Neil Hardwick: Poistetut kohtaukset. Muistelmat.

 

WSOY 2025. Äänikirjana Storytelin kautta. Lukija Jukka Pitkänen. 7 h 34 min.

Neil Hardwickin muistelmateos Poistetut kohtaukset on tenhossaan pitävää kuunneltavaa. Kehyskertomuksena toimii kaatumisen hetki vanhainkodin pihalla talvisena yönä, ja muistelmateos on rakennettu monologiksi kuvitteelliselle kuuntelijalle. Muistot ikään kuin soljuvat toisistaan ja toisiinsa. Teoksen kuunteleminen on ikään kuin olisi Harrdwickin vieraana kuuntelemassa, mitä kaikkea hän onkaan kokenut. Jukka Pitkänen on oivallinen lukijavalinta.

Poistetuissa kohtauksissa kerrotaan sekä Hardwickin yksityiselämästä kuin myös urasta suomalaisen television ja teatterin maailmassa. Hardwick on kotoisin pohjoisenglantilaisesta kaivoskylästä, päässyt stipendillä poikakoulu King's Collegeen, tavannut nuoruuden Euroopan-matkalla suomalaisen tytön, mennyt naimisiin ja muuttanut Suomeen. Sekä lapsuuden kotiolot että avioliitto Suomessa olivat henkistä väkivaltaa. Taiteellisesta urasta kerrotaan sekä tv-maailmassa että teatteriohjaajana. Muistelmissa on kiinnistavaa sisältöä myös ohjaamisesta: Hardwickin mielestä farssi on teatterin kuningaslaji, ja farssien ohjaamisesta ja näyttelijäntylöstä kerrotaan kiinnostavasti.

Kaikki muistelmien elementit soljuvat toisiinsa eikä rakenne ole kronologinen, mikä tuo teokseen nimenomaan sen jutustelevan otteen, joka siitä niin viehättävän tekee. Poistettuja kohtauksia kuuntelisi mielellään pidempäänkin - mikä on merkki onnistuneesta teoksesta ja onnistuneesta editoinnista.

Jenny Erpenbeck: Kairos

 

Tammi 2025. Suom. Jukka-Pekka Pajunen. Lukija Mirjami Heikkinen. 12 h 55 min. 

Jenny Erpenbeckin romaanin  Kairos tarina sijoittuu 1980- ja 1990-lukujen Berliiniin, Itä-Saksaan. Keskushenkilöt ovat nuori, tarinan alussa 19-vuotias Katharina, ja Hans, joka puolestaan on huomattavasti Katharinaa vanhempi. Katharina on opiskelija, Hans tunnustettu kirjailija, joka lisäksi on töissä radiossa ja naimisissa. He salamarakastuvat, ja rakkaussuhde on heti hyvin intensiivinen ja intohimoinen. 

Alkupuoleltaan Kairos keskittyy kuvaamaan Katharinan ja Hansin suhdetta, ja taustana on Itä-Berliini. Yhteiskunnallisen kuohunnan voimistuessa ja lopulta muurin murtuessa pääosaan nousee Itä-Saksa ja itäsaksalaisuus, Hans ja Katharina muuttuvat puolestaan kulissiksi.

Tämä kaksinaisuus - mikä on miljöötä ja mikä puolestaan elää ja hengittää - tekee Kairoksesta kiehtovan romaanin. Hansin ja Katharinan rakkaustarinaa on välillä raskasta seurata: alussa intensiteetti on niin totaalinen, että toisiinsa rakastuneet eivät näe mitään muuta kuin toisensa (tai itsensä toisissaan?), mutta sitten suhde muuttuu sadistiseksi, masokistiseksi ja sairaaksi - omalla tavallaan molempien kokijoiden puolelta. Ikäero, valta-asema, avioliitto, sivusuhteet, seksi, hallitseminen, alistuminen... kaikki elämän osa-alueet kieroutuvat. Siltikin suhde jatkuu, vaikka eroja tai uhkailua niillä on. 

Romaanin loppupuolella pääosassa on yhteiskunnallinen murros ja henkilöhahmot ovat sen, eivät vain toistensa tai itsensä, armoilla. Tässä kohdin Kairos onnistuu tavoittamaan jotain hyvin osuvasti. Jos se maailma, jossa ja jonka säännöillä on tottunut elämään, yhtäkkiä katoaa ja muuttuu menneisyydeksi tai jopa naurettavaksi ja arvot kääntyvät ylösalaisin yhdessä yössä, sillä väistämättä on vaikutuksensa identiteettiin. Näiden kysymysten pohdinta romaanin loppupuolella on todella kiinnostavaa ja ajankohtaista aina, kun murros arvoissa ja ideologioissa tapahtuu.

Frank Martela: Älä etsi onnea - Epätyypillisiä elämänohjeita nykyihmiselle

Gummerus 2025. Äänikirjana Storytelin kautta. Lukijana Aarne Linden. 6 h 15 min.

Filosofi Frank Martelan teoksessa Älä etsi onnea - Epätyypillisiä elämänohjeita nykyihmiselle on välityön maku. Teoksessa ei ole juuri mitään uutta verrattuna esimerkiksi Elämän tarkoitukseen, mutta ei myöskään oivalluksia tai jonkinlaista teoreettista kokonaisviitekehystä, joka puoltaisi teoksen olemassaoloa puheenvuorona. Kirjalla on raflaava nimi, mutta sisällöltään se jää pinnallisen jutustelevaksi.

Olikohan teoksen loppusanoissa vai missä, missä tulee ilmi, että teos on ensin kirjoitettu englanniksi ja sitten suomeksi tai suomennettu. Lieneeköhän Älä etsi onnessa siis kysymys kansainvälisille markkinoille pyrkimisestä kokoamalla yhteen suurelle yleisölle helposti lähestyttävään muotoon filosofian ajattelua ylipäätään? Tämä selittäisi teoksen kepeyttä sellaisell lukijalle, jolle Martelan aiemmat teokset tai ajattelu ovat jo ennenstään tuttuja.

Ville Malja: Valkoinen risteys

 

Gummerus 2025. Äänikirjana Storytelin kautta. Lukija Ville Malja. 5 h 7 min.

Ville Maljan esikoisromaani Valkoinen risteys on omaelämäkerrallinen kasvukertomus pojasta mieheksi. Romaani etenee kronologisesti ja välähdyksenomaisesti. On lapsuudenkokemuksia, perhesuhteita ja väkivaltainen alkoholisti-isä, ystävyyssuhteita, seksikokeiluja, nuoruuden bileiltoja, rakastumisia, bändijuttuja, bändin nousu kuuluisuuteen ja alkoholin merkityksen kasvu päähenkilön elämässä, kunnes alkoholi on enemmän ongelma kuin ratkaisu ja siitä on päästävä eroon, jotteivät sekä keho, mieli että ihmisuuhteet hajoa. 

Alkoholista vieroittautumista ei kuvata, vaan suhteessa alkoholiin romaani keskittyy kuvaamaan yhteiseloa alkoholin kanssa - ensin se on mukavaa, mahtavaakin, sitten pelastusrengas ja koossa pysymisen keino, lopulta rikkova ja hajottava uhka. Sitten ollaankin nykyhetkessä, jossa kaikki on eri tavalla hyvin kuin aiemmin, koska traaginen sankarin matka on kuljettu läpi.

Romaani on kertomus rock-elämän hetkistä ja tiestä, jonka voi kulkea loppuun monella tavalla. Valkoinen risteys keskustelee Samuli Putron Elämäni miesten kanssa - molemmissa kirjailija on suomalainen rock-muusikko, molemmat ovat omaelämäkerrallisia ja molempiin liittyy alkoholi ja isä- tai muut miessuhteet. Valkoisesta risteyksestä tulee mieleen tematiikan puolesta myös rock-valokuvaaja Ville Juurikkalan Irti - Hollywoodista Santiagon tielle, sikäli kun molemmat teokset kuvaavat addiktiota ja sen ilmenemistä rock-maailmassa.

Elise Pihlajaniemi: Linnaelämää keskiajan Suomessa

Otava 2025. Äänikirjana Storytelin kautta. Lukijana Krista Putkonen-Örn. 6 h 36 min.

Elise Pihlajaniemen kirjoittama tietokirja Linnaelämää keskiajan Suomessa esittelee keskiaikaisen linnaelämän ominaisuuksia ja suomalaisia keskiaikaisia linnoja. Samalla tulee kerrattua ja syvennettyä tietoja Suomen historian käänteistä kiinnostavalla ja konkreettisella tavalla. 

Teos herättää historiaa eloon niin tarkalla kuvauksellaan kuin myös lukujen alussa olevilla fiktiivisillä pohdinnoilla, joita ajan ihminen olisi saattanut mielessään pyöritellä. 

Barbara Kingsolver: Demon Copperhead

 

Alkuteos Demon Copperhead. Suom. Antero Tiittula. Äänikirjana Storytelin kautta, lukijana Valtteri Turunen. Gummerus 2025. 24 h 52 min.

En ole lukenut Charles Dickensin David Copperfieldiä, mutta joskus intertekstuaalisuus toimii niin päin, että uudelleenversiointi herättää mielenkiinnon alkuteosta kohtaan - ja Barbara Kingsolverin Demon Copperheadin suhteen kävi näin. Kuulin Kinsolverin romaanista luettuani hänen haastattelunsa Hesarista. Aiheena Yhdysvaltain opioidikriisi ja miljöönä seudut, jotka eivät ole täältä päin katsottuna sitä, mitä "Amerikalla" tyypillisesti tarkoitetaan, herättivät kiinnostuksen. Samoin myös kirjailijan idea tuoda nykyajan ongelmakohtia esille uudelleenkirjoittamalla realismin tyylinkauden klassikkoteos.

Jos haluaa lukea opioidikriisin taustaa, kannattaa tutustua esimerkiksi Patrick Radden Keefen Kivun valtakuntaan. Demon Copperhead sen sijaan kuvaa samaista ilmiötä fiktion keinoin sekä yksilön että yhteisön tasolla, ja saa ymmärtämään sen tuhoisuutta ja traagisuutta aivan uudella tasolla.

Romaani lähtee mielestäni liikkeelle hieman ulkokohtaisesti ja ei erityisen vetävästi. En tiedä, johtuuko kokemukseni siitä, että en erityisesti ole kiinnostunut lapsuudenkuvauksista tai kerronnasta, joka fokalisoituu lapsihenkilöhahmon kautta. Tarina alkaa Demon Copperheadin syntymästä narkkariäidin yksinhuoltajaperheeseen. Isä on kuollut ennen Demonin syntymää ja muuta sukua ei juuri ole. Isäpuoli on väkivaltainen. Kun äiti kuolee yliannostukseen, alkaa Demonin odysseia lastensuojelun maailmassa. Lapsuudesta kertominen on olennaista romaanin myöhempien jonenkäänteiden ja henkilösuhteiden kehittymisen kannalta, mutta kuten sanottua, kerronta tuntuu ulkokohtaiselta. Tunne jää puuttumaan ja samastuminen Demoniin ja hänen kohtaloonsa jää pinnalliseksi. 

Siinä kohdin, kun Demon 11-vuotiaana pyrkii ottamaan kohtalonsa ohjat omiin käsiinsä, tarina lähtee lentoon ja saa ilmaa siipiensä alle. Kohtaaminen huoran kanssa moottoritienvarren seisakkeen huoltoasemalla kuvaa maailman epäreiluutta viiltävästi ja herättää kysymyksen, onko Demonille varattuna tässä maailmassa mitään hyvää. 

Kun tarina kunnolla lähtee liikkeelle, se todellakin pitää otteessaan. Leen piirikunnan opioidikriisi kasvaa samaa tahtia kuin romaanin päähenkilö, ja lukija pääsee kokemaan sen vaikutuksia eri henkilöhahmojen näkökulmista. Huumeongelmaksi kasvava lääkkeidenkäyttö ei jää romaanissa irralliseksi ilmiöksi, vaan lävistää koko yhteisön ja ohjaa yksilöiden valinnanmahdollisuuksia. Raadolliset ja toiveikkaat käänteet vuorottelevat Demonin tarinassa. Vaikka Demon Copperhead noudattelee David Copperfieldin juonta, lukijalla säilyy mielenkiinto tarinaa kohtaan, koska toisaalta ei voi tietää, miten 1800-luvun yksityskohdat on tuotu nykypäivään, ja toisaalta ei voi tietää, missä kohdin Kingsolver aikoo olla Dickensille uskollinen ja missä kohdin uudelleenkirjoittaa asioita eri tavoin.

Demon Copperhead on hieno romaani ja tärkeä puheenvuoro, jossa tehdään näkyväksi niiden näkökulmaa, jotka eivät välttämättä pääse ääneen vaan joiden pään yli kommentoidaan heidän elämäänsä ja sen kurjuutta tai kauheutta. Romaanista tulee jollakin lailla mieleen myös Tara Westoverin omaelämäkerrallinen Opintiellä, joka kertoo sivistymättömyydestä, kurjuudesta ja köyhyydestä, mutta oman kokemuksen kautta ja moralisoimatta.

Joan Didion: Blue Nights

2011. Äänikirjana Storytelin kautta. Lukija Kimberly Farr. 4 h 21 min.

Joan Didionin teos Blue Nights on myös suomennettu nimellä Iltojen sinessä (suom. Kirsi Luoma, Like 2012), mutta Storytelissä tarjolla on alkuteos ja sekin vain äänikirjana. 

Kiinnostuin Didionin teoksesta, kun joku julkisuuden henkilö - olisikohan ollut Paperi T. - kertoi lukeneensa teoksen oman suruprosessinsa keskellä ja saaneensa siitä lohtua. Surukirjana Blue Nightsia voi pitää. Kirjailija kertoo muistelmassa elämästään ja perheestään, mutta ennen kaikkea adoptiotyttärestään Quintanasta ja tämän elämästä ja kuolemasta.

Didionin tapa kirjoittaa on tajunnanvirtamainen ja toisteinen. Tyyli alleviivaa teoksen muistelevaa otetta. Vaikka teos on hyvin henkilökohtainen, siihen on helppoa samastua. Didion käsittelee Blue Nightsissa taiteilijuutta, äitiyttä ja perhettä, menettämisen pelkoa ja mielenterveyttä. Samalla kun teos käsittelee tyttären menettämistä, se kertoo myös maailmasta, joka on mennyt - todellisuus ei monellakaan tapaa ole nyt-hetkessä sama kuin mikä se oli vuosia tai vuosikymmeniä sitten. Siten Blue Nights kertoo myös vanhenemisesta.