"Minun isäni kävi kauppaa."
Otava 2008. 253 s.
En juuri lue novelleja, minkä voi huomata siitäkin, että tämä on bloggamisurani aikana (alkaen toukokuusta 2012) toinen lukemani novellikokoelma. Olen pikemminkin laajan proosan ystävä, mutta Juha Itkosen Huolimattomia unelmia oli silti miellyttävä lukukomeus.
Temaattisesti Huolimattomia unelmia on eheä teos. Kokoelman novellit valottavat elämän oivalluksen ja näkemisen hetkiä.
Novellissa Olosuhteet päähenkilö, keski-ikäinen elämänmuutoksen tehnyt nainen, analysoi ja havainnoi sitä, kuinka ihmisellä on tapana kuvitella elämän onnen hetkien jatkuvan ikuisesti - ja kuinka elämä kuitenkin aina väistämättä muuttuu toisenlaiseksi, kuinka onni on pakenevaista ja häilyväistä, kuinka Herakleitoksen sanoin samaan virtaan ei voi kahdesti astua:
"Maailmat katosivat. Elämä jatkui, mutta kokonaiset maailmat katosivat. Sekin pieni maailma, kolme kesää, kaksi mökkiä kirkasvetisen järven rannalla - kahdeksan ihmistä niissä mökeissä. Nyt Ville oli Kaliforniassa, Santtu Vietnamissa. Seija oli Rodoksella, Jenni Tampereella terveyskeskuksessa, Mirva kai jossain opiskelijaboksissaan. Olli oli Oulussa seminaarissa, sen Eeva tiesi sattumalta, Olli oli kertonut silloin teatterin jälkeen ravintolassa. Kahdeksan ihmistä, kokonainen maailma, jokaiseen oli jäänyt jälki, ja kaikki oli kauan sitten kadonnut, hän itse ja alakerrassa itkevä mies täällä kaksin haaksirikkoutuneina."
Sama sana -nimisessä novellissa päähenkilönä puolestaan on kolmikymppinen perheellinen mies, joka kohtaa valintojen tekemisen rajat. Novelli tarkastelee osuvasti niitä hetkiä, kun ihminen kokee ulkopuolisuutta omassa elämässään. Mies on vaimonsa ja lapsensa kanssa kesälomamatkalla Muumimaailmassa, joka novellissa näyttäytyy kulissina. Mies on ihastunut työpaikallaan toiseen naiseen, mutta hän haluaa pitää ihastumisen kurissa ja nauttia siitä kontrolloidusti ja hetkittäin, kuitenkin pysyen sitoutuneena valintoihinsa ja perheeseensä, pettämättä vaimoaan:
"Mutta ihmismieli on hidas, sillä on suojauksensa, se jättää asiat käsittelemättä ja väittää niitä käsitellyiksi, siksi juuri siihen ei voi luottaa. Siksi voi herätä kello neljä aamuyöllä Naantalin Kylpylän perhehuoneessa ikävään joka turpoaa ja tihenee, valtaa koko huoneen ja täyttää sen vielä sittenkin, kun pieni poika puoli seitsemältä herää ja läpsyttää pari askelta isän ja äidin viereen."
Osuvinta kieltä Itkonen mielestäni käyttää kuvatessaan miljöötä, eritoten kaupunkia, ja hän käyttää miljöökuvausta hienosti henkilökuvauksen tukena.
Ei-nimisessä novellissa kaupunkia kuvataan tavalla, johon jokainen, jolla on minkäänlaista suhdetta mihinkään suomalaiseen pikkukaupunkiin, voi samastua: "Kaupunki oli sattunut jäämään pieneksi, mutta sillä ei ollut aikomustakaan kuolla. Se makasi radan varressa muuttumattomana ja vastahankaisena, ikuisesti itsensä kokoisena."
Siivet-novellin kaupunki on suurempi, mutta siinä on samaa samastuttavuutta: "Kaupunki oli kasvanut, levittänyt laitamiaan. Viisi kilometriä ennen keskustaa saattoi kuvitella saapuvansa suureenkin paikkaan: supermarketit, huonekaluliikkeet ja autokaupat reunustivat moottoritien laitaa niin kuin maailmassa nykyään on tapana. Kun sitten erkani liikennevirrasta ja nousi keskustan rampista kaduille, tunsi tulleensa huijatuksi. Kaupungin ydin oli ikuisesti muuttumaton - hiljainen, unelias ja ruutukaavassaan rauhoittava."
Huolimattomia unelmia -kokoelma on nimensa veroinen. Novellien maailmassa kohdataan haaveiden rajoja. Pitäiskö unelmoidessaan olla huolellisempi, jos sattuukin saamaan sitä, mistä haaveilee?
* * *
Lukuhaaste 2016:
2. Matkakertomus
7. Vihervuosi 2016 -sloganiin "Minun maisemani - maalla ja kaupungissa" sopiva teos
45. Suomalaisesta miehestä kertova kirja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti