Helsingin kirjamessut 2021 @ Messukeskus

Helsingin kirjamessut järjestettiin ensimmäistä kertaa koronan aikana livenä Messuhallissa lokakuussa 2021: ja kylläpä oli mukavaa! Oli ihanaa pitkästi aikaa kierrellä näytteilleasettajien pöytiä, selailla kirjoja, tehdä löytöjä, nähdä tuttuja, kuunnella haastatteluja ja nauttia messutunnelmasta.

Verrattuna vuoden 2019 ja aiempiin kirjamessuihin tilat olivat viihtyisämmät. Suuressa messuhallissa oli huomattavasti enemmän erilaisia istumapaikkoja siroteltuna ympäri aluetta, mikä toisaalta rauhoitti tunnelmaa ja toisaalta pidensi ainakin omaa messuilla viettämääni aikaa. 

Päälava Senaatintori oli siirretty omaan halliinsa ravintolakanjonin toiselle puolelle. Aluksi epäilin, löytääköhän yleisö sinne ollenkaan, kun se oli niin erillään. Mutta vielä mitä, ratkaisu oli loistava! Päälavan takaosassa oli kahvila ja sen toisesta sivusta alkoi Viinikylä (eli viini- ja ruokamessualue), jonka pöydistä pystyi myös seuraamaan päälavan ohjelmaa. Tila oli pääosin sisustettu tummaksi ja valaistus oli hämyisempi. Näin tilasta - vaikka tila olikin iso - syntyi intiimi vaikutelma, ja tunnelma oli pikemminkin kulttuuritapahtumamainen, ei niin markkinatunnelmainen kuin näytteilleasettajien puolella isossa hallissa. Senaatintorin ohjelmaa seuratessa tuntui, kuin olisi ollut kulttuuriklubilla.

Seurasin messuilla joitakin kirjailijahaastatteluja. Mieleenpainuvimpia olivat Anja Snellmanin ja Hanna-Riikka Kuisman haastattelut. 

Anja Snellmania haastateltiin Senaatintori-lavalla hänen uusimmasta romaanistaan Kaikki minun isäni. Romaani on omaelämäkerrallinen ja keskittyy kertomaan isän alkoholismista. Haastattelussa Snellman toi kiinnostavalla tavalla esiin sitä, kuinka hän kirjoittaessaan halusi käsitellä paitsi isäänsä, myös alkoholismin varjoa ylipäätään, se kun tuntuu olevan Suomessa läsnä niin monen ihmisen elämässä ja niin monessa perheessä.

 

Tänä syksynä tuli kuluneeksi 40 vuotta Snellmanin esikoisromaanin Sonja O. kävi täällä (1981) julkaisemisesta, ja haastattelussa keskusteltiin myös esikoisromaanin vastaanotosta sekä Snellmanin urasta kokonaisuudessaan.

Hanna-Riikka Kuisma kertoi Punavuori-lavalla uusimmasta romaanistaan #Syyllinen. #Syyllinen käsittelee nykymaailman ilmiöitä, kun sosiaalista mediaa, vaikuttajuutta ja cancel-kulttuuria. Kuisma asetti haastattelussa #Syyllisen omassa tuotannossaan samaan temaattiseen jatkumoon edellisen romaaninsa, Kerrostalon, kanssa. Kerrostalo on vaikuttava lukukokemus: kirja on kirjoitettu niin vetävästi, että sitä ei malta laskea käsistään, ja kun kannet lopulta sulkee, teoksen maailma ja henkilöhahmot jäävät mieleen vaivaamaan pitkäksi aikaa. Kuisma kontekstualisoi uutta romaaniaan mielenkiintoisesti myös suhteessa muihin teoksiin: hän kertoi romaanin heijastelevan nuorena lukemiensa teosten, kuten Sartren Inhon tai Goethen Nuoren Wertherin kärsimysten maailmaa - paitsi että #Syyllisen päähenkilö on nelikymppinen nainen.

Sekä Kaikki minun isäni että #Syyllinen menevät pukinkontin toiveisiini tälle joululle. Molemmista romaaneista on tänä syksynä julkaistu arvio Helsingin Sanomissa: "Anja Snellmanin omaelämäkerrallisessa romaanissa näkyy alkoholisti-isän jättämä varjo - Inhorealistinen teos osuu" Kaikki minun isäni -romaanista ja  "Nelikymppinen nainen haluaa influensseriksi mutta haksahtaa pyramidihuijaukseen - Hanna-Riikka Kuisman taitava romaani kertoo hauraasta minuudesta" #Syyllisestä.

Teemamaata vuoden 2021 messuilla ei ollut, vaan teemana oli dialogi. Dialogi on niin abstrakti ja laaja teema, etten osannut messukävijänä tulkita tai havainnoida sen olemassaoloa erityisesti. Ehkäpä teemamaa on sen verran konkreettisempi teemaksi, että sen voi helpommin huomata. On vaikea sanoa, liittyykö abstraktimman teeman valintaan koronan tuomat rajoitukset ja vaatimukset, vai onko kyseessä pitkäkestoisempi muutos.

Kazuo Ishiguro: Klara ja aurinko

 

Tammi 2021. Suom. Helene Bützow. Nextory 11 h 33 min.

Pidän paljon Haruki Murakamin tyylistä: esimerkiksi Komtuurin surma ja Kafka rannalla ovat viehättäviä, järkälemäisiä romaaneja, joiden maailmasta ei tee mieli poistua. En ole lukenut Kazuo Ishiguroa aiemmin. Klara ja aurinko on ensimmäinen romaani, jonka häneltä kuuntelin, ja ihastuin Ishiguron tyyliin saman tien. Murakamin ja Ishiguron kerronnassa on jotakin samanlaista: romaaneissa ei ikään kuin tapahdu erityisen paljoa tai tapahtumat ovat pieniä, mutta niiden vaikutus henkilöihin on suuri. Ehkä tässä juuri piilee heidän romaaniensa vetovoima.

Klara ja aurinko -romaanin päähenkilö on robotti, keinoystävä nimeltä Klara. Romaani sijoittuu määrittelemättömään lähitulevaisuuteen: maailma on hyvin samankaltainen kuin nykymaailma - ihmiset asuvat taloissa, käyvät koulua tai töissä, ajavat autoilla ja käyttävät älypuhelimia - oikeastaan ainoa merkittävä ero nykymaailmaan on kehittynyt robotisaatio ja se, että lapsia "muunnellaan" eli heidän geenejään manipuloidaan, jotta heidän kykynsä ja kapasiteettinsa olisi parempi. Keinoystävä-robotit on kehitetty lapsia varten: syynä vaikuttaisi toisaala olevan lasten kehityksen tukeminen, toisaalta yksinäisyysongelman ratkaiseminen. Ja yhtä lailla kuin kaiken teknologian kehityksen taustalla, keinoystäviä tunnutaan hankittavan perheisiin myös samasta syystä, kuin miksi ihmiset nykyäänkin hankkivat teknologiaa: uudet vempaimet viehättävät, teknologia ja tavarat ylipäätään kiinnostavat ihmisiä.

Romaanin alussa Klara viettää "elämäänsä" keinoystäviä myyvässä kaupassa - hän on siellä myytävänä. Jo alkuasetelmasta huomaa romaanin käsittelevän suuria, eettisiä kysymyksiä, jotka ilmenevät eri aikoina eri tavoin. Koska kerronta suodattuu Klaran kautta, lukija pohtii väistämättä kysymyksiä tietoisuudesta, tajunnasta ja minuudesta toisaalta suhteessa keinoälyn olemukseen, toisaalta suhteessa ihmisyyteen. Näin Klaran asema herättää ajatuksia myös esimerkiksi orjakaupasta ja sen eri muodoista menneisyydessä, nykyhetkessä ja tulevaisuudessa.

Kun Klara ostetaan kaupasta erääseen perheeseen, lukija pääsee tutustumaan romaanin keskeisiin ihmishenkilöhahmoihin ja heidän välisensä suhteet paljastuvat pikkuhiljaa. Kuoleman- ja muutoksenpelko ovat inhimillisiä asioita, jotka näkyvät ajassa kuin ajassa, mutta se, kuinka pelkoja kohdataan tai millaisia ratkaisuja niihin haetaan, vaihtelee. Klara ja aurinko -romaani käsittelee näitä pelkoja ja pohtii, millaisia toimintamalleja tulevaisuus tarjoaa - ja mitä eettisiä ongelmia niihin voi liittyä. Hyvän ja pahan tematiikka ylipäätään on romaanin keskiössä.

Robottien inhimillistyminen ja se, kuinka teknologia korvaa ihmisiä, ovat asioita, joita jo nykytodellisuudessa kohtaamme. Klara ja aurinko saa lukijan pohtimaan omaa suhdettaan robotisaatioon, mihin robottipäähenkilön kautta suodattuva kerronta tuo oman lisänsä: ainakin itse lukijana huomasin kiintyväni päähenkilöön, vaikka kyseessä on robotti.

Koska Klara ja aurinko -romaani käsittelee puhuttelevasti syvimmiltään ikiaikaisia, suuria teemoja, on helppoa kuvitella sen saavuttavan klassikon aseman.

Eevi Minkkinen: Ymmärrä itseäsi, ymmärrä suhteitasi

 

Otava 2020. Nextory 4 h 32 min.

Eevi Minkkisen tyyli kirjoittaa itseapuhenkistä populaaripsykologiaa on helposti lähestyttävä ja samastuttava. Ymmärrä itseäsi, ymmärrä suhteitasi käsittelee nimensä mukaisesti vuorovaikutusta ja identiteettiä sekä niiden syvempää ymmärtämistä eritoten parisuhteen kontekstissa. 

Teoksessa käsitellään paljon esimerkiksi eri kiintymyssuhdemalleja, joiden avulla tehdään näkyväksi, miksi suhteet eivät aina toimi tai miten ihmiset tunnistavat ja ruokkivat toisissaan erilaisia kiintymyssuhdemalleja. Teoksen konkreettiset esimerkit havainnollistavat hyvin arjen ilmiöitä ja niiden avulla pystyy tarkastelemaan omaa ja lähipiirinsä ihmisten toimintaa.

Ilana Aalto: Paikka kaikelle - Mistä tavaratulva syntyy ja kuinka se padotaan

 

Atena, 2017. Nextory 7 h 22 min.

Ilana Aallon Paikka kaikelle - Mistä tavaratulva syntyy ja kuinka se padotaan tuo raikkaan erilaisen näkökulman liiallista tavaraa koskevaan keskusteluun. Aalto on paitsi ammattijärjestäjä, myös kulttuurihistorioitsija. Niinpä hän tarkastelee tavaraa, tavarantuotantoa ja nykyihmisen tavarasuhdetta laajemmassa kontekstissa. 

Paikka kaikelle -teos suhteuttaa nykytilanteen menneisyyteen, tarkastelee tavaratuotantona myynnin maksimoimisen ja brändäämisen merkityksen näkökulmasta ja pohtii myös esimerkiksi hamstraamisen sairausluokituksen perusteltavuutta.

Paikka kaikelle on erittäin kiinnostava teos, jonka mielellään hankkisi myös omaan kirjahyllyynsä.

Teemu Kunto: Minimalismi

 

Otava, 2021. Nextory 4 h 45 min.

Teemu Kunnon kirjoittama teos Minimalismi on varsin napakka ja rakenteeltaan selkeä perustietopaketti minimalismista. Teos on miellyttävä kuunnella ja antaa uusia näkökulmia niin tavarasuhteeseen, ajankäyttöön kuin elämänvalintoihinkin.

Kunto lähestyy minimalismia henkilökohtaisen kokemuksensa kautta, joten Minimalismi on tavallaan myös kirjoittajan elämäkerta. Lukija voi peilata omaa elämäntilannettaan ja elämänvalintojaan Kunnon tekemiin ratkaisuihin ja miettiä, mitä minimalismi voisi tuoda omaan elämään. Tämä näkökulmaratkaisu tuo minimalismiin konkretiaa.

Toisaalta elämäkerrallisuus tuo lukijalle myös sellaista tietoa, joka ei tunnu niin olennaiselta minimalismiin tutustumisen kannalta: lukija saa tietää yksityiskohtia muun muassa kirjoittajan työurasta, perhesuhteista ja seksuaalisuudesta, mikä paikoin tuntuu epäolennaiselta. Kuitenkin lopulta tuntuu siltä, että koska kirjoittaja on valinnut kertoa aiheesta oman elämänsä kautta ja minimalismi läpäisee koko elämän, siitä olisi kenties mahdotonta - tai ainakin lopulta etäännyttävää ja epäkonkreettista - kertoa ilman yksityiskohtia myös äsken mainituista elämänalueista.

Jollakin oudolla tavalla viehättävin tai meditatiivisin kohta äänikirjassa on luettelo, jossa kirjoittaja luettelee kaikki esineet, jotka hän minimalistiseen elämäntapaan siirryttyään omistaa. 

Minimalismi voi toimia paitsi kurkistuksena siihen, mistä minimalismissa on kyse, myös hyvänä käytännön oppaana, jos minimalismia haluaa alkaa soveltaa omassa elämässään. Ainakin teos havahduttaa näkemään sen, että ylikulutukselle ja tavaraan hukkumiselle on oikeasti olemassa vaihtoehtoja.

Perttu Pölönen: Tulevaisuuden lukujärjestys

Otava 2020. Nextory 5 h 12 min.

Perttu Pölösen kirjoittama tietokirja Tulevaisuuden lukujärjestys on ollut lukulistallani jo pitkään. Tulevaisuudentutkimus on hyvin kiinnostava tieteenala, ja Pölösen tulokulma teoksessaan siihen on se, mitä taitoja tulevaisuudessa tarvitsemme. Pölönen käsittelee niin koulutusta, työelämää, yrittäjämäistä asennetta kuin vuorovaikutustaitojakin, viimeksi mainittuja eritoten suhteessa uusiin vuorovaikutuskanaviin, kuten sosiaaliseen mediaan.

Pölösen tapa kirjoittaa on raikas, positiivinen ja konkretisoiva. Mikä teoksessa puolestaan paikoin ärsyttää tai tuntuu silmiinpistävältä, on Pölösen oma positio (joka on jokseenkin elitistisen maailmankansalaisen) ja se, että osa argumenteista on perusteltu ohuesti - kuten vaikkapa näkökulma siitä, kuinka alan asiantuntija ei ole paras asiantuntija, koska hänen näkemyksensä ovat luutuneita ja hän ei kykene tarkastelemaan asiaa asian vaatimalla freesiydellä. Esimerkiksi tästä Pölönen nostaa vaikkapa sen, että opettaja toki luulee olevansa alansa asiantuntija, mutta näinhän ei ole. 

Toisaalta Pölönen tuulettaa asiantuntijuuden käsitettä nostamalla esiin sen, kuinka nuorilla on asiantuntemusta vaikkapa sosiaalisen median vaikuttamisesta, vaikka heillä ei olekaan yhtä pitkää elämänkokemusta kuin vaikkapa keski-ikäisillä, ja näitä nuoria asiantuntijoita voisi hyödyntää enemmänkin. Tätä ajatusta olisin odottanut Pölösen tosin vievän pidemmälle, sillä hän tyytyy konkretisoimaan sitä sillä, että yritykset voisivat käyttää vaikuttajanuoria asiantuntijoina markkinoinnissaan. Näinhän käsittääkseni tapahtuukin.

Vaikka suhtaudun Tulevaisuuden lukujärjestykseen kritisoivastikin enkä allekirjoita kaikkia sen ajatuksia, pidin silti kirjasta ja se sai ajattelemaan asioista uudesta näkkulmasta. Ennen kaikkea pidin Pölösen esittelemistä konkreettisista ajattelun työkaluista, kuten metodeista, joita hän esittelee käsitellessään luovuutta ja ongelmanratkaisukykyä. Tällaisia ovat esimerkiksi ominaisuusluettelo, huonojen ideoiden keksiminen, käyttötarkoitusten listaaminen ja kysymyspeli.

Siinä missä aiemmin kuuntelemani tietoteos, Jaron Lanierin 10 syytä tuhota kaikki sometilit nyt, suhtautuu sosiaaliseen mediaan äärimmäisen kriittisesti, Pölösen Tulevaisuuden lukujärjestyksen asenne somea kohtaan on myönteinen tai neutraali. Pölönenkin kyllä nostaa esiin sen, kuinka somelle ei tule antaa liikaa aikaa, mutta hän näkee somen kuitenkin enemmän mahdollisuutena kuin uhkana ja maalailee myös ajatuksia herättäviä visioita siitä, mitä kaikkea tulevaisuuden some voi olla tai kuinka tekoäly voi vaikuttaa tulevaisuudessa. Pölönen pohtii muun muassa mahdollisuutta tekoälypuolueesta tai -hallitsijasta.

Teknologinen kehitys ei Tulevaisuuden lukujärjestyksessä siis ole uhka vaan mahdollisuus, mutta vaikka kirja käsitteleekin paljon teknologiaa, sen pohjavire on silti mielestäni vahvasti humaani. Tulevaisuuden ihmiselle tärkempiä ovat ennen kaikkea ne taidot, joihin kone ei pysty: vuorovakutus, empatia ja persoona.

Jaron Lanier: 10 syytä tuhota kaikki sometilit nyt

 

S&S 2019. Suom. Kirsimarja Tielinen. Nextory 4 h 32 min.

Jaron Lanierin pamfletti 10 syytä tuhota kaikki sometilit nyt on hämmentävä kirja. Kirja on kirjoitettu provosoivalla otteella, kuten nimestäkin näkee, ja se piirtää esiin kiinnostavan ja varsin perustellun kuvan nykydystopiasta ja siitä, kuinka sosiaalinen media on vaikuttanut maailmaan. Eritoten somen ansaintamallia ja liiketoimintaideaa Larier käsittelee perustellusti ja varsin perusteellisesti, ja se on teoksen vahvinta ja uskottavinta antia. Monin paikoin tuntuu kuitenkin siltä, että provosoiva tyyli toisaalta syö uskottavuutta ja toisaalta argumentit ovat paikoin löyhästi perusteltuja tai osin omituisenkin oloisia, kuten valeuutisen määritelmä tässä teoksessa.

Teoksen loppuhuipentuma, jossa sosiaalisen median koneisto - jonka Lanier nimeää Sumuttimeksi - kuvataan uskonnoksi, on todella kärjistävä, mutta se lopulta on teoksen perustelluinta antia. Lanier kertoo Googlen toimista sen eteen, että elämä jatkuisi Googlessa kuoleman jälkeen - Googlella nimittäin on projekti, jossa tutkitaan tietoisuuden tallentamista pilveen. Samassa yhteydessä kerrotaan Googlen ja Facebookin linjauksista, kuinka kyseisten palveluiden on tarkoitus tuottaa merkitystä ja tavoitteellisuutta ihmisten elämään. Tämä kaikki kieltämättä on uskontojen ydinaluetta ja -kuvastoa.

Osittaisista heikkouksistaan huolimatta 10 syytä tuhota kaikki sometilit nyt on ajattelemisen aihetta antavaa luettavaa.