Tammi 2020. Suom. Lotta Toivanen. Nextory 6 h 13 min.
Väkivallan historia on yksi raskaimmista romaaneista, joita olen lukenut, mutta samalla myös ehtottoman tärkeä puheenvuoro väkivallasta ja väkivallan kokemuksen seurauksista yksilölle.
Romaanin päähenkilö, samanniminen kuin kirjailija, raiskataan, ja raiskaus on niin väkivaltainen, että siihen liittyy murhayritys. Romaanin kerronta etenee kolmella tasolla: päähenkilö on kertonut raiskauksesta sisarelleen, ja hän on sisarensa luona kylässä ja kuuntelee, kun sisar selittää tapahtunutta miehelleen. Samanaikaisesti päähenkilö käy itse läpi muistojaan yöstä, jolloin hänet raiskattiin. Tähän limittyy raiskauksen jälkeinen elämä: rikosilmoituksen tekeminen ja se, kuinka päähenkilö koettaa elää elämäänsä eteenpäin. Sisällöllisesti romaani on lyhyydestään huolimatta varsin toisteinen, mikä tuntuu perustellulta ratkaisulta: traumaattinen kokemus toistuu jonkilaisena luuppina ja värittää kaikkea, mitä päähenkilö sen jälkeen kokee.
Lukukokemuksen raskaus liittyy romaanin aiheen tarkkaan rajaukseen: siinä missä Louisin esikoisromaani Ei enää Eddy köyhyys- ja kurjuuskuvauksestaan huolimatta sisältää lopussa poispääsyn lapsuuden vaikeasta maailmasta kohti opintoja ja uutta elämää, Väkivallan historia keskittyy vain raiskauskokemuksen välittämiseen.
Väkivallan historia on tärkeä romaani, mutta ei varmastikaan sovi luettavaksi kaikkiin elämäntilanteisiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti