenkin hetkeä, jolloin Euroopan aatteellinen ilmapiiri kiristyy ja aiemmin sivistymättöminä pidetyt mielipiteet saavat tilaa keskusteluissa ja mediassa - mikä rinnastaa romaanin asenneilmapiirin nykyaikaan. Romaanin henkilöhahmot eivät tarinan aikana ehdi toista maailmansotaa kokea, sen saapumisesta tietää vain lukija.

Päähenkilö on Matilda Wiik, jonka persoonallisuuden häilyvyys välittyy hyvin eri niminä, joilla henkilöhahmo itseään kutsuu: on rouva Wiik, Miljaneiti ja Matilda. Rouva Wiik on kunnollinen ja tunnollinen töissäkäyvä teflonkulissi, joka ei anna itsestään mitään muille, lukuun ottamatta hillittyä hymyä ja hallittua työpanosta. On Miljaneiti, joka on kokenut kansalaissodan leirikauhut nuorena naisena ja joka kuiskailee vaarallisia ajatuksia rouva Wiikin ja Matildan mieleen. Ja sitten on Matilda, joka edustaa sitä, mitä päähenkilö aidoimmillaan nykyhetkessä voi olla - rakastuva, tunteva, kulttuurista kiinnostunut, ystävien seurassa viihtyvä ja veljestään välittävä nainen.

Romaanin jännite perustuu henkilöhahmojen välisiin suhteisiin ja siihen, mitä heissä kussakin pinnan alla piilee ja mitä tapahtuu, kun piilevä nousee pintaan. Matildan elämään liittyy hänen veljensä Konni perheineen, ystävät ja uusi työnantaja, asianajaja Claes Thune ystäväpiireineen. Matildan kauhuksi yksi Thunen ystävistä paljastuu henkilöksi, joka liittyy traumaattisella tavalla hänen omaan menneisyyteensä - ja tälle kauhun tasapainolle romaanin suurin jännite rakentuu.

Kerronnan fokus vaihtelee Matildan ja asianajaja Thunen välillä, mikä tuo romaaniin ristivalotusta paitsi juonen etenemiseen, mukaan myös kahden eri yhteiskuntaluokan ja sukupuolen näkökulmat. Thune on korkealle koulutettu suomenruotsalainen asianajaja, Matilda työlaistaustaisesta perheestä.

Westön luoma ajankuva on maailma, johon tekee mieli sukeltaa ja jossa viihtyisi pidempäänkin.

Lumikuningatar @ Oopperatalo, Helsinki

Lumikuningatar-baletti on kaunista katsottavaa. Lavastukseen on panostettu: päähenkilöparin Kain ja Kertun vuosisadanvaihteiset kodit ovat lämpimän satumaiset, talvikohtauksiin ulkona niin Helsingissä kuin Lapissakin on saatu talven taikaa lumisilla puilla, Lumikuningattaren valtakunta on hyytävän terävä.

Kuten jo lavastuksen kuvailusta voi päätellä, H. C. Andersenin satu tapahtuu balettiversiossa Suomessa. Juonen seuraamista on helpotettu isöäidin (Minna Haapkylä) kertojaäänellä, joten käsiohjelma ei ole pakollista hankittavaa (tosin mukana on fanijuliste!), joskin se selostaa baletin sisällön hyvin: Kai ja Kerttu ovat hyviä ystäviä lapsuudessaan, kunnes Lumikuningattarelta varastettu peili särkyessään sinkoaa sirpaleen Kain silmään ja Lumikuningatar kidnappaa Kain kylmyyteen orjakseen - Kerttu lähtee etsimään Kaita maailmalta ja erinäisten seikkailujen kautta päätyy Lappiin ja lopulta he saavat toisensa.

Toinen puoliaika alkaa Kertun matkalla maailman eri kolkissa: lavalle saapuu eri kulttuureja edustavia tanssiseurueita. Idea on satumaisen hauska ja aikuiskatsojalle tulee olo kuin seuraisi Euroviisuja (mikä kansallinen erikoisuus seuraavaksi on luvassa, monta pistettä antaisin?) tai James Bond -elokuvia, joiden välitäämä kuva vieraista kulttuureista on yhtä stereotyyppisen pelkistetty. Arabialaisessa tanssissa on tuhannen ja yhden yön satujen lumousta, japanilaisessa tanssissa puolestaan pikanttia huumoria.

Väliajalla kannattaa olla kamera kädessä ja kuvausvalmiina.

Sadun opetuksesta syntyi aikuisseurueessamme melko pitkä tulkinnallinen keskustelu - mitä Lumikuningatar itse asiassa viestii hyvyydestä ja pahuudesta sekä ihmisyydestä?

P.S. Ei epileptikoille.

Umeshu, Helsinki

Kehuttuja sushiravintola Umeshuita on Helsingissä kaksi, kävin kokeilemassa Pohjoisen Hesperiankadun Umeshua, joka osoittautui herkullisen maineensa veroiseksi. Tilasimme listan suurimman sushilajitelman (70 kpl, 80 e), joka oli sekä näyttävä että maittava eritoten nigiriensä osalta. Maistoin ensimmäistä kertaa nigiriä, jonka täyte oli englanniksi keltapyrstökalaa (ei aavistustakaan, mikä laji on suomeksi...). Se osoittautui huippunigiriksi, maku oli hieman savuisa. Makien osalta lajiltelma oli keskinkertaisempi, mutta California-rullat olivat erinomaisia.

Ise asiassa listalta löytyy muitakin annoksia kuin sushia, ja naapuripöytien perusteella nekin vaikuttivat mielenkiintoisilta. Alkupala-annoksena soijapavut olivat ruokahalua nostattavia ja mukava kollektiivinen naposteluhetki.

Umeshu on ehdottomasti suositeltava kokemus - ja jos varman päälle haluaa pelata, pöytävaraus kannattaa tehdä ennakkoon.

Nufit 2014 @ Paasitorni, Helsinki

Nuorten filosofiatapahtuma Nufit järjestettiin Paasitornissa 10.-11.1. ja teemana oli Eurooppa. Perinteisten alustusten ja haastajien sekä Sokrates-väittelykilpailun ja filosofisten teehetkien lisäksi tänä vuonna oli tarjolla perjantaina loistavan, kriittisen ja provosoivankin Hannu Taanilan vetämä Eurooppa-paja, jossa käytiin läpi eurooppalaisuutta antiikista nykypäivään - wau.

Mika Perälä & Eero Salmenkivi: Antiikin perintö

Antiikin filosofian tutkijat (HY) Mika Perälä ja Eero Salmenkivi lähtivät purkamaan antiikin perintöä eurooppalaisuuden kulmakivenä. He huomioivat antiikin perinnön tulkinnan olevan aikasidonnaista ja sikäli voidaan todeta meillä olevan erilaisia "antiikin perintöjä", mutta antiikin perintöä voidaan silti tarkastella kolmesta näkökulmasta:

1) Aineellinen perintö - kulttuurinen perintö: arkeologiset jäänteet ja kirjalliset tekstit - kieli, tavat, ajattelu ja arvot

2) Sisältö - muoto: esimerkiksi Homeroksen laulut - eepos heksametrimuodossa (kirjallisuuden laji)

3) Tosiseikat - normit (arvot, ihanteet).

Perälän ja Salmenkiven alustuksen lopussa käsiteltiin vielä Protagoraan relativismia suhteessa Platonin ja Aristoteleen ajatteluun.

Jesse Keskiaho, Antti Ruotsala & Juhana Toivanen: Keskiajan kevät

Keskiaikatutkijoiden alustuksessa kritisoitiin voimakkaasti kliseetä keskiajan jämähtäneisyydestä tai "pimeydestä" ja tuotiin mielenkiintoisesti ja elävästi esiin erilaisia näkökulmia keskiajan elämään, kulttuuriin ja sivistyksen kehittymiseen.

Keskiajalla koulutus siirtyi kirkolliseen yhteyteen ja niinpä sen painopiste siirtyi hallitsevan yläluokan tarpeista (antiikki) palvelemaan kristinuskon tarpeita.

Keskiajan yliopistoissa oli neljä tiedekuntaa: lääketieteellinen tiedekunta, teologinen tiedekunta, oikeustieteellinen tiedekunta, joka jakautui roomalaiseen eli maalliseen oikeuteen ja kanoniseen eli uskonnolliseen tai hengelliseen oikeuteen, sekä artisti-filosofinen tiedekunta, jossa opetettiin kielioppia, retoriikkaa, logiikkaa, musiikkia, geometriaa, astronomiaa, aritmetiikkaa, metafysiikkaa, moraalifilosofiaa ja luonnonfilosofiaa. Oppiaine- ja tiedekuntajaosta voi huomata, kuinka paljon nyky-yliopisto lopulta muistuttaa keskiajalla luotua mallia.

Tavanomainen opiskeluaika yliopistossa oli kaksi vuotta. Maisteriksi valmistuminen kesti 7-9 vuotta, tohtoriksi vielä 5-15 vuotta. Kun nämä ajat suhteutetaan keskiajan varallisuuteen (yliopistossa opiskeleminen oli kallista...) ja eritoten elinajanodotteeseen, joka oli keskimäärin kolmestakymmenestä viiteenkymmeneen vuoteen, voidaan ehkä varsin perustellusti jo kritisoida nykypäivän putkiopiskelun ihannointia ja nopeaan valmistumiseen pyrkimistä...

Keskiaikaa on pidetty hyvin kirkkokeskeisenä ja kirkko on usein nähty tieteen tekemisen hallitsijana. Näissä alustuksissa tuli esiin se, kuinka laaja verkosto yliopistoja oli jo keskiajan Euroopassa, ja se, että yksiköt olivat melko itsenäisiä. Todettiin tosin myös se, että tieteentekijöillä oli usein kristillinen tausta, mikä ei voi olla vaikuttamatta esimerkiksi kysymyksenasetteluun - sillä tavoin kristillisyys oli tieteessä läsnä, mutta kirkon varsinaisessa kontrollissa yliopistot eivät olleet.

Antti Filppu, Vesa Maanselkä & Paavo Pylkkänen: Suuret eurooppalaiset kertomukset

Eurooppa-pajan loppukeskustelu nousi aivan omiin sfääreihinsä - keskustelussa piirrettiin niin laajoja kaaria ja pyrittiin yhdistämään näennäisesti niin erilaisia asioita, että kuulijana ei voinut kuin miettiä, miksi niin kovin harvoin käydään tällaista keskustelua. Antti Filppu aloitti tilaisuuden laulamalla Vysotskin laulun kitaran säestyksellä suomeksi ja puhumalla lyhyesti venäläisestä bardikulttuurista - tämä viritti saliin aivan omanlaisensa tunnelman ja viesti itsessäänkin siitä, kuinka olennaista taide maailmassamme on.

Keskustelijoista Antti Filppu on muusikko ja kulttuuriantropologi, Vesa Maanselkä fyysikko ja Paavo Pylkkänen mielenfilosofi ja filosofian tohtori. Varsinaisessa keskustelussa jokainen puhujista ylitti oman kategorisointinsa, ja keskustelun eri näkökulmien - kulttuurin, historian, taiteen, kvanttifysiikan... - välille etsittiin ja löytyi yhdistäviä tekijöitä.

Erkki Tuomioja: Euroopan takapihat

Ulkoministeri Erkki Tuomiojan alustuksen keskiössä olivat ihmisoikeudet suhteessa rasisimiin ja muuhun alistamiseen. Tuomioja lähti liikkeelle historiasta ja Euroopan noususta, niistä seikoista, jotka mahdollistivat Euroopan nousun - ja tällaisena hän näki ennen muuta rasismin nousun, suhteen orjuuteen ja alusmaiden valloittamiseen. Tästä hän pääsi 1900-luvun keskistysleireihin, jotka hän näki Euroopan yhteisenä perintönä, suorana jatkumona 1800-luvun työleireille ja orjuudelle.

Euroopan "mentaalisiksi takapihoiksi" Tuomioja nimesi äärinationalismin ja rasisimin, asenteet, joita ei lopulta ole kovin pitkä matka tekoihin. Sellaiset teot ja asenteet, joita ennen pidettiin hävettävinä tai piiloteltavina, ovat nykyään tulleet jopa salonkikelpoisiksi ("en ole rasisti, MUTTA..."), mitä ei pidä hyväksyä, vaan Tuomiojan ydinviestinä oli, että näihin "mentaalisiin takapihoihin" on reagoitava. Haastajina Tuomiojan alustuksessa olivat Rosa Heikkinen ja Lassi Saario.

Sixten Korkman: Markkinat kansanvallan uhkana

Sixten Korkman lähti liikkelle alustuksensa otsikon kritisoimisesta: demokratiaa ei hänen mukaansa ole ilman markkinatalouden vahvaa asemaa. Tosin hän näki rahalla saa -asenteen olevan uhka demokratialle, mutta tämän koskevan pikemminkin Yhdysvaltoja, joissa esimerkiksi yksityisten vaalilahjoitusten määrää ei ole laein rajattu, kuin Suomea. Myös markkinafundamentalistinen näkemys on Korkmanin mukaan uhka demokratialle - markkinafundamentalistit kannattavat minimaalista valtiovaltaa, jota edustavat lähinnä puolustusvoimat ja poliisivoimat.

Korkmanin mukaan kansalaisten tulee olla valistuneita ja kiinnostuneita, eli tavallaan hän siirtää vastuuta valtioiden ja yritysten toimien oikeellisuuden tarkkailemisesta tavallisille kansalaisille - joilla ei juurikaan ole valtaa.

Alustuksensa yhteydessä Sixten Korkman onnistui kuulostamaan lähes vasemmistolaiselta (!), mutta haastajien (Olli-Pekka Lehtinen ja Oskari Mantere) sekä yleisön esittämät kysymykset saivat esiin toisenlaisia äänenpainoja. Keskustelua syntyi muun muassa vapaakauppasopimuksesta sekä kehittyneiden maiden kaupankäynnistä (korruptoituneiden ja ongelmallisten) kehitysmaiden (ja jopa failed state -maiden) kanssa. Korkmanin mukaan maat, jotka ovat avautuneet globalisaatiolle (=päästäneet kehittyneet maat käymään kauppaa luonnonvaroistaan, yritykset rakentamaan teollisuutta ym.), ovat "päässeet kehityksen polulle".

Korkman totesi kannattavansa "sen kaltaista hyvinvointivaltiota kuin Suomessa", ja hän otti esille joitain kaipaamiansa muutoksia. Korkman puhui "kestävyysvajeesta" ongelmana ja sitä kautta hyvinvointivaltion rahoitusongelmasta. Moni eri asia voidaan nimetä ongelmaksi ja on monenkaltaisia tapoja ongelmien ratkaisemiseksi - ylipäätään "kestävyysvajekeskustelun" näkökulmaksi suosittelisin tutustumaan esimerkiksi Tony Judtin teokseen Huonosti käy maan.

Sokrates-väittelykilpailu

Lukiolaisilla suunnatussa Sokrates-väittelykilpailussa väiteltiin tänä vuonna esimerkiksi aiheista "Vapaus on tärkein arvo VS. Turvallisuus on tärkein arvo", "Populismi on suuri vaara demokratialle VS. Demokratia on perimmältään populistista" ja "Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava (Wittgenstein) VS. Siitä, mistä ei oikeastaan voisi puhua, on puhuttava".

Väittelykilpailun finaalissa väiteltiin lauantai-iltana ihmisoikeuksista, ja Joensuun normaalikoulu voitti Turun lyseon lukion.