WSOY 2020. Suom. Arto Schroderus. Alkuteos Invisible women. Exposing data bias in a world designed for men, 2019. 411 s.
Caroline Criado Perezin tietokirja Näkymättömät naiset on ollut yksi tämän kevään näkyvimpiä kirjoja - Helsingin Sanomat on kirjoittanut kirjasta ainakin pariin kertaan (pelkäsin jo, että lehti tuo teoksen sisällöstä kaiken olennaisen esiin), ja alkuteos on julkaisuvuonnaan palkittu niin "Royal Societyn Vuoden tiedekirjaksi" kuin "Financial Timesin Vuoden bisneskirjaksi". Ja kyllä, Näkymättömät naiset on kiinnostava lukukokemus. Kuten alaotsikko lupaa, teos perkaa sukupuolten välisiä valta-asetelmia tilastojen valossa. Yksi teoksessa toistuva termi on "sukupuolidata", tai pikemminkin "sukupuolidatan puute". Teos osoittaa moneen kertaan, kuinka tarpeellista kerättyä tilastotietoa olisi jaotella sukupuolen mukaan - sillä miehet ja naiset (teos ei huomioi muita sukupuolia) eroavat toisistaan olennaisesti. Ja jos tietoa ei eritellä tai jos sitä kerätään vain miehistä, teos korostaa, että tuolloin puolet ihmiskunnasta jää tiedon (ja sitä kautta myös esimerkiksi vallan) ulkopuolelle.
Se, että tilastodataa ei erotella sukupuolittain tai sukupuolta ei pidetä aina olennaisena tietona, ei vaikuta johtuvan aina tietoisesta valinnasta, vaan projektioharhasta:
"Pohjimmiltaan ihmisillä on taipumus olettaa, että oma tapa ajatella asioita tai tehdä asioita on tyypillinen. Valkoisilla miehillä tätä harhaa varmasti vahvistaa se, että kulttuuri heijastaa heille takaisin heidän omaa kokemustaan ja saa heidät näin näyttämään entistä tyypillisemmiltä. Projektioharhaa voimistaa eräänlainen vahvistusharha, jos näin voidaan sanoa. Ja se selittää osin, miksi niin usein törmää sukupuolineutraaliudeksi naamioitavaan mieskeskeisyyteen. Jos enemmistö valta-asemissa olevista ihmisistä on miehiä - niin kuin on - enemmistö valta-asemissa olevista ei vain näe sitä. - -
Mieskeskeisyyden luuleminen puolueettomaksi, yleispäteväksi ja tervejärkiseksi tarkoittaa sitä, että kun ihmiset (eli miehet) törmäävät johonkuhun, joka yrittää tehdä pelistä vähän reilumpaa, he eivät usein muuta näekään (kenties koska he tulkitsevat sen puolueellisuudeksi)."
Edellisen valossa voisi tarkastalle myös identiteettipolitiikkaa ja valkoisen miehen positiota:
"Seuraavat mielipiteet ovat näille valkoisille miehille yhteisiä: identiteettipolitiikka on identiteettipolitiikkaa vain silloin, kun kysymys on rodusta tai sukupuolesta; rodulla ja sukupuolella ei ole mitään tekemistä 'laajempien' kysymysten kuten 'talouden' kanssa; naisäänestäjien ja etnisiin vähemmistöihin kuuluvien äänestäjien huolenaiheisiin tarttuminen on 'kapea-alaista', ja työväenluokka tarkoittaa valkoisia työväenluokkaisia miehiä."
Kuten huomaa, Criado Perez kirjoittaa paikoin kärkevästi ja sikäli voisi kuvitella hänen teoksensa olevan helpostikin punainen vaate monellekin somepoteroituneelle nykylukijalle (tosin tällainen oletuslukija tuskin Näkymättömiin naisiin tarttuu). Criado Perezin edellä tekemät havainnot kielenkäytöstä tuntuvat osuvilta. Toinen Cirado Perezin kiinnostava havainto kieleen liittyen liittyy suosituskirjeisiin ja siihen, millaisia sanavalintoja niissä tyypillisesti naisista ja miehistä käytetään:
"Viimeisen noin kymmenen vuoden aikana useissa tutkimuksissa on havaittu, että suosituskirjeet - - ovat faktisesti kaikkea muuta kuin sukupuolineutraaleja. Erään amerikkalaistutkimuksen mukaan naispuolisia työnhakijoita kuvaillaan enemmän yhteisöllisyyteen viittaavalla kielellä (lämmin, ystävällinen, huomaavainen) kuin aktiivisuuteen viittaavalla (kunnianhimoinen, itsevarma). Jos suosituskirje sisältää yhteisöllisyyteen viittaavia luonteenpiirteitä, on epätodennäköisempää, että hakija saa työn, varsinkaan nainen. 'Joukkuepelaaja' on miehillä johtajan ominaisuus, mutta naisilla termi 'voi antaa sen vaikutelman, että hän seuraa muita'. Naisille kirjoitettujen suosituskirjeiden on myös huomattu painottavan matalamman statuksen opetusta korkeamman statuksen tutkimuksen kustannuksella sekä sisältävän enemmän epäilykisä herättäviä termejä (kuten varauksia ja laimeita kehuja) ja epätodennäköisemmin painokkaan kehuvia adjektiiveja kuten 'huomattava' ja 'erinomainen'. Naisia kuvailtiin useammin raatamiseen liittyvillä termeillä, kuten 'ahkera työntekijä'."
Tyttöjen ja poikien eroista kertoessaan Näkymättömät naiset nostaa esiin myös käsitteen "loistavuusharha" kertoessaan siitä, kuinka tehokkaasti ja pienestä pitäen yhteiskunta opettaa naisille ja miehille sukupuoleen sopivaa käyttäytymistä ja odotuksia:
"Opetamme lapsille loistavuusharhan pienestä pitäen. Äskettäisessä amerikkalaistutkimuksessa kävi ilmi, että kun tytöt viisivuotiaina menevät esikouluun, he ajattelevat aivan yhtä todennäköisesti kuin pojatkin, että naiset voivat olla 'tosi fiksuja'. Mutta kuuden vuoden iässä jokin muuttuu. He alkavat epäillä oman sukupuolensa kykyjä, vieläpä siinä määrin, että he alkavat asettaa itselleen rajoja. Jos heille esitellään leikki, joka on tarkoitettu 'tosi fiksuille lapsille', viisivuotiaat tytöt haluavat leikkiä sitä yhtä todennäköisesti kuin pojat, mutta kuusivuotiaita tyttöjä se ei jostain syystä yhtäkkiä kiinnostakaan. Koulut opettavat pikkutytöille, että loistavuus ei kuulu heille."
Kuitenkin "molempien sukupuolien" osallistuminen näihin "leikkeihin tosi fiksuille lapsille" (tai aikuisille) olisi tärkeää yhteiskunnan kehittymisenkin kannalta, kuten esimerkki Daina Taiminasta, hyperbolisesta tasosta ja virkkaamisesta konkreettisesti osoittaa:
"Daina Taiminalta kesti noin kaksi tuntia löytää ratkaisu, jota matemaatikot olivat turhaan yrittäneet etsiä yli sata vuotta. - - Tuhansien vuosien ajan hyperbolista avaruutta ei - - ollut olemassa. Ei ainakaan matemaatikkojen mielestä, sillä he uskoivat, että oli olemassa vain kahdenlaista avaruutta: euklidistä avaruutta eli tasoja, esimerkiksi pöytä, ja palloavaruutta. 1800-luvulla keksittiin hyperbolinen avaruus - mutta vain periaatteessa. Vaikka matemaatikot yrittivät yli sata vuotta löytää keinon kuvata tätä avaruutta fyysisesti, kukaan ei onnistunut siinä - ennen kuin Taimina osallistui Cornellin työpajaan. Sillä sen lisäksi, että Taimina oli matematiikan professori, hän piti myös virkkaamisesta. - - Kun hän näki kuluneen paperimallin, jolla Henderson selitti hyperbolista avaruutta, hän ymmärsi: voin virkata sellaisen. Ja niin hän sitten virkkasi. Koko kesän hän istui uima-altaan reunalla 'virkkaamassa hyperbolisia muotoja opetuskäyttöön'. 'Ihmiset kävelivät ohi ja kysyivät minulta: »Mitä teet?» Ja minä vastasin »Kunhan virkkaan hyperbolista tasoa.»'"
Eli "Kun puolet ihmiskunnasta suljetaan tiedon tuottamisen ulkopuolelle, potentiaalisesti mullistavia oivalluksia saattaa mennä sivu suun".
Näkymättömät naiset käsittelee myös kansantaloutta ja bruttokansantuotetta; teos avaa joitakin bruttokansantuotteen laskemisen mekanismeja ja tekee näkyväksi BKT:n mieskeskeisyyden ja siitä (naisille) koituvat ongelmat. Bruttokansantuotteeseen ei lasketa "palkatonta työtä", siis sitä työtä, jota tyypillisesti naiset tekevät ilmaiseksi:
"Naisten pois sulkeminen vääristää lukuja. Coyle viittaa sodanjälkeisestä ajasta 1970-luvun puoliväliin. Tuo aika 'näyttäytyy nykyään jonkinlaisena tuottavuuden kasvun kultakautena', Coyle sanoo, mutta tämä on jossain määrin kangastus. Suurelta osin kysymys oli siitä, että naiset menivät töihin ja että niitä asioita, joita he olivat siihen asti tehneet kotona - niitä, joita ei laskettu - korvattiin tuottein ja palveluin: 'Että esimerkiksi osti puolivalmisteita supermarketista sen sijaan, että olisi itse tehnyt kaiken kotona alusta. Osti vaatteita sen sijaan, että ompeli niitä.' Tuottavuus ei itse asiassa ollut kasvanut. Se oli vain siirtynyt näkymättömästä, yksityisestä naisten maailmasta siihen maailmaan, joka lasketaan: miesvaltaiseen julkiseen maailmaan.
Palkattoman kotityön jättäminen laskuista on sukupuolidatan puutteista ehkä kaikkein suurin. Arvioiden mukaan palkaton hoivatyö saattaa muodostaa jopa 50 % BKT:stä rikkaissa maissa ja jopa 80 % BKT:stä köyhissä maissa."
"Ajattelemme mieluusti, että naisten tekemässä palkattomassa työssä on kysymys vain yksittäisistä naisista, jotka pitävät huolta yksittäisistä perheenjäsenistä näiden omaksi yksityiseksi hyödyksi. Ei se niin ole. Yhteiskunta laskee naisten tekemän palkattoman työn varaan, ja yhteiskunta kokonaisuutena hyötyy siitä. Kun päättäjät leikkaavat julkisista palveluista, joista me kaikki maksamme verojen kautta, niiden palvelujen tarve ei äkillisesti lakkaa. Työ vain siirretään naisten tehtäväksi, mistä seuraa kaikenlaisia kielteisiä vaikutuksia naisten työllisyyteen ja BKT:hen. Naisten tekemä palkaton työ ei siis ole pelkkä 'valinta'. Se on rakennettu sisään luomaamme järjestelmään - ja sen voisi aivan hyvin myös purkaa siitä. Tarvitsemme vain tahtoa ryhtyä keräämään tarvittavaa dataa ja sitten suunnittelemaan taloutta, joka perustuu todellisuuteen eikä mieskeskeiseen viritelmään."
Käsitellessään katastrofitilanteista (kuten erilaisia luonnonkatastrofeja) Näkymättömät naiset valottaa katastrofin erilaisia vaikutuksia eri sukupuolille ja tuo esiin muun muassa sukupuolineutraalien myrskysuojien ongelmat. Esimerkiksi Bangladeshissa ongelmana on se, että naisille ei ole omia myrskysuojiaan. Suomalaisena asiasta herää ehkäpä kysymys, että mikäköhän siinä on se ongelma? Me pidämme sukupuolineutraaliutta pikemminkin hyveenä - esimerkiksi monia julkisia wc-tiloja on muutettu kaikkien sukupuolten käyttöön ja juuri uutisoitiin alokkaiden yhteismajoituksesta, jossa samoihin tupiin majoitetaan niin miehiä kuin naisia (joskin näissä tuvissa on sukupuolille omat wc- ja peseytymistilat, joissa uutisen mukaan naiset voivat vaihtaa vaatteensa). Bangladeshin myrskysuojien ongelmana oli muun muassa se, että naiset joutuvat olemaan samassa suojassa vieraiden (perheeseen kuulumattomien) miesten kanssa, mistä syystä he voivat joutua häpeään - lisäksi suojassa, jossa pahimmillaan pitää viettää päiväkausia, on vain yksi ämpäri tarpeiden tekemistä varten ja seksuaalinen ahdistelu on yleistä. No, mikäli Bangladesh-esimerkki tuntuu suomalaiselle lukijalle liian kaukaiselta, Näkymättömät naiset käsittelee myös New Orleansia:
"Mitä tulee naisten kohtaamaan väkivaltaan katastrofitilanteissa, naisiin kohdistuvan väkivallan tiedetään lisääntyvän 'luonnonkatastrofeja seuraavassa sekasorrossa ja yhteiskunnallisessa romahdustilassa' - mutta osin juuri tuon sekasorron ja romahdustilan takia ei tiedetä tarkalleen, kuinka paljon se lisääntyy. Pyörremyrsky Katrinan aikana paikalliset raiskauskriisikeskukset jouduttiin sulkemaan, toisin sanoen seuraavina päivinä kukaan ei laskenut tai vahvistanut raiskattujen naisten määrää. Turvakodit oli myös suljettava, samoin tuloksin. Sillä välin naiset kokivat seksuaalista väkivaltaa sukupuolineutraaleissa myrskysuojissa, aivan kuten Bangladeshissa. Tuhannet ihmiset, jotka eivät olleet pystyneet poistumaan New Orleansista ennen kuin Katarina iski, majoitettiin Louisianan Superdome-stadionille. Ei kestänyt kauaa ennen kuin alkoi kiertää yksityiskohtaisia kertomuksia väkivallasta, raiskauksista ja pahoinpitelyistä. - -
'Siellä kuuli, kun ihmiset kirkuivat ja huusivat apua, 'Kiltti älä tee tätä minulle, kiltti auttakaa nyt joku', eräs nainen muisteli IWPR:n haastattelussa. 'Sellaista ei kuulemma tapahtunut Superdomessa. Kyllä tapahtui. Kyllä tapahtui. Ihmisiä raiskattiin. Siellä kuuli, kun ihmiset, naiset, kirkuivat. Siellä ei nimittäin ollut valoja, siellä oli siis pimeää.'"
Tätä emme kuulleet uutisissa. Tai en ainakaan minä.
Vielä lopuksi historiankirjoituksesta, jota Näkymättömät naiset käsittelee vain viitteellisen taustoittavasti keskittyessään pikemminkin nykytilanteeseen:
"Luokittelemme 1300-1600-luvut renessanssiksi, vaikka se ei ollut renessanssia naisille, jotka suljettiin edelleen paljolti älyllisen ja taiteellisen elämän ulkopuolelle, kuten sosiaalipsykologi Carol Tavris huomauttaa vuonna 1991 julkaisussa kirjassaan The Mismeasure of Woman. Sanomme 1700-lukua valistusajaksi, ja vaikka 'ihmisoikeudet' (the Rights of Man) toki laajenivat tuolloin, 'naisten oikeuksia kavennettiin: he eivät saaneet hallita omaisuuttaan tai tulojaan, ja heidät suljettiin korkeakoulutuksen ulkopuolelle, eivätkä he saaneet kouluttautua ammatteihin'. Pidämme antiikin Kreikkaa demokratian kehtona, vaikka naiset oli peittelemättä suljettu äänioikeuden ulkopuolelle."
On kiinnostavaa edes koettaa kääntää omaa ajattelumalliaan miettimään, miltä historia, joka olisi kirjoitettu naisten näkökulmasta, oikein näyttäisi.
Kokonaisuudessaan Näkymättömät naiset on ajattelemaan ravisteleva tietokirja, jollaisia tarvittaisiin lisää. Vastaavankaltainen teos suomalaisesta näkökulmasta olisi kiinnostava. Criado Perezillä on muutama Suomi-maininta, ja paikoin tulee miettineeksi, kuinka hyvin esimerkiksi amerikkalaiset esimerkit vastaavat suomalaista todellisuutta. Toisaalta maailma on nykyään (koronakriisistä huolimatta) globaali paikka, mikä tekee ongelmistakin globaaleja, vaikka olosuhteet eri puolilla maailmaa vaihtelesivatkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti