"Kaksi poikaa seisoi prinssipuolison mukaan nimetyllä galleriaparvella ja katsoi alas kolmatta poikaa."
Teos 2011. Suom. Kersti Juva. Alkuteos The Children's Book, 2009. 970 s.
Lasten kirja on ehdottomasti teos eurooppalaisuudesta: taiteesta, historiasta, kulttuurista, sivistyksestä, ihmisluonteista ja kohtaloista. Romaani on massiivinen, lähes tuhatsivuinen, ja se kattaa ajanjakson 1800-luvun loppupuoliskolta ensimmäisen maailmansodan päättymiseen saakka. Keskushenkilö on kirjailija Olive Wellwood, mutta henkilöhahmoja romaanissa on runsaasti. Romaanin nimi, Lasten kirja, voi viitata esimerkiksi siihen, että suuressa osassa ovat erinäisten perheiden lapset ja heidän kohtalonsa, kasvamisensa nuoriksi ja aikuisiksi, heidän elämänvalintansa ja mahdollisuutensa. Toisaalta kirjailija Olive kirjoittaa kullekin lapselleen omaa tarinaansa, kullakin lapsella on oma kirjansa, jossa tarina rönsyilee eteenpäin.
Fiktiivisiä tasojakin on monia. On romaanin sisäinen todellisuus, jossa henkilöhahmot elävät historiallista aikaa. On Oliven sepittämät tarinat, jotka myös romaanin lukija saa luettavakseen. On myös muiden henkilöhahmojen tuottamaa fiktiota. On nukketeatterinäytelmiä, joiden juonta referoidaan, on henkilöhahmoja, joita kiinnostaa tutkia eurooppalaisen satuperinteen narratiiveja ja motiivien toistuvuutta - ja näin esitellään myös erinäisiä tunnettuja satuja. On Shakespeare, jonka Kesäyön uni toimii kuin roolipelinä Wellwoodien kesäjuhlissa. Ja niin edelleen! Sadunomaisuus määrittelee koko romaania paitsi sisäkertomuksina, myös esimerkiksi Philipin kohtalossa.
Romaanin alussa on henkilöhahmoluettelo. En ole koskaan pitänyt tavasta, mutta luettelosta on lopulta hyötyä, sillä henkilöpaljoudessa on osin hankalaa pysyä mukana. Kullakin henkilöhahmolla kuitenkin on selkeä luonteensa eivätkä henkilöt ole marionetinkaltaisia. Myös se on henkilökuvauksessa ihailtavaa, että hahmot ovat inhimillisiä, niissä on syvyyttä ja särmää.
Sosiaalisiin suhtesiin liittyvä eroavaisuus romaanin kuvaaman ajan ja nykyajan välillä havainnollistuu osuvasti. Koska ehkäisy on nykyään olemassa, ihmiset voivat harrastaa (irto)suhteita varsin vapaasti ja halutessaan siten, etteivät muut saa niistä tietää. Lisääntymisestä on tullut hallitumpaa ja harkitumpaa, jonkinlainen projekti, jota edeltää vapaa valinta (mikäli projektin eteneminen ei osoittaudu ongelmalliseksi ja huomataan, että ajatus "vapaasta valinnasta" onkin illuusio). Suhteet tai (irto)seksi ei kuitenkaan ole nykyajan keksintö. Kertomukset hairahtaneista, maineensa menettävistä tytöistä tai hyväksikäytetyistä piiosta ovat tuttuja historiankirjoista ja kummittelevat ehkä edelleenkin seksivalituksen taustalla, mutta Lasten kirja tuo lisää syvyyttä kuvioon. Miten yllättävästi syntyviin lapsiin suhtaudutaan? Keiden kaikkien tiedossa epäsovinnaiset perhesuhteet ovat? Miten asianomaiset - isät ja äidit, myöhemmin myös lapset itse - suhtautuvat tapahtuneeseen ja miten he elävät tietoisuuden kanssa? Mitkä asiat ovat salaisuuksia, mitkä puolestaan luontevia, mutta sellaisia, että niistä ei erityisesti puhuta? Olisivatko tällaiset perhesiteet mahdollisia nykymaailmassa, onko mustasukkaisuuden käsite tai tunne kokenut muutoksen sadassa vuodessa?
Romaanin lopussa on seliteosa, jossa on suomennokset vieraskielisille fraaseille (tälle olisi ollut käyttöä, jos sen olemassaolon olisi vain hoksannut ajoissa!), sekä kirjailijan kiitospuhe ja suomentajan jälkisanat. Viimeiseksi mainittu on näistä kiinnostavin, ja mukavaa, että se on sijoitettu romaanin loppuun.
Lasten kirja tuo mieleeni Thomas Mannin Buddenbrookit ja Mazo de la Rochen Jalna-sarjan. Toisaalta tämä johtuu siitä, että romaanissa seurataan usean henkilön elämää, toisaalta siitä, että näissä kaikissa teoksissa on mielestäni jollain lailla hyvin kiehtova maailma. Maailma, joka on erilainen kuin se, jossa itse elää; maailma, jossa tapahtuu paljon asioita, myös henkilöiden välistä draamaa, mutta todellisuus on kuitenkin, kaikista ongelmista, kauhuista ja tuskasta huolimatta jollain lailla hallittu, suljettu. Myös romaanin lopetus on ehdottomasti hyvin suljettu: ensimmäisen maailmansodan myötä aiempi aikakausi aatteellisine ilmapiireineen on auttamatta ohi, samoin romaanihenkilöiden elämä väistämättä muuttuu.
Lasten kirja ei tyhjenny kerralla eikä sen viehätys perustu pelkästään juoneen. Kun romaanin laskee käsistään, tekisi mieli aloittaa uudelleen alusta; päästä vielä henkilöhahmojen seuraan ja maailmaan, etsiä vihjauksia tuleviin juonenkäänteisiin. Tämä on romaani, joka jättää lukemisen nälän. Ja myös halun tutustua Byattin muuhun tuotantoon.
- Minä en rakastanut häntä. Olen aina tiennyt sen. Olen tuhonnut hänenkin onnensa.
- Vain jos hän antaa sen tapahtua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti