Rodoksen kaupungin muinainen akropolis on mainio iltakävelyretkikohde. Akropolis, muinainen stadion ja Apollon temppeli sijaitsevat laitakaupugilla kukkulan laella.
Kun kaupungilta suuntaa kohti akropolista, kohtaa monenlaisia taloja ja alueita. Suunnitelmanamme oli kulkea mahdollisimman paljon puistojen helki ja vältellä varsinkin suuria teitä. Jossain sairaalan seutuvilla onkin paljon puistoja, puistikoita ja hylättyjä taloja. Yhtäkkiä vihreänä rehottavan metsän keskeltä paljastuu spreijattuja, hylättyjä rakennuksia, jotka tässä ajassa vaikuttavat olevan teinien hengailupaikkoja. Puista varisseen paksun lehtikerroksen alta paljastuu pikkukivistä sommiteltuja kävelyteitä. Tämän hylätyn alueen jälkeen alkaa asuinalue, joka vaikuttaa rikkaamman keskiluokan alueelta. Sitä jatkuu loputtoman pitkältä tuntuvan suoran kadun verran. Sitten eteen aukeaa parkkipaikka. Muutama turistibussi, joitain pikkuautoja. Olemmeko perillä?
Parkkipaikan takana on kulottunut niitty ja täysin erilaista asutusta kuin äsken. Näköpiirissä on muutama talo, jotka näyttävät asuituilta mutta ovat hyvin heikossa kunnossa. Niityllä on parkissa pakettiautoja, jotka myös näyttävät asutuilta. Rinne kohoaa länteen päin ja sen päällä häämöttää pylväitä - tuon täytyy olla oikea suunta!
Ennen pylväitä on muinainen stadion ja amfiteatteri. Paikalliset treenaavat stadionilla, juoksevat rataa ympäri. Mikäpä sen parempaa käyttöä urheilupaikalle?
Amfiteatterin jyrkkien portaiden takana siintää se, mitä Apollon temppelistä on jäljellä - kolmisen pylvästä, jotka on ympäröity sortumavaara-kyltein. Pylväistä on mahdotonta sanoa, ovatko ne alkuperäisiä vai eivät. Tavallaan kyllä: miksi niitä muuten olisi jäljellä vain pari? Tavallaan ei: murikka pylväiden päällä ei näytä uskottavan vanhalta, pylväät ovat osin kuvioituja, osin sileitä. Kukkulan ylittää jatkuvasti lentokone suuntanaan Paradisin lentokenttä. Rodoksella käy yli miljoona turistia vuosittain.
Päätämme suunnata takaisin kaupunkiin. Apollon temppelin takana rinteessä kulkee autotie - se näyttää ankealta kävelyvaihtoehdolta mutta valitsemme sen silti. Kulottuneen epämääräisyyskaistaleen ylitettyämme huomaamme tien kulkevan harjanteen huipulla. Molemmin puolin on jalkakäytävä. Ja mikä maisema! Aurinko on laskemassa mereen, Turkin rannikko ja Symin saari siinätävät utuisessa horisontissa, jyrkänne tien vieressä laskee rantaan, ja suojakaiteet ovat vähissä. Tien varrella on useita levikkeitä, joille voi pysähtyä ihailemaan maisemaa.
Rodoksen kaupunki näkyy saaren pohjoiskärjessä.
Kun tie alkaa mutkitella kaupunkia lähestyttäessä valitsemme reitiksemme polut ja portaat. Viimeiset portaat ennen kaupunkia johtavat suoraan pihaan, jossa on katettu illallispöytä. Ohhoh. Ei yhtään huvita kääntyä takaisin, joten kävelemme pihan poikki. Paljastuu, että kyseessä on Rodoksen kansainvälinen kirjailija- ja kääntäjäresidenssi. Ei hullummalla paikalla!
Residenssin pihasta päädymme kissanpentuja kuhisevalle pikkukujalle ja sokkeloisten katujen kautta lopulta Tuulisellerannalle auringonlaskunjälkeiselle maininkiuinnille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti