"Tämä oli heidän viimeinen riitansa, se ainakin oli selvää."
Tammi 1998. Alkuteos The House of Sleep, 1997. Suomentanut Arto Virtanen. 361 s.
Jonathan Coen romaani Unen talo on osin viihdyttävä lukuromaani, osin siinä on tyhjäkäyntiä ja tiivistämisen varaa sekä raskaita, paasaavanoloisia sivupolkuja.
Juonessa on kaksi aikatasoa: 80-luvun opiskelijaelämä ja romaanin nykyhetki 90-luvulla. Tapahtumien keskiössä on Ashdown: 80-luvulla opiskelija-asuntola, 90-luvulla uniklinikka. Romaani keskittyy unen ja todellisuuden kompleksiseen suhteeseen: onko kahden edellä mainitun raja ollenkaan niin selvä, kuin saatamme kuvitella? Toisaalta kysymystä käsitellään henkilöhahmojen kokemuksen kautta, toisaalta uniklinikan kontekstissa tieteellisin termein. "Kukaan ei valehtele unissaan." Onko uni enemmän totta kuin tietoinen todellisuus?
Unen talon keskushenkilö on Sarah. 80-luvun aikatason tapahtumat kuvaavat opiskelijaelämää ja ihmissuhteita asuntolassa asuvien henkilöiden välillä. 90-luvulla Sarah on opettajana työskentelevä aikuinen nainen, jota piinaavat 80-luvun tapahtumat. Aikatasot romaanissa on eroteltu selvästi: joka toinen luku sijoittuu menneisyyteen, joka toinen nykyisyyteen.
Opiskelijaelämäkuvauksessa on hetkensä: "'Objektiivisuus', sanoin Veronica sytyttäen uuden savukkeen, 'ei ole mitään muuta kuin miesten subjektiivisuutta.'" Nykyisyyden aikatasolla Sarah tiivistää silloisen asenneilmapiirin näin:
"Kaikilla on väärä käsitys 80-luvusta, vai mitä? Luullaan että raha oli silloin tärkeintä, ja ehkä se joillekuille oli, mutta niissä piireissä joissa minä liikuin, opiskelijoiden ja muiden sellaisten joukossa, pätivät ihan toiset arvot, vaikka ne olivatkin yhtä ankaria ja suvaitsemattomia. Politiikka oli meille suorastaan pakkomielle: seksuaalipolitiikka, kirjallisuuspolitiikka, elokuvapolitiikka..."
Eniten tyhjäkäyntiä romaanin kerrontaan luo nimenomaan esitelmöivään sävyyn henkilöhahmojen elämään kirjoitettu politiikka - esisijaisesti elokuvapolitiikka. Terry-niminen henkilöhahmo tutkii elokuvaa ja kirjoittaa elokuvista. Sillä on merkityksensä myös juonen kannalta, sillä eräs toisaalta elokuviin, toisaalta unen ja valveen suhteeseen liittyvä valokuva toimii romaanissa keskeisenä motiivina. Ja onpa romaanissa myös mise en abyme: romaanin nimi on Unen talo, ja romaanissa on romaani nimeltä Unen talo.
Ihmisuuhdekeskeisenä lukuromaanina Unen talo on parhaimmillaan. Sen heikkoudet liittyvät paitsi päälleliimatuntuntuisiin asiantuntijuuskohtauksiin (niin elokuvan kuin psykologiankin saralta; tässä romaanissa pyrkimys kollaasitekniikanomaiseen kerrontaan ei toimi), myös nykytason juoneen, jossa Ashdown on uniklinikka, jonka toiminta ei välttämättä kestäkään päivänvaloa. Tämä jonkseenkin Frankenstein-tyyppinen juonikuvio on lattea.
Romaanin kerronta tuntuu paikoin kömpelöltä. Mietin, mistä se johtuu. Onko 90-luvusta jo niin kauan, että silloin kirjoitettu romaani ei enää tunnu tuoreelta? Onko suomennos kökkö? Paikoin kerronta kuitenkin toimii - näin käy mielestäni esimerkiksi tässä kohdassa, jossa kuvataan Terrylle epätyypillistä kokemusta:
"Seuraavana aamuna Terry heräsi. Useimpien ihmisten elämässä se oli mitä tavallisin asia; hänelle se ei ollut. - - Kello oli viisi. Hänen aivoissaan oli energiaa kuin uudelleenladatuissa pattereissa ja hänen jäsenensä tuntuivat voimakkailta ja notkeilta. Kaikki hänen viisi aistiaan olivat terävät ja valppaat. Elämä ei ollut koskaan tuntunut olevan niin kukkuroillaan mahdollisuuksia."
Romaanilla on hetkensä, mutta sen voisi yhtä hyvin jättää lukemattakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti