Ravintola Junk y Vegan, Helsinki

Loppusyksystä Kallioon avautui Junk y Vegan -ravintola, ja se on tervetullut lisä alueen ravintolatarjontaan. Miljöö on rento ja välitön, ja ravintola on sopuhintainen. Listalla on pikkupurtavaa, burgereita, tacoja, flättileipiä ja bowleja - ja luonnollisesti kaikki on vegaanista, mikä tekee ravintolasta helpon käyntikohteen seurueen kuin seurueen kanssa, kun erityisruokavaliokysymysten kanssa ei tarvitse kamppailla joka ruokalajin kanssa erikseen.

Parin testauskerran jälkeen voi todeta, että burgerinälkään paikka on oivallinen. Burgereissa on sopivasti erilaisia vaihtoehtoja ja ne ovat ruokaisia ja herkullisia - tosin lisäksi kannattaa tilata ranskalaiset ja jokin dippi. Flättileivät näyttivät ruokaisilta, mutta ainakin meillä ne olivat jääneet raaoiksi. Myös tacoannos oli hyvä.

Rosa Liksom: Väylä

"Ko mie ja Katri olima koalla urakalla saahneet kyörättyä karjan maantiele, taivas peitty syksysseen utuharssoon ja kohta alko tihuutahmaan jäähileistä vettä."

Like 2021. 266 s.

Rosa Liksomin romaani Väylä sijoittuu Lapin sodan loppuun ja kertoo väylänvarren ihmisten evakkomatkasta Ruotsiin sodan hävitystä pakoon. Päähenkilönä on nuori tyttö, jonka tehtävänä on kuljettaa perheen karja Ruotsiin. Sairasteleva äiti on lähtenyt sedän kanssa edeltä, ja tytön pitää löytää äiti. Ajan- ja paikantuntu välittyvät voimakkaasti. Väylä on kirjoitettu meänkielellä, jonka maailmaan pääsee yllättävän vaivattomasti, vaikka alkuun lukeminen onkin hitaampaa. 

Romaanissa on paljon yleiskuvausta siitä, mitä tyttö näkee ympärillään. Elävä esimerkki tästä on kohtaus, jossa evakot saapuvat lautalla joen yli Ruotsin puolelle:

"Lautta jyshäytti rantaan. Uuen kotomaan rantatörmä näyti samalta ko vanha. - - Rannassa oli samanlainen räime ja häslinki ko oli ollu sielä, mistä lähimä: nauat mylvit, hiehot kiljuit, muu karja kraaku kukin omala kielelänsä. Suurin osa ihmisistä jörrötti mykkäpiruina paikoilansa, yhet pölköä täynä, toiset muuten vain, jokku laukoit häissään ympähriinsä. Siinä oli liikutuksessa heijaavia hurskaita ja klenkkaavia tuhlaajapoikia, jokka olit päässeet oikein luvan kanssa ulkomaile ja saatoit aatela, että jäävät tänne valhmiiksi katetun pöyän äähreen. Oli levottomia puolipäisiä leinejä, kohtalon käsiin heittäytyhneitä jurnuttelijoita, seikkailuninnosta väriseviä minua vanhempia tyttäriä ja uuen näkemisen riemussa hehkuvia, utelihaan sorttisia lehmipiikoja, semmosia ko mie itte. Rivistö paikalisia lottia seiso siivona sivussa. Niitten esiliinat ja hilkat hohit vitivalkosina."

Karja on romaanissa keskeisessä osassa, sillä se on pakomatkan aikana tytön perhe. Luontoa ja eläimiä kuvataan romaanissa tasaveroisina ihmisen kanssa, ja yhtä yksityiskohtaisesti ja elävästi kuin ihmisiäkin:

"Ilona, Kerttu, Pirkko, Sisko ja Liina, jonka olinpaikkaa en tieny, olit pieniä ja sitkeitä lapinlehmiä, jokka olit ajoitten saatossa tottuhneet nälkhään ja janhoon. Periaatheessa, muttei juurikhaan käytänössä. Ehkä net kohtasit kärsimyksen piirun verran laimeammin ko muut nupopäiset suomenkarjan lehmät ja sarvipäät, joita oli vain kaksi yhessä äverihäässä talossa. Meän lehmät on kestäviä ja luonteelthaan lempeitä. - - Hiehot Soma ja Kielo on puoliverisiä lapinlehmiä, miitten tulevat vasikat on varttisia elikkä enempi jo tavallista suomenkarjaa. Janne on puhasrotunen lapinsonni. Soon periny äitinsä rohkeuen, viissauen ja älynlahjat, isältänsä sopusuhtasesti kaartuvat turvan ja vaaleanruskean täplikhään nahan, missä on häivähys punasta."

Väylä kertoo samastuttavasti pakolaisuudesta ja tilanteesta, joka ei ole ihmisten omissa käsissä, vaikka yksilö aina jossakin määrin pystyykin vaikuttamaan omaan toimintaansa. Vaikka evakkomatka ja historiallinen tilanne ovat kaoottisia ja köyhyys on käsinkosketeltavaa, Väylä ei ole synkkä romaani. Elämässä on aina tasoja, jotka eivät näy päällepäin ja ihmisen sisäinen kokemus ei välttämättä vastaa ulkoista todellisuutta:

"Huljuttelin jalkoja jääkylmässä jokiveessä niin kauon, että niistä meni tunto. Löin sukat täytheen ratamoitten lehtiä ja vein monot jalkhaan. Nousin joenpelkalta takassin tiele, ohjastin askelheet auringon mukhaan ja jatkoin matkaa etehlään, kohti äitin mahollista olinpaikkaa. Minun pitkä, laiha ja jotenkin huvittava varjo kulki minun takana. Mulla oli hyä ja vaphauen täyteinen olo, jotenki melkein juhlava. Aattelin niitä kirkuvia kultapiiskuja, lakkipäisiä oravia ja päätin, että se kaikki on minun ommaa salhaista maailmaa. Semmosta, josta ei voi eikä kannata puhua kellekhään. Kummallisinta siinä oli se, että tunsin itteli ko uuesti syntyhneeksi. Ahistus, pienuus ja katkeruus Settää ja äitiä kohtaan helppasit ja kaikki mennyt ja tuleva näytit ittensä kirkhaassa ja selkeässä valossa. Tallustelin ikivanhoja kinttupolkuja pitkin. Niitä riitti. Puuskittainen tuuli toi matkassansa mustenevan yön. Ko en ennää juurikhaan erottannu polkua mettiköstä, pistelin ryteikhöön, tehin ittele risuista pesän ja nukahtin heti. Nukuin ko kuolu. Unia näkemättä."

Pakomatkan kaoottisuus vaihtuu evakoleirin todellisuuden kuvaukseen ja romaanin päähenkilön henkilökuva syvenee, kun hänen äitisuhteestaan ja äidistään paljastuu lisää. Romaanin päähenkilö vaikuttaa olevan maailmassa varsin yksin eikä hänellä ole erityisen läheisiä ihmissuhteita. Tästä johtuen luonto ja eläimet nousevat keskeiseen rooliin ja tyttö kokee yksinäisyyttä vain joinakin hetkinä.

Paitsi että Väylä on historiallinen, muutosta kuvaava romaani, pakolaisuuskuvaus on tälläkin hetkellä kipeän ajankohtainen aihe, josta Väylä antaa yhden tulkinnan. Paluu kotiinkin näytetään ristiriitaisessa valossa, sillä moni asia on muuttunut ajalta ennen evakkoon lähtemistä ja muuttuu vielä paluun jälkeenkin. Sota hajottaa kylien ja elinkeinojen lisäksi yksilöitä ja perheitä ja asettaa ihmiset väistämättä uuden alun eteen. Väylä on tänä vuonna ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi.

Tori Amos: Resistance. A Songwriter's Story of Hope, Change, and Courage.

 

Atria Books 2020. Nextory 8 h 16 min.

Tori Amoksen Resistance on hyvä esimerkki äänikirjan mahdollisuuksista: tekijä on itse lukenut kirjan, mikä tuo tulkintaan syvyyttä, ja kirjan sisältöä kehystävät alussa ja lopussa lyhyet piano-osuudet. Kirja on jaettu temaattisiin lukuihin, joiden kunkin alussa on jonkin kappaleen sanoitus, joka johdattelee luvun teemaan.

Äänikirjojen kuuntelijana nautin tyypillisesti melko lakonisesta luennasta: kyseessä on minulle ennen muuta ääneen luettu kirja, ei kirjan dramatisointi. Sikäli tässä teoksessa näkyy jonkinlainen kulttuuriero: paikoin Tori Amos tulkitsee tekstiään hyvinkin tunteellisesti. Koska kyseessä on kuitenkin omaelämäkerrallinen teos, tyyli on perusteltu, ja kun siihen tottuu, sekin tuo teokseen henkilökohtaisuutta.

Resistancessa on hyvinkin erilaisia teemoja. Toisaalta teos kertoo Amoksen musiikillisesta urasta: kuinka Amos aloitti esiintymisen baarien cover-pianistina, kuinka hänen kappaleensa syntyvät, millainen asema musiikilla on ollut hänen lapsuudenperheessään ja mitä hänen kiertueisiinsa nykyään kuuluu. Toisaalta teoksessa on vahva henkilökohtainen taso, kun käsitellään Amoksen perhettä, esimerkiksi hänen äitinsä kuolemaa ja miehensä surua, ja toisaalta yllättävänkin vahva poliittinen taso, kun kerrotaan Amerikasta ja muutoksista, joita poliittisessa ilmapiirissä tapahtu Trumpin voitettua presidentinvaalit.

Resistance on toinen Tori Amoksen omaelämäkerrallinen teos, jonka olen lukenut. Eniten hänen teoksissaan nautin siitä, kuinka hän kuvaa luovaa työskentelyään. Se ulottuvuus on vahvasti läsnä myös Resistancessa.

Helsingin kirjamessut 2021 @ Messukeskus

Helsingin kirjamessut järjestettiin ensimmäistä kertaa koronan aikana livenä Messuhallissa lokakuussa 2021: ja kylläpä oli mukavaa! Oli ihanaa pitkästi aikaa kierrellä näytteilleasettajien pöytiä, selailla kirjoja, tehdä löytöjä, nähdä tuttuja, kuunnella haastatteluja ja nauttia messutunnelmasta.

Verrattuna vuoden 2019 ja aiempiin kirjamessuihin tilat olivat viihtyisämmät. Suuressa messuhallissa oli huomattavasti enemmän erilaisia istumapaikkoja siroteltuna ympäri aluetta, mikä toisaalta rauhoitti tunnelmaa ja toisaalta pidensi ainakin omaa messuilla viettämääni aikaa. 

Päälava Senaatintori oli siirretty omaan halliinsa ravintolakanjonin toiselle puolelle. Aluksi epäilin, löytääköhän yleisö sinne ollenkaan, kun se oli niin erillään. Mutta vielä mitä, ratkaisu oli loistava! Päälavan takaosassa oli kahvila ja sen toisesta sivusta alkoi Viinikylä (eli viini- ja ruokamessualue), jonka pöydistä pystyi myös seuraamaan päälavan ohjelmaa. Tila oli pääosin sisustettu tummaksi ja valaistus oli hämyisempi. Näin tilasta - vaikka tila olikin iso - syntyi intiimi vaikutelma, ja tunnelma oli pikemminkin kulttuuritapahtumamainen, ei niin markkinatunnelmainen kuin näytteilleasettajien puolella isossa hallissa. Senaatintorin ohjelmaa seuratessa tuntui, kuin olisi ollut kulttuuriklubilla.

Seurasin messuilla joitakin kirjailijahaastatteluja. Mieleenpainuvimpia olivat Anja Snellmanin ja Hanna-Riikka Kuisman haastattelut. 

Anja Snellmania haastateltiin Senaatintori-lavalla hänen uusimmasta romaanistaan Kaikki minun isäni. Romaani on omaelämäkerrallinen ja keskittyy kertomaan isän alkoholismista. Haastattelussa Snellman toi kiinnostavalla tavalla esiin sitä, kuinka hän kirjoittaessaan halusi käsitellä paitsi isäänsä, myös alkoholismin varjoa ylipäätään, se kun tuntuu olevan Suomessa läsnä niin monen ihmisen elämässä ja niin monessa perheessä.

 

Tänä syksynä tuli kuluneeksi 40 vuotta Snellmanin esikoisromaanin Sonja O. kävi täällä (1981) julkaisemisesta, ja haastattelussa keskusteltiin myös esikoisromaanin vastaanotosta sekä Snellmanin urasta kokonaisuudessaan.

Hanna-Riikka Kuisma kertoi Punavuori-lavalla uusimmasta romaanistaan #Syyllinen. #Syyllinen käsittelee nykymaailman ilmiöitä, kun sosiaalista mediaa, vaikuttajuutta ja cancel-kulttuuria. Kuisma asetti haastattelussa #Syyllisen omassa tuotannossaan samaan temaattiseen jatkumoon edellisen romaaninsa, Kerrostalon, kanssa. Kerrostalo on vaikuttava lukukokemus: kirja on kirjoitettu niin vetävästi, että sitä ei malta laskea käsistään, ja kun kannet lopulta sulkee, teoksen maailma ja henkilöhahmot jäävät mieleen vaivaamaan pitkäksi aikaa. Kuisma kontekstualisoi uutta romaaniaan mielenkiintoisesti myös suhteessa muihin teoksiin: hän kertoi romaanin heijastelevan nuorena lukemiensa teosten, kuten Sartren Inhon tai Goethen Nuoren Wertherin kärsimysten maailmaa - paitsi että #Syyllisen päähenkilö on nelikymppinen nainen.

Sekä Kaikki minun isäni että #Syyllinen menevät pukinkontin toiveisiini tälle joululle. Molemmista romaaneista on tänä syksynä julkaistu arvio Helsingin Sanomissa: "Anja Snellmanin omaelämäkerrallisessa romaanissa näkyy alkoholisti-isän jättämä varjo - Inhorealistinen teos osuu" Kaikki minun isäni -romaanista ja  "Nelikymppinen nainen haluaa influensseriksi mutta haksahtaa pyramidihuijaukseen - Hanna-Riikka Kuisman taitava romaani kertoo hauraasta minuudesta" #Syyllisestä.

Teemamaata vuoden 2021 messuilla ei ollut, vaan teemana oli dialogi. Dialogi on niin abstrakti ja laaja teema, etten osannut messukävijänä tulkita tai havainnoida sen olemassaoloa erityisesti. Ehkäpä teemamaa on sen verran konkreettisempi teemaksi, että sen voi helpommin huomata. On vaikea sanoa, liittyykö abstraktimman teeman valintaan koronan tuomat rajoitukset ja vaatimukset, vai onko kyseessä pitkäkestoisempi muutos.

Kazuo Ishiguro: Klara ja aurinko

 

Tammi 2021. Suom. Helene Bützow. Nextory 11 h 33 min.

Pidän paljon Haruki Murakamin tyylistä: esimerkiksi Komtuurin surma ja Kafka rannalla ovat viehättäviä, järkälemäisiä romaaneja, joiden maailmasta ei tee mieli poistua. En ole lukenut Kazuo Ishiguroa aiemmin. Klara ja aurinko on ensimmäinen romaani, jonka häneltä kuuntelin, ja ihastuin Ishiguron tyyliin saman tien. Murakamin ja Ishiguron kerronnassa on jotakin samanlaista: romaaneissa ei ikään kuin tapahdu erityisen paljoa tai tapahtumat ovat pieniä, mutta niiden vaikutus henkilöihin on suuri. Ehkä tässä juuri piilee heidän romaaniensa vetovoima.

Klara ja aurinko -romaanin päähenkilö on robotti, keinoystävä nimeltä Klara. Romaani sijoittuu määrittelemättömään lähitulevaisuuteen: maailma on hyvin samankaltainen kuin nykymaailma - ihmiset asuvat taloissa, käyvät koulua tai töissä, ajavat autoilla ja käyttävät älypuhelimia - oikeastaan ainoa merkittävä ero nykymaailmaan on kehittynyt robotisaatio ja se, että lapsia "muunnellaan" eli heidän geenejään manipuloidaan, jotta heidän kykynsä ja kapasiteettinsa olisi parempi. Keinoystävä-robotit on kehitetty lapsia varten: syynä vaikuttaisi toisaala olevan lasten kehityksen tukeminen, toisaalta yksinäisyysongelman ratkaiseminen. Ja yhtä lailla kuin kaiken teknologian kehityksen taustalla, keinoystäviä tunnutaan hankittavan perheisiin myös samasta syystä, kuin miksi ihmiset nykyäänkin hankkivat teknologiaa: uudet vempaimet viehättävät, teknologia ja tavarat ylipäätään kiinnostavat ihmisiä.

Romaanin alussa Klara viettää "elämäänsä" keinoystäviä myyvässä kaupassa - hän on siellä myytävänä. Jo alkuasetelmasta huomaa romaanin käsittelevän suuria, eettisiä kysymyksiä, jotka ilmenevät eri aikoina eri tavoin. Koska kerronta suodattuu Klaran kautta, lukija pohtii väistämättä kysymyksiä tietoisuudesta, tajunnasta ja minuudesta toisaalta suhteessa keinoälyn olemukseen, toisaalta suhteessa ihmisyyteen. Näin Klaran asema herättää ajatuksia myös esimerkiksi orjakaupasta ja sen eri muodoista menneisyydessä, nykyhetkessä ja tulevaisuudessa.

Kun Klara ostetaan kaupasta erääseen perheeseen, lukija pääsee tutustumaan romaanin keskeisiin ihmishenkilöhahmoihin ja heidän välisensä suhteet paljastuvat pikkuhiljaa. Kuoleman- ja muutoksenpelko ovat inhimillisiä asioita, jotka näkyvät ajassa kuin ajassa, mutta se, kuinka pelkoja kohdataan tai millaisia ratkaisuja niihin haetaan, vaihtelee. Klara ja aurinko -romaani käsittelee näitä pelkoja ja pohtii, millaisia toimintamalleja tulevaisuus tarjoaa - ja mitä eettisiä ongelmia niihin voi liittyä. Hyvän ja pahan tematiikka ylipäätään on romaanin keskiössä.

Robottien inhimillistyminen ja se, kuinka teknologia korvaa ihmisiä, ovat asioita, joita jo nykytodellisuudessa kohtaamme. Klara ja aurinko saa lukijan pohtimaan omaa suhdettaan robotisaatioon, mihin robottipäähenkilön kautta suodattuva kerronta tuo oman lisänsä: ainakin itse lukijana huomasin kiintyväni päähenkilöön, vaikka kyseessä on robotti.

Koska Klara ja aurinko -romaani käsittelee puhuttelevasti syvimmiltään ikiaikaisia, suuria teemoja, on helppoa kuvitella sen saavuttavan klassikon aseman.

Eevi Minkkinen: Ymmärrä itseäsi, ymmärrä suhteitasi

 

Otava 2020. Nextory 4 h 32 min.

Eevi Minkkisen tyyli kirjoittaa itseapuhenkistä populaaripsykologiaa on helposti lähestyttävä ja samastuttava. Ymmärrä itseäsi, ymmärrä suhteitasi käsittelee nimensä mukaisesti vuorovaikutusta ja identiteettiä sekä niiden syvempää ymmärtämistä eritoten parisuhteen kontekstissa. 

Teoksessa käsitellään paljon esimerkiksi eri kiintymyssuhdemalleja, joiden avulla tehdään näkyväksi, miksi suhteet eivät aina toimi tai miten ihmiset tunnistavat ja ruokkivat toisissaan erilaisia kiintymyssuhdemalleja. Teoksen konkreettiset esimerkit havainnollistavat hyvin arjen ilmiöitä ja niiden avulla pystyy tarkastelemaan omaa ja lähipiirinsä ihmisten toimintaa.

Ilana Aalto: Paikka kaikelle - Mistä tavaratulva syntyy ja kuinka se padotaan

 

Atena, 2017. Nextory 7 h 22 min.

Ilana Aallon Paikka kaikelle - Mistä tavaratulva syntyy ja kuinka se padotaan tuo raikkaan erilaisen näkökulman liiallista tavaraa koskevaan keskusteluun. Aalto on paitsi ammattijärjestäjä, myös kulttuurihistorioitsija. Niinpä hän tarkastelee tavaraa, tavarantuotantoa ja nykyihmisen tavarasuhdetta laajemmassa kontekstissa. 

Paikka kaikelle -teos suhteuttaa nykytilanteen menneisyyteen, tarkastelee tavaratuotantona myynnin maksimoimisen ja brändäämisen merkityksen näkökulmasta ja pohtii myös esimerkiksi hamstraamisen sairausluokituksen perusteltavuutta.

Paikka kaikelle on erittäin kiinnostava teos, jonka mielellään hankkisi myös omaan kirjahyllyynsä.