"Ko mie ja Katri olima koalla urakalla saahneet kyörättyä karjan maantiele, taivas peitty syksysseen utuharssoon ja kohta alko tihuutahmaan jäähileistä vettä."
Like 2021. 266 s.
Rosa Liksomin romaani Väylä sijoittuu Lapin sodan loppuun ja kertoo väylänvarren ihmisten evakkomatkasta Ruotsiin sodan hävitystä pakoon. Päähenkilönä on nuori tyttö, jonka tehtävänä on kuljettaa perheen karja Ruotsiin. Sairasteleva äiti on lähtenyt sedän kanssa edeltä, ja tytön pitää löytää äiti. Ajan- ja paikantuntu välittyvät voimakkaasti. Väylä on kirjoitettu meänkielellä, jonka maailmaan pääsee yllättävän vaivattomasti, vaikka alkuun lukeminen onkin hitaampaa.
Romaanissa on paljon yleiskuvausta siitä, mitä tyttö näkee ympärillään. Elävä esimerkki tästä on kohtaus, jossa evakot saapuvat lautalla joen yli Ruotsin puolelle:
"Lautta jyshäytti rantaan. Uuen kotomaan rantatörmä näyti samalta ko vanha. - - Rannassa oli samanlainen räime ja häslinki ko oli ollu sielä, mistä lähimä: nauat mylvit, hiehot kiljuit, muu karja kraaku kukin omala kielelänsä. Suurin osa ihmisistä jörrötti mykkäpiruina paikoilansa, yhet pölköä täynä, toiset muuten vain, jokku laukoit häissään ympähriinsä. Siinä oli liikutuksessa heijaavia hurskaita ja klenkkaavia tuhlaajapoikia, jokka olit päässeet oikein luvan kanssa ulkomaile ja saatoit aatela, että jäävät tänne valhmiiksi katetun pöyän äähreen. Oli levottomia puolipäisiä leinejä, kohtalon käsiin heittäytyhneitä jurnuttelijoita, seikkailuninnosta väriseviä minua vanhempia tyttäriä ja uuen näkemisen riemussa hehkuvia, utelihaan sorttisia lehmipiikoja, semmosia ko mie itte. Rivistö paikalisia lottia seiso siivona sivussa. Niitten esiliinat ja hilkat hohit vitivalkosina."
Karja on romaanissa keskeisessä osassa, sillä se on pakomatkan aikana tytön perhe. Luontoa ja eläimiä kuvataan romaanissa tasaveroisina ihmisen kanssa, ja yhtä yksityiskohtaisesti ja elävästi kuin ihmisiäkin:
"Ilona, Kerttu, Pirkko, Sisko ja Liina, jonka olinpaikkaa en tieny, olit pieniä ja sitkeitä lapinlehmiä, jokka olit ajoitten saatossa tottuhneet nälkhään ja janhoon. Periaatheessa, muttei juurikhaan käytänössä. Ehkä net kohtasit kärsimyksen piirun verran laimeammin ko muut nupopäiset suomenkarjan lehmät ja sarvipäät, joita oli vain kaksi yhessä äverihäässä talossa. Meän lehmät on kestäviä ja luonteelthaan lempeitä. - - Hiehot Soma ja Kielo on puoliverisiä lapinlehmiä, miitten tulevat vasikat on varttisia elikkä enempi jo tavallista suomenkarjaa. Janne on puhasrotunen lapinsonni. Soon periny äitinsä rohkeuen, viissauen ja älynlahjat, isältänsä sopusuhtasesti kaartuvat turvan ja vaaleanruskean täplikhään nahan, missä on häivähys punasta."
Väylä kertoo samastuttavasti pakolaisuudesta ja tilanteesta, joka ei ole ihmisten omissa käsissä, vaikka yksilö aina jossakin määrin pystyykin vaikuttamaan omaan toimintaansa. Vaikka evakkomatka ja historiallinen tilanne ovat kaoottisia ja köyhyys on käsinkosketeltavaa, Väylä ei ole synkkä romaani. Elämässä on aina tasoja, jotka eivät näy päällepäin ja ihmisen sisäinen kokemus ei välttämättä vastaa ulkoista todellisuutta:
"Huljuttelin jalkoja jääkylmässä jokiveessä niin kauon, että niistä meni tunto. Löin sukat täytheen ratamoitten lehtiä ja vein monot jalkhaan. Nousin joenpelkalta takassin tiele, ohjastin askelheet auringon mukhaan ja jatkoin matkaa etehlään, kohti äitin mahollista olinpaikkaa. Minun pitkä, laiha ja jotenkin huvittava varjo kulki minun takana. Mulla oli hyä ja vaphauen täyteinen olo, jotenki melkein juhlava. Aattelin niitä kirkuvia kultapiiskuja, lakkipäisiä oravia ja päätin, että se kaikki on minun ommaa salhaista maailmaa. Semmosta, josta ei voi eikä kannata puhua kellekhään. Kummallisinta siinä oli se, että tunsin itteli ko uuesti syntyhneeksi. Ahistus, pienuus ja katkeruus Settää ja äitiä kohtaan helppasit ja kaikki mennyt ja tuleva näytit ittensä kirkhaassa ja selkeässä valossa. Tallustelin ikivanhoja kinttupolkuja pitkin. Niitä riitti. Puuskittainen tuuli toi matkassansa mustenevan yön. Ko en ennää juurikhaan erottannu polkua mettiköstä, pistelin ryteikhöön, tehin ittele risuista pesän ja nukahtin heti. Nukuin ko kuolu. Unia näkemättä."
Pakomatkan kaoottisuus vaihtuu evakoleirin todellisuuden kuvaukseen ja romaanin päähenkilön henkilökuva syvenee, kun hänen äitisuhteestaan ja äidistään paljastuu lisää. Romaanin päähenkilö vaikuttaa olevan maailmassa varsin yksin eikä hänellä ole erityisen läheisiä ihmissuhteita. Tästä johtuen luonto ja eläimet nousevat keskeiseen rooliin ja tyttö kokee yksinäisyyttä vain joinakin hetkinä.
Paitsi että Väylä on historiallinen, muutosta kuvaava romaani, pakolaisuuskuvaus on tälläkin hetkellä kipeän ajankohtainen aihe, josta Väylä antaa yhden tulkinnan. Paluu kotiinkin näytetään ristiriitaisessa valossa, sillä moni asia on muuttunut ajalta ennen evakkoon lähtemistä ja muuttuu vielä paluun jälkeenkin. Sota hajottaa kylien ja elinkeinojen lisäksi yksilöitä ja perheitä ja asettaa ihmiset väistämättä uuden alun eteen. Väylä on tänä vuonna ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti