Ellipsin eli Haloo Helsingin Ellin sooloprojektin keikka Linnanmäen Peacock-teatterissa oli elämys. Keikka rakentui musiikin varaan, mikä jo itsessään nykypäivänä tuntuu varsin retrolta. Lava oli täynnä osaavia ammattilaismuusikoita, joiden soittamista ja taidokkuutta oli ilo seurata. Laulajana Elli otti hyvin haltuun sekä lavan että yleisön, mutta oli samalla myös osa bändiä, ei vain solisti, jolla on taustabändi (millainen oletus sooloprojekteista saattaa syntyä).
Biiseissä Ellin ääni pääsi oikeuksiinsa ja kappaleiden tulkinta oli nautittavaa. Koko keikka itse asiassa tuntui aikamatkalta jonnekin 70-luvulle - vaikutelma syntyi paitsi upean livesoitannan, joidenkin cover-kappaleiden, lavan takana olevan psykedeelisen kankaan ja valojen, myös biisien ja etenkin Ellin olemuksen kautta.
Hieno keikka!
Peacock-teatteri keikkapaikkana sen sijaan oli hieman kaksijakoinen: toisaalta tuntui, kuin olisi tullut sirkukseen (mikä Linnanmäkeen sijaintina sopiikin), toisaalta kuin kulahtaneelle ruotsinlaivalle tai jääkiekkoareenalle. Ylihintaista suppeavalikoimaista alkoholia myytiin ennen keikkaa, ja keikkasaliin ei tietenkään saanut viedä juomia. Sisustus oli aikansa elänyt ja kasvojenkohotusta kaipaava, ja vessat (joita toisaalta kyllä oli riittävä määrä) oli sijoitettu kellarikerrokseen sillä tavoin, että ne piti etsiä.
Ellipsin keikka sopi hyvin konserttisaliin (ja konserttisalikiertueestahan oli kysymyskin), mutta esimerkiksi Kulttuuritalolla järjestelyt toimivat huomattavasti paremmin, muistaakseni myös Finlandia-talolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti