sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Kari Hotakainen: Ihmisen osa



"Minun nimeni on Salme Sinikka Malmikunnas ja kaikki mitä minä sanon, painetaan sanasta sanaan tähän kirjaan."


Siltala 2009. 276 s.

Kari Hotakaisen Ihmisen osa on mainio romaani. Se on kertomus kertomisesta ja tarinoista, siitä, miten ja kenen kertomina tarinat ovat olemassa, kenellä on positio kertoa siten, että ihmiset kuulevat, kuuntelevat ja ovat kiinnostuneita kuulemaan tarinan. Tällainen henkilö on tietysti kirjailija. Ihmisen osan kirjailijalla ei tosin aluksi mene kovin hyvin: hän maleksii kriisissä ja tarinatta kirjamessuilla, missä hän kohtaa romaanin keskushenkilönaisen, Salmen, joka on eläköitynyt nappikauppias mutta jolla eittämättä on kertomisen lahja. Sen kirjailija huomaa heti hetken kohtaamisessa tupakkapaikalla, ja niinpä hän tarjoaa naiselle diiliä: jos nainen kertoo tarinansa ja kirjailija saa kirjoittaa siitä romaanin, nainen saa 7 000 euroa.

Romaani käsittelee siis myös kysymyksiä siitä, mikä kaikki on kaupan ja mihin hintaan. Möisitkö sinä elämäsi 7 000 eurolla? Rahan, vallan ja kertomisen tematiikka näkyy muutoinkin henkilöhahmojen tasolla. Naisen jo aikuisilla lapsilla ei mene kovinkaan vahvasti, mutta heidän peilinään on toisaalta vahvatahtoinen, ohjaileva ja hyvää tahtova äiti sekä mystinen audimies Kimmo, jonka hahmon kautta romaani irvailee niille hyväosaisille, joilla on kylmä, kova ja itsekeskeinen maailmankuva:

"Rupusakit vaelsivat muovikassit käsissään huolettomina ja vastuuttomina, täysin tietämättöminä varakkaiden huolista. He ripustautuivat sosiaaliseen turvaverkkoon ja keinuivat pikkukännissä iltapäiväunille. Yhteiskunta oli rakentanut heille monimutkaisen, mutta toimivan järjestelmän, joka mahdollisti sen, että he saattoivat hetkenä minä hyvänsä luovuttaa ja tipahtaa selkä edellä ja kädet sivuilla taaksepäin vuokratalon katolta varmoina siitä, että työttömyyskorvauksista ja toimeentulotuista kudottu verkko odotti alhaalla seuraavaa keinahtajaa. Valtio oli olemassa heitä varten, heitä varten se perustettiin."

Romaanin henkilökuvaus on herkullista, sillä se maalaa samanaikaisesti oivallista kuvaa Salmesta, jonka kautta suurin osa kertomuksesta fokalisoituu, kuin myös niistä henkilöistä, joista Salme kertoo. Näin Salme havainnoi esimerkiksi tytärtään Helenaa:

"Helenasta sanon tähän väliin yhden asian, menköön sitten nauhurille: se vanhimman lapsen vastuu istuu kiven murikkana harteilla läpi elämän, se syntyy suoraan isommaksi eikä se ole hyvä juttu. Murrosikäisenä siinä oli sellaista palvelijan vikaa. Tai ei vikaa, vaan luonnetta. Se katsoi pienempiensä perään, sammutteli valot, korjasi astioita pöydältä, järjesteli pipoja ja hanskoja. Palvelijan lapsuus on lyhyt, kyllä minä huomasin, kun se vielä nuorena naisenakin istui nurkassa, meikkasikin sillä lailla mekaanisesti, ei hurmausmielessä. Ihna niin kuin sillä raukalla olisi ollut vain velvollisuuksia, ei etuja. Sen kynnet oli lyhyet, muiden punaiset. Näytti vähän siltä, että kun muut tytöt tuijottivat taivaanrantaan, niin mieädn Helena katsoi linja-auton aikatauluja. Kyllä ihmisen lapsella pitäisi olla humpsutuskausi."

Ihmisen osa on sujuvaa, vetävää ja viihdyttävää luettavaa, mutta viihderomaanista ei ole kyse, sillä romaani ottaa epäsuorasti kantaa moniin tärkeisiin asioihin.

* * *

Kirjahaaste 2016:
17. Kirjassa juhlitaan
44. Kirjassa joku kuolee
45. Suomalaisesta miehestä kertova kirja


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti