Helsingin kirjamessut järjestettiin ensimmäistä kertaa koronan aikana livenä Messuhallissa lokakuussa 2021: ja kylläpä oli mukavaa! Oli ihanaa pitkästi aikaa kierrellä näytteilleasettajien pöytiä, selailla kirjoja, tehdä löytöjä, nähdä tuttuja, kuunnella haastatteluja ja nauttia messutunnelmasta.
Verrattuna vuoden 2019 ja aiempiin kirjamessuihin tilat olivat viihtyisämmät. Suuressa messuhallissa oli huomattavasti enemmän erilaisia istumapaikkoja siroteltuna ympäri aluetta, mikä toisaalta rauhoitti tunnelmaa ja toisaalta pidensi ainakin omaa messuilla viettämääni aikaa.
Päälava Senaatintori oli siirretty omaan halliinsa ravintolakanjonin toiselle puolelle. Aluksi epäilin, löytääköhän yleisö sinne ollenkaan, kun se oli niin erillään. Mutta vielä mitä, ratkaisu oli loistava! Päälavan takaosassa oli kahvila ja sen toisesta sivusta alkoi Viinikylä (eli viini- ja ruokamessualue), jonka pöydistä pystyi myös seuraamaan päälavan ohjelmaa. Tila oli pääosin sisustettu tummaksi ja valaistus oli hämyisempi. Näin tilasta - vaikka tila olikin iso - syntyi intiimi vaikutelma, ja tunnelma oli pikemminkin kulttuuritapahtumamainen, ei niin markkinatunnelmainen kuin näytteilleasettajien puolella isossa hallissa. Senaatintorin ohjelmaa seuratessa tuntui, kuin olisi ollut kulttuuriklubilla.
Seurasin messuilla joitakin kirjailijahaastatteluja. Mieleenpainuvimpia olivat Anja Snellmanin ja Hanna-Riikka Kuisman haastattelut.
Anja Snellmania haastateltiin Senaatintori-lavalla hänen uusimmasta romaanistaan Kaikki minun isäni. Romaani on omaelämäkerrallinen ja keskittyy kertomaan isän alkoholismista. Haastattelussa Snellman toi kiinnostavalla tavalla esiin sitä, kuinka hän kirjoittaessaan halusi käsitellä paitsi isäänsä, myös alkoholismin varjoa ylipäätään, se kun tuntuu olevan Suomessa läsnä niin monen ihmisen elämässä ja niin monessa perheessä.
Tänä syksynä tuli kuluneeksi 40 vuotta Snellmanin esikoisromaanin Sonja O. kävi täällä (1981) julkaisemisesta, ja haastattelussa keskusteltiin myös esikoisromaanin vastaanotosta sekä Snellmanin urasta kokonaisuudessaan.
Hanna-Riikka Kuisma kertoi Punavuori-lavalla uusimmasta romaanistaan #Syyllinen. #Syyllinen käsittelee nykymaailman ilmiöitä, kun sosiaalista mediaa, vaikuttajuutta ja cancel-kulttuuria. Kuisma asetti haastattelussa #Syyllisen omassa tuotannossaan samaan temaattiseen jatkumoon edellisen romaaninsa, Kerrostalon, kanssa. Kerrostalo on vaikuttava lukukokemus: kirja on kirjoitettu niin vetävästi, että sitä ei malta laskea käsistään, ja kun kannet lopulta sulkee, teoksen maailma ja henkilöhahmot jäävät mieleen vaivaamaan pitkäksi aikaa. Kuisma kontekstualisoi uutta romaaniaan mielenkiintoisesti myös suhteessa muihin teoksiin: hän kertoi romaanin heijastelevan nuorena lukemiensa teosten, kuten Sartren Inhon tai Goethen Nuoren Wertherin kärsimysten maailmaa - paitsi että #Syyllisen päähenkilö on nelikymppinen nainen.
Sekä Kaikki minun isäni että #Syyllinen menevät pukinkontin toiveisiini tälle joululle. Molemmista romaaneista on tänä syksynä julkaistu arvio Helsingin Sanomissa: "Anja Snellmanin omaelämäkerrallisessa romaanissa näkyy alkoholisti-isän jättämä varjo - Inhorealistinen teos osuu" Kaikki minun isäni -romaanista ja "Nelikymppinen nainen haluaa influensseriksi mutta haksahtaa pyramidihuijaukseen - Hanna-Riikka Kuisman taitava romaani kertoo hauraasta minuudesta" #Syyllisestä.
Teemamaata vuoden 2021 messuilla ei ollut, vaan teemana oli dialogi. Dialogi on niin abstrakti ja laaja teema, etten osannut messukävijänä tulkita tai havainnoida sen olemassaoloa erityisesti. Ehkäpä teemamaa on sen verran konkreettisempi teemaksi, että sen voi helpommin huomata. On vaikea sanoa, liittyykö abstraktimman teeman valintaan koronan tuomat rajoitukset ja vaatimukset, vai onko kyseessä pitkäkestoisempi muutos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti