Norman Ohler: Hitlerin tabut - Kolmannen valtakunnan huumeinen todellisuus

Like 2016. Suom. Raija Nylander. Alkuteos Der totale Rausch, Drogen im Dritten Reich. 343 s.

Norman Ohlerin natsi-Saksaa käsittelevä teos Hitlerin tabut - Kolmannen valtakunnan huumeinen todellisuus on todella kiinnostava kirja. Kyse on historiaa käsittelevästä tietokirjasta, mutta tekijä avaa eksplisiittisesti alkusanoissaan sitä, kuinka historia on aina tulkintaa, niin tämäkin teos. Ohler on tehnyt taustatyötä arkistoissa ja haastattelemalla ja koonnut materiaalista koukuttavasti etenevän kokonaisuuden, joka tuo esiin perustellun, uuden näkökulman ja selityksen Saksan tapahtumiin.

Teoksen nimi on selvän kaksiselitteinen: on kysymys huumeista ja on kysymys vaietusta asiasta. Alussa Ohler taustoittaa huumeiden asemaa (laillisuus, saatavuus, sallittuus, yleisyys) sotaa edeltävässä Saksassa, käsittelee monin esimerkin armeijan, sotimisen ja huumeiden välistä pyhää liittoa ja keskittyy pitkälti kuvaamaan Hitlerin itsensä suhdetta huumeisiin.

Hitlerin tabut kuvaa varsin tarkasti Hitlerin suhdetta henkilääkäriinsä Theo Morelliin, joka toimi alun perin Berliinissä aikansa jetsetin suosikkilääkärinä (koska hän määräsi suosituiksi nousseita huumereseptejä; tosin tätä on hyvä tulkita aikansa kontekstissa, jossa kotirouville myytiin metamfetamiinikonvehteja). Morellista tuli yksi Hitlerin lähimmistä henkilöistä, koska hän osasi sekoittaa juuri oikeanlaiset ruiskeet, joilla nuupahtanut ja ärtynyt diktaattori saatiin aina uuteen, valovoimaiseen henkiseen nousuun.

Mikään trippi ei kuitenkaan voi kestää ikuisesti, ja Hitlerin tabut käsittelee natsi-Saksan romahdusta kiinnostavasti lääketieteellisestä näkökulmasta. Miksi Hitler vieraantui todellisuudesta niin pahoin? Miten hänen mielialanailahtelunsa ovat selitettävissä? Miksi hän oli ennen itsemurhaansa vapiseva ihmisraunio? Miksi ylipäätään koko Saksan sotavoimat tuntuivat tekevän järjettömiä päätöksiä?

Hitlerin tabut tekee näkyväksi sen, kuinka organisoitua huumeiden (kuten kokaiinin ja metamfetamiinin, pervitiinin ja eukodalin) käyttö sotavoimissa oli ja kuinka se läpäisi kaikki kerrokset aina korkeimmista sotaherroista tavallisiin rintamamiehiin saakka. Huumeita tuntui käytettävän niin henkilökohtaisen suorituskyvyn nostamiseen tai ylläpitämiseen kuin myös lopulta joukkojen massakäyttäytymisen ohjaamiseen: sodan lopussa merivoimat yritti kehittää ihmepilleriä, jolla saataisiin sotilaat pysymään valveilla ja toimintakuntoisina neljä vuorokautta yhteen menoon, mihin ei perus-pervitiinillä päästy. Erilaisia koktaileja testattiin lopulta keskitysleirivangeilla, jotka laitettiin kävelemään (ja testaamaan mahdollisia hyviä kengänpohjia saksalaisten kenkätehtaiden tuotantoa varten) epäinhimillisiksi ajoiksi kävelyradalle.

Hitlerin tabut herättää myös ajattelemaan, josko nyky-yhteiskunnan vaatimukset ihmisten tehokkuudesta vaativat enää suurtakaan askelta siihen, että rauhanajan yhteiskunnassakin siirrytään vastaavankaltaiseen joukkohuumeistukseen kuin sodan ajan Saksassa. Huumeen ja lääkkeen erohan on lähinnä nimeämisen tasolla.

Linn Ullman: Rauhattomat

"Näkeminen, muistaminen, käsittäminen."

Like 2016. Suom. Katriina Huttunen. Alkuteos De urolige, 2015. 381 s.

Linn Ullmanin romaani Rauhattomat on voimakkaan omaelämäkerrallinen teos. Teoksen lähtökohtana on tyttären ja isän, Linn Ullmanin ja Ingmar Bergmanin, ajatus yhteisen kirjan kirjoittamisesta. Tytär on alkanut haastatella isäänsä, mutta suunnitellunlaisen kirjan kannalta kenties hieman liian myöhään. Materiaalia on kertynyt vähänlaisesti, nauhoitukset ovat heikkolaatuisia ja keskustelu katkeilevaa. Suunnitellunlaisen kirjan sijasta syntyi tämä: romaani, joka kertoo yhtä lailla niin tyttären kuin isänkin elämästä.

Rauhattomat on mietteliäs romaani naiseksi kasvamisesta, perhe-elämästä taiteilijaperheessä ja ennen kaikkea elämästä ja sen lopusta, kuolemasta, menetyksestä. Miten olemme olemassa? Miten muistamme toisemme? Mikä elämässä on tärkeää?

Romaani kuvaa oivaltavasti myös vanhuutta ja luopumista, muutosta, Ingmarin hahmo toteaa omasta vanhenemisestaan näin:

"Minulla ei ole enää monta vuotta elinaikaa jäljellä. Joskus unohtelen asioita. Sanoja. Tuulilasinpyyhkimet esimerkiksi. Äh, ei siitä kannata välittää. Sellaista sattuu iän myötä. En pyytele anteeksi, olen kahdeksankymmentäneljävuotias, en ruikuta, oleva vain hieman hämmästynyt: Vai niin, onko minusta tulossa vanhus? Minusta tämä kaikki tuntuu hieman koomiselta, elimistöni joka ei suostu tottelemaan, vaivat, on niin monenlaista hämmästystä ja tämä on yksi niistä. Hämmästys pitää minulle seuraa."

Toisessa kohdin romaanin päähenkilö, kirjailija, muistelee erästä valokuvaajaa nuoruutensa ajoilta:

"Hän on nyt melkein kahdeksankymmenen. Googlasin hänet vastikään ja yllätyin että hän on edelleen elossa. Kun ajattelen kaikkia jotka ovat kuolleet, niitä jotka kuolivat liian nuorina, nälkään tai ylensyöntiin jossakin niistä monista sodista menneisyyden ja nykyhetken välissä, tulipalossa, maanvyöryssä, hukkumalla, koska halusivat kuolla tai eivät voineet muutakaan, tai koska he elivät liian rajusti, tai yksinäisyyteen, kun ajattelen kaikkia heitä, kaikkia meitä, on outoa että hän elää vieläkin."

Rauhattomat on muistelmallinen romaani, joka laittaa ajattelemaan jokaisen ihmisen elämään kuuluvia vaiheita, vaikkakin romaanin henkilöhahmot ovat kuuluisia ihmisiä ja elävät puitteiltaan erilaista elämää kuin täysin tavallinen lukija.

Tango Alakulo @ Savoy-teatteri, Helsinki

Menin katsomaan Tango Alakulo -esitystä Savoy-teatteriin täysin avoimin mielin, sillä toisaalta en ehtinyt tutustua siihen etukäteen kovinkaan paljoa ja toisaalta vaikka siitä kirjoitettiin esimerkiksi Helsingin Sanomissa jonkin verran, en kyennyt muodostamaan jutun perusteella esityksestä kovinkaan tarkkaa mielikuvaa. Sen tiesin, että kysymys olisi jonkinlaisesta poikkitaiteellisesta esityksestä, jonka keskiössä olisi musiikki, jonka avulla kuulija kuljetettaisiin läpi Suomen historian - joskaan ei kronologisesti, ja joskin Suomen historia käsitettäisiin laajempana kuin itsenäisyyden ajan historiana. Esityksen tekijöistä usea olisi britti tai Britanniassa pitkään asunut suomalainen, joten Suomeen suuntautuva katse tulisi ikään kuin ulkopuolelta.

Kulttuurikokijana on kiinnostavaa päästä näkemään erilaisia esityksiä, ja myös sellaisia, jotka eivät kuulu omalle mukavuusalueelle. Tango Alakulo osoittautui tällaiseksi.

Lavalle oli lavastettu ränsistynyt ja jo parhaat päivänsä nähnyt "Hotelli Finlandia", joka "suljettaisiin huomenna" ja nyt orkesteri soittaisi tälle yleisölle "viimeistä iltaa". Lavastuksessa keskeisessä osassa oli hissin ovi, josta erilaisia hahmoja saapui lavalle. Ränsistyneisyyttä alleviivasi hissin oven yläpuolella rikkinäisyyttään jatkuvasti välkkyvä valo, joka häiritsi kirkkaudellaan ainakin minun katsomiskokemustani. (Esityksen sisältämistä välkkyvistä valoista toki varoitettiin suomalaiseen tapaan etukäteen, ja hissivalon välke oli lopulta vain pientä verrattuna yhteen esityksen kohtaan, jossa voimakkaita valoja todellakin käytettiin tehokeinona.) Juontajana toimi portieeri, ja hotellin henkilökuntaan kuului kaksi nuorempaa ihmistä, mies ja nainen.

Ensimmäisen puoliajan aloitti Finlandia. Erinomaisia ja taitavia muusikoita on mahtavaa päästä seuraamaan livenä, niin myös Tango Alakulossa. Kaksi puoliaikaa ja ainakin kaksi tuntia kestäneessä esityksessä tosin alkoi puuduttaa se, että kaikista kappaleista oli tehty jotakuinkin samangenreiset versiot, hieman improjatsilta kuulostavat. Poikkeuksen musiikkimaailmaan teki kahteen kertaan lavalle saapunut (käsittääkseni) Wimme Saari (jonka presensistä näin jälkikäteen ei kylläkään löydy mitään todisteita ainakaan internetin ihmemaasta), jonka anti sitten olikin niin poikkeuksellista, että noin puolet yleisöstä istui suu auki.

Esityksen sanoma tai punainen lanka meni minulta ohi. Vaikka kuinka koetin tulkita esityksen irrallisia elementtejä ja kokonaisuutta (Mikä on Hotelli Finlandia? Miksi se sulkeutuu huomenna? Mikä on tanssivien kissojen merkitys ja miksi ne tuhoavat Hotelli Finlandiaa? Mitä halutaan sanoa osittaisella kronologialla ja osittaisella teemakeskeisyydellä? Mitä nämä hotellin nuoremmat työntekijät edustavat? Miksi juontaja-portieeri nuokkuu ja nukkuu penkillään musikkkiesitysten aikana? Ovatko ne niin tylsiä? Miksi esitykseen on päälleliimattu päivänpolitiikkaa, kuten viittaukset Brexitiin tai yritysten irtisanomisiin?), en saanut oikein mistään kiinni. Ennakkotietojen perusteella esityksessä piti olla myös huumoria, jota oli selvästi yritetty kirjoittaa portieerin Suomen historiaa käsitteleviin välispiikkeihin, mutta jota yleisö tuntui lähinnä löytävän ällistyttävän vieraannuttavista ja yllättävistä kurkkulauluosuuksista.

Laulajana kappaleissa esiintyi Yona, jonka tulkinta eritoten Ei puolikasta -laulusta oli vaikuttava. Hesarin jutun perusteella ensemblellä oli ollut aikaa harjoitella yhdessä vain viikon verran ennen esitystä, mutta oli hieman häiritsevää se, että laulaja ei osannut laulujen sanoja vaan joutui säännöllisin väliajoin kuikuilemaan niitä.

Toki kuuntelin sivukorvalla myös sitä, miten muu yleisö kommentoi esitystä. Mieleen jäivät ilmeisestikin jonkun nuorisolaisen ja hänen vanhempansa välillä käyty keskustelu siitä, että tämä on kuin elävöitetty ja musiikilla säestetty historiantunti, sekä erään keski-ikäisen naisen tyly kommentti siitä, että tämä on yleisön aliarvioimista.

Kulttuurivuosi 2017 alkoi siis osaltani varsin erikoisissa ja hämmentävissä merkeissä.

Hanna Weselius: Alma!

"Poika on nuori, ehkä vasta kuusitoista."

WSOY 2016. 207 s.

Alma! on Hanna Weseliuksen esikoisromaani, joka voitti Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon vuonna 2016. Alma! ei ole kaikkein helpommin lähestyttävä romaani, sillä se on moniääninen, kollaasimainen ja provokatiivinen. Ytimessä on naiseus, huutomerkillä varustettuna, kuten nimestäkin näkee. Alma! ei ole pohdintaa tai vellomista, vaan suoraa puhetta myös siinä konkreettisessa merkityksessä, että romaani osoittaa sanansa suoraan henkilöille, kuten nimihenkilö Alma Mahlerille.

"Ei ole olosuhteita, joihin ihminen ei saattaisi tottua, varsinkin, jos hän näkee koko ympäröivän maailman elävän niissä. Tiedätkö, Alma, kuka tämän virkkeen on kirjoittanut? Olisitkohan sinä noin sokea, jos olisit edes vähän seurannut aikaasi ja lukenut ajatuksella muutaman klassikkoromaanin sen sijaan että olet kulkenut linnunpönttö päässä, niiaillut ja nöyristellyt omassa kodissasi ja avioliitossasi? Sinusta ei ollut mitään hyötyä suffragettien sukupolvelle. Kuulitko sinä koskaan Emmeline Pankhurstista? Et. Sinä olit jo nuorena lehmä.
        Lehmä! Minäpä määrittelen sinulle lehmän. Lehmä on suurisilmäinen mukavuudenhaluinen maitoa tihkuva eläin, joka viihtyy laumoissa ja kääntyy aina selkä tuuleen päin. Siinä se kustannustehokkaana märehtii ruohotuppoaan eikä ole pätkääkään kiinnostunut maailman menosta. Ja kun tuuli kääntyy, koko lauma kääntyy. - - Niin kuluu lehmän elämä, siinä se kääntyilee laitumella lyhyet päivänsä kuin valtava tuuliviiri, tulee välillä siemennetyksi, synnyttää, antaa ottaa vasikkansa itseltä pois, antaa kaiken maitonsa pois mitään kysymättä ja kävelee lopuksi omin jaloin kesysti mökeltäen teuraalle. Sille ei pidetä muistotilaisuutta, mutta jos pidettäisiin, lehmää muisteltaisiin hyvänä lypsäjänä. Niin ja niin monta litraa siitä saatiin irti."

Almaa puhutellaan myös mitä mehevimmin metaforin, joista suosikkini on "sinä Alma, sinä marinoitu luumu" - tätä käytetään puhuteltaessa Almaa siinä vaiheessa, kun tämä on jo elämänsä ehtoopuolella ja viihtyy hyvin likööripullon seurassa. Kerrassaan herkullista kieltä! Weseliuksen provokatiivisessa tyylissä minua viehtättää myös jonkinlainen tietoisenoloinen anakronistisuus: tarkasteltaessa 1900-luvun alun ja puolivälin ihmisiä ja ilmiöitä käytetään osin nykyajalle tyypillistä ilmaisua, esimerkiksi voidaan todeta "poiaystävä sekosi", joista termeistä kumpaakaan on vaikeaa kuvitella käytetyn kyseisenä aikana.

Itse asiassa Alma!:ssa on paljon samaa kuin Anja Kaurasen aikanaan hätkähdyttäneessä feministisessä esikoisromaanissa Sonja O. kävi täällä (1981), joka sekin käsittelee naiseuden odotuksia ja stereotypioita ja tekee sen räväkästi. Alma! vain ei tarkastele maailmaa yhden henkilön näkökulmasta.

Naiseuden normeja käsitellään osuvimmin henkilöhahmojen ajatusten virtaa seuraamalla, mistä seuraavat kaksi esimerkkiä. Ensinnäkin joka naiselle samastuttava tilanne bussista lähtöä tekevästä keski-ikäisestä Ainosta:

"Aino pyyhkii silmiään, haroo tavaransa laukkuun, taputtelee taskujaan, onko minulla jotain taskuissa? Mitä minulla pitäisi olla taskuissa? Hanskat? Lasikenkä? Tuhkaa? Herneitä? ja poukkoaa pois."

Niinpä - mitä naisella pitäisi olla taskuissaan? Mitä joka nainen kantaa näkymättömissä taskuissaan?

Toinenkin esimerkki on Ainosta ja siitä, kuinka meissä jokaisessa on opittuja kerroksia, joita kannamme mukanamme, oli se sitten järkevää tai ei, ja joihin me emme ehkä edes pysty vaikuttamaan:

"Aino on - - noudattanut äidin neuvoa: katso aina suoraan eteenpäin, näytä siltä kuin olisin menossa jonnekin. Miksi sitäkin neuvoa pitää noudattaa, se on vain jäänyt mieleen eikä ilmeisesti poistu sieltä koskaan."

Alma! havainnoi myös nykymaailman ilmiöitä, kuten netin vihapuhetta, esimerkkitapauksenaan tapa, jolla "juorulehtien sivuilla omaa glamour-elämäänsä viettävää viihdetanssijaa" käsitellään anonyymeissa kommenttiketjuissa. Romaani onnistuu näyttämään tällaisten tekstien kirjoittajat naurettavassa valossa, asettamaan mittasuhteita paikoilleen:

"Eikä tämä lopu. Paskakuoro jatkaa silmänkantamattomiin. Se tosiaankin on aina asemissa. Nämä pedot päivystävät hehkuvien ruutujensa äärellä lähiöittäin, kerrostaloihin pinottuina pahnueina, ikkunat huurussa, viemärit tukossa, paksut verhot kiinni vedettyinä, ja ovat mihin tahansa vuorokaudenaikaan valmiita tanssahtelemaan näyttämölle, areenalle, sen keskipisteeseen, maahan lyödyn tumman hahmon äärelle kummastelemaan, venyttelemään kaulojaan: kas, se nytkähtelee."

Alma! muistuttaa pikemminkin novelli- tai esseekokoelmaa kuin romaania, sillä siinä on monia havaintoja ja ajatuskulkuja, jotka liittyvät toisiinsa lähinnä temaattisesti. Sikäli Weseliuksen tyyli tuo mieleen myös Milan Kunderan, jolle romaanihenkilöt ovat marionettimaisia hahmoja, joiden tehtävänä on elävöittää abstraktien käsitteiden pohdintaa. Kundera tosin on juoni- ja tarinakeskeisempi kirjoittaja, Weselius puolestaan kielenkäytössään Kunderaa paljonkin pisteliäämpi, samalla myös humoristisempi.

Yksi tällainen temaattinen ajatusketju liittyy meitä ympäröiviin esineisiin ja siihen, miten suhtaudumme niihin. Useiden sivujen mittainen kuvaus on kokonaisuudessaan osuva, ja se huipentuu tähän johtopäätökseen:

"Jatkuvaa surua, loppumattomana jonona soivia lauluja ja esineiden epäempaattista tanssia hyllyissä ja laatikoissa, jatkuvaa surua josta et pääse irti vaikka tukit korvasi ja vaikka uupumattomana pyyhit pölyjä esineistäsi ja jalkalistoistasi, jatkuvaa surua joka panee katseesi harhailemaan ja väistelemään muita ihmisiä, surua josta et pääse irti koska sinä itse olet se joka teet lauluista ja esineistä ja jalkalistoista sen mitä ne ovat."

Alma! on kiinnostava teos, jonka ajatuksia ei voi purematta niellä.

Henrik Fexeus: Valtapeli - Vaikuttamisen jalo taito

Atena 2014. Suomentanut Riie Heikkilä. Alkuteos Maktspelet, 2013. 295 s.

Henrik Fexeuksen helposti lähestyttävä teos Valtapeli - Vaikuttamisen jalo taito käsittelee valtaa ja vaikuttamista ihmissuhteiden ja eritoten kielen kautta. Teos ei varsinaisesti anna mitään uutta tietoa aiheeseen liittyen, mutta kirjoitustapa on koukuttava: Fexeus käyttää paljon eritaosoisia käytännön esimerkkejä, ja koko teos kirjoitustapoineen on yksi käytännön esimerkki kielellisestä vaikuttamisesta, minkä Fexeus myös tekee näkyväksi, kun sen aika on.

Valtapeli on kiinnostava kirja luettavaksi, haluaapa sitten itse viestiä vaikuttavammin tai kyetä havaitsemaan tai analysoimaan itseen kohdistuvia vaikutuspyrkimyksiä. Edellisten lisäksi teos on varsin viihdyttävää luettavaa.

Helmet-lukuhaasteen yhteenveto 2016

Kun päätin osallistua Helmet-lukuhaasteeseen vuoden 2016 alussa, halusin katsoa, kuinka hyvin luettavaksi valitsemani kirjat osuvat haasteen viiteenkymmeneen kohtaan. Päätin, että laitan lukemani teokset jokaiseen haasteen sopivaan kohtaan, ja vuoden lopussa katson, mikä teos mihinkin kohtaan jää ja jääkö jokin kohta kokonaan tyhjäksi.

Tässä tulee siis haasteen yhteenveto, vuoden aikana kokoamani lista on puolestaan täällä. 

1. Ruuasta kertova kirja: Olen huomannut trendin, jossa ihmiset lukevat kirjoja, joissa pääosassa on ruoka, ja näistä kirjoista on tapansa sanoa, kuinka ihanan rantouttavaa niitä on lukea. Minua tällainen lukeminen ei kiinnosta - sen todistaa sekin, että vuoden aikana en ole saanut tähän kohtaan ainuttakaan teosta. Toki silmäilen keittokirjoja, mutta en sillä tavoin, että sitä voisi kutsua kirjan lukemiseksi.
2. Matkakertomus: Tässä kohdassa minulla on 16 teosehdokasta, joista matkakertomusta jääköön edustamaan Jari Tervon Layla, jonka luin toukokuussa. 
3. Kirjassa rakastutaan: 30 teosehdokasta - selvästikin rakastuminen on varsin yleinen aihe romaanikirjallisuudessa. Tähän kohtaan tulee joulukuussa lukemani Minna Rytisalon Lempi, jossa rakkaus on keskeisenä teemana romaanin nimeä myöten.
4. Maahanmuuttajasta, pakolaisesta tai turvapaikanhakijasta kertova kirja: Ajankohtainen ja varsin monitulkintainen kohta, jossa minulla on yksitoista romaaniehdokasta. Jätetään tähän edustajaksi maahanmuuttaja Engel eli joulukuussa lukemani Jukka Viikilan Finlandia-palkittu Akvarelleja Engelin kaupungista.
5. Kirjan kannesta voi tehdä kirjanaaman: Sitemän teoshedokasta, joista valittakoon tähän kohtaan tuplakirjanaamalla toukokuussa lukemani Paolo Giordanon Ihmisruumis.
6. Kirjastosta kertova kirja: Tässä kohdin minulla on vain kaksi ehdokasta. Voittaja on huhtikuussa lukemani Tuomas Heikkilän kirjoittama tietokirja Piirtoja ja kirjaimia , joka kertoo kirjoittamisen historiasta keskiajalla - ja luonnollisestikin siis myös kirjastoista.
7. Vihervuosi 2016 -sloganiin "Minun maisemani – maalla ja kaupungissa" sopiva kirja: 15 teosehdokasta. Tämä osoittautui haasteessa lopulta varsin kiinnostavaksi kohdaksi, sillä monessa teoksessa miljöö on olennainen osa kerrontaa. Jätän tähän Jyväskylän - toisin sanoen huhtikuussa lukemani Pasi Ilmari Jääskeläisen romaanin Harjukaupungin salakäytävät, joka kerrassaan laajentaa kaupunkimaisemaa sellaisena kuin me sen tunnemme, ja jonka jälkeen Jyväskylä ei enää ole sama.
8. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin: Olen ollut kohtalaisen kokeellinen lukija vuonna 2016, sillä tässä kohdassa ehdolla on 33 teosta. Valittakoon tähän kesäkuussa lukemani kotimainen esikoisromaani, Antti Ritvalan Miten muistat minut, joka oli mieleenpainuva lukukokemus ja josta todella jäin ihmettelemään sitä, ettei teosta valittu ehdolle Helsingin Sanomien esikoisromaanipalkinnon saajaksi - tässä nimittäin todella olisi ollut voittaja-ainesta.
9. Sinulle vieraalla kielellä (eli ei omalla äidinkielelläsi) tai murteella kirjoitettu kirja: Tänä vuonna en näköjään lukenut ainuttakaan kokonaisteosta vieraalla kielellä. Hyllyssäni on tosin odottanut englenninkielinen versio Emmi Itärannan Teemestarin kirjasta (Memory of Water), mutta en ole vielä jaksanut tarttua siihen. Tietokirjallisuuttakin luin näemmä vain suomeksi.
10. Aasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja: Kohdassa on kolme ehdokasta, joista edustamaan jääköön lokakuussa lukemani englanninnoksesta suomennettu Ayako Miuran kristilliseetoksinen romaani Rakkauden sola. 
11. Sarjakuvakirja: Ei sarjakuvia vuonna 2016.
12. Näytelmä: Ei myöskään näytelmiä vuonna 2016: kesällä tosin kirjahyllyssäni lepäsi muutamakin kirjastosta hakemani näytelmä, mutten koskaan laina-ajan puitteissa tullut lukeneeksi niitä.
13. Kirjan nimi on kysymys: Tässä kohdassa on kaksi teosehdokasta, joista voittajaksi valikoituu kielitieteellinen eurooppalaisia puhuttelukäytäntöjä perkaava kesäkuussa lukemani Saako sinutella vai täytyykö teititellä? 
14. Historiaa käsittelevä tietokirja: Tällaisia teoksia tuli vuonna 2016 luettua kuusi kappaletta. Jääköön tähän viihdyttävästi naiseuden historiaa ja strereotyyppejä käsittelevä toukokuussa lukemani Hieno vai huono.
15. Kirjan kansi on mielestäsi ruma: Tämä on todennäköisesti aikasidonnainen kysymys - 80-luvun ja 90-luvun estetiikka nyt vain on omanlaistaan myös kirjankansissa. Kaksi ehdokasta, joista valitsen sen, jonka sisältö kansista huolimatta oli mukaansatempaava ja ajatuksia herättävä, eli kesäkuussa lukemani Donna Tarttin romaanin Jumalat juhlivat öisin.
16. Et ole ikinä ennen kuullut kirjasta: Kohdassa on 14 teosehdokasta, joissa mukana on niin kauno- kuin tietokirjallisuuttakin. Moni näistä on kirjaston tyrkkyhyllylöytö, ja sellaista jätän tähän edustamaan helmikuussa lukemani venäläinen järkäleromaanin Vihreän teltan alla.
17. Kirjassa juhlitaan: Kahdessakymmenessä lukemassani romaanissa juhlitaan. Nimensä mukaan jo Jumalat juhlivat öisin -romaanissa, mutta sille omistin jo kohdan rumista kansista, joten valittakoon tähän kohtaan joulukuussa lukemani Kauko Röyhkän romaani Lapinpoika, jossa juhliminen käynnistää päähenkilön elämässä merkittävien tapahtumien ketjun. 
18. Lastenkirja: Ei tätä genreä vuonna 2016.
19. Kirjan päähenkilö on sinun unelmatyössäsi: Tässä kohdin yksi teos, joka on maaliskuussa lukemani Kerstin Ekmanin romaani Huijareiden paraati, jossa työskennellään monella tapaa kirjallisuuden parissa.
20. Kirjan nimi viittaa vuorokaudenaikaan: Ehdolla on kaksi yöaiheista kirjaa, joista voittajaksi valikoituu heinäkuussa lukemani tamilirunouden kokoelma Yön tulva.
21. 1700-luvulla kirjoitettu kirja: Vuoteen 2016 ei osunut yhtään tällaista. Kokonaisuudessaankin elämäni aikana olen lukenut yhden käden sormilla laskettavan määrän 1700-luvun kirjallisuutta.
22. Kirjassa mukana Marilyn Monroe (syntymästä 90 v.): Ei yhdessäkään, sorry Marilyn.
23. Oman alansa pioneerinaisesta kertova kirja (Miina Sillanpään, Suomen ensimmäinen naisministerin, syntymästä 150 v.): Kohdassa on neljä ehdokasta, ja voittajaksi valikoituu toukokuussa lukemani Janne Kuusen kiinnostava romaani Sielusta sieluun, joka käsittelee Suomen historiaa naisnäkökulmasta; romaanin päähenkilöt ovat kukin tavallaan oman alansa pioneerinaisia.
24. Kirjasammon päivän täkynä vuonna 2016 ollut kirja: Olen lukenut useita päivän täkyistä, mutta vuonna 2016 en mennyt täkyyn - tai en ainakaan näin jälkikäteen jaksa selata läpi kaikkia täkyjä tarkistaakseni asian.
25. Kirjassa on yli 500 sivua: Seitsemän järkälettä luettujen listalla tänä vuonna, mainittakoon tässä kohdin vaikkapa kesäkuussa lukemani vetävä dekkari Isänsä poika.
26. Elämäkerta tai muistelmateos: Mukana on yski vaihtoehto, huhtikuussa lukemani Torey Haydenin teos Nukkelapsi.
27. Afrikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja: Ei vuonna 2016.
28. Perheenjäsenellesi tärkeää aihetta käsittelevä kirja: Kohdassa on yksi maininta, joka onkin yksi vuonna 2016 lukemiani vaikuttavimpia teoksia, nimittäin heinäkuussa lukemani historiaa käsittelevä tietokirja Suomalaiset fasistit.
29. Kahden kirjailijan yhdessä kirjoittama kirja: Kohta on saanut kolme mainintaa, joista jatkoon valittakoon lokakuussa lukemani reippaalla otteella ja näkyvästi naisnäkökulmasta kirjoitettu self help -henkinen  Liian tunnollinen. Tämä teos herättää ajattelemaan ja toimimaan!
30. Viihteellinen kirja: Kohtaan on löytynyt yhdeksän ehdokasta, joista höttöisin - siis tavallaan viihteellisin vaikkei kylläkään viihdyttävin - on huhtikuussa lukemani Blake Crouchin kirjoittama Wayward Pines - Viimeinen kaupunki.
31. Olympialaisista kertova kirja: Ei osumia vuonna 2016, ei välttämättä muulloinkaan.
32. Kirjassa on myrsky: Kahdeksan romaania ehdolla tähän kategoriaan, valittakoon voittajaksi kesäkuussa lukemani vaikuttava ja koskettava Harri Sirolan jättiläisromaani Kaksi kaupunkia, jossa myrskyää usein ja merkittävästi. 
33. Kirjailijan viimeiseksi jäänyt kirja: Tiettävästi ei yhtään vuonna 2016 - vaan mistäpä sitä aina voi tietää?
34. Keskustelua herättänyt kirja: Viisi teosehdokasta, joista valitsen aikansa puhuttajan ja edelleen suuren vaikutuksen tekijän, nimittäin heinäkuussa lukemani Erica Jongin vuonna 1976 ilmestyneen romaanin  Lennä, uneksi.
35. Kirjassa ollaan avaruudessa: Ei oltu vuonna 2016.
36. Kokoelma esseitä tai kolumneja: Yksi teos mainittu, ja se olkoon vuonna 2016 kesäkuussa lukemani rasismia käsittelevä teos Tappakaa ne saatanat.
37. Kirjan nimi viittaa vuodenaikaan: Ei viitannut vuonna 2016.
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja: Tuskinpa yksikään tai mahdollisesti monikin, mutta en jaksanut selvitellä asiaa.
39. Nobel-voittajan kirjoittama kirja: Yksi kappale tässä kategoriassa, nimittäin kesäkuussa lukemani Toni Morrisonin romaani Rakkaus . Tämä ei kyllä ollut vuoden vaikuttavimipia lukukokemuksia.
40. Eläkeläisen suosittelema kirja: Ei osumia vuonna 2016.
41. Kirjassa lähetetään kirjeitä: Tässä kohdassa ehdolla on 19 teosta, joista mainittakoon huhtikuussa lukemani Mika Pekkolan kirjoittama historiallinen romaani Pyhän Antoniuksen tuli.
42. 2000-luvulla sotaa käyneestä maasta kertova kirja: Kahdeksan teosta mainittu. Valitsen kategorian edustajaksi minulle hieman etäiseksi ja käsittämättömäksi jääneen maaliskuussa lukemani romaanin  Kissani Jugoslavia.
43. Kirjassa mukana Pablo Picasso (syntymästä 135 v.): Ei ole.
44. Kirjassa joku kuolee: Jossain vaiheessa minusta tuntui siltä, että jokainen proosateos, jonka luen, sopii tähän kategoriaan. Ehdolla onkin 36 teosta, joista kahdessa kuolema on hyvin keskeinen osa teosta. Toinen on Älä koskaan pyyhi kyyneleitä -trologian kolmas osa, joka onkin alaotsikoltaan Kuolema, mutta tämä kohta on silti omistettava vuoden 2015 Finlandia-voittajalle, tammikuussa lukemalleni Laura Lindstedtin romaanille Oneiron, jossa keskitytään kuolemaan, kuolemiseen ja kuolleena olemisen tilaan.
45. Suomalaisesta miehestä kertova kirja: Kohdassa on kaksitoista teosehdokasta, joista valitsen tähän kohtaan toukokuussa lukemani Juha Itkosen kirjoittaman novellikokoelman Huolimattomia unelmia.
46. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja: No comments.
47. Eteläamerikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja: Ei näitäkään vuodelle 2016.
48. Kirjassa on alle 150 sivua: Eikä yhtäkään tällaista laiheliinia.
49. Vuonna 2016 julkaistu kirja: Olen lukenut useita uunituoreita kirjoja vuonna 2016, sillä tässä kohdassa ehdolla on 13 teosta. Valitsen mainittavaksi yhden uutuuden, joka oli minulle entuudestaan tuntematon mutta teoksena vaikuttava ja kiinnostava, nimittäin huhtikuussa lukemani Tiina Raevaaran romaanin Korppinaiset.
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja: Ei mainintoja - en ole keskustellut kirjastoihmisten kanssa, mutta toki olen poiminut useita teoksia kirjaston tyrkkyhyllyistä, joita arvostan suuresti.

Vuosi 2016 on nyt siis paketissa, samoin kirjahaaste. Viidestäkymmenestä haastekohdasta tyhjäksi jäi 17. Tällainen haaste toimii hyvänä inspiraationa silloin, kun etsii uutta lukemista, mutta ehkä jatkossa pitäydyn vaistoni ja kirjaston tyrkkyhyllyjen varassa - joskin tämä haaste sai tutustumaan myös Kirjasammon Päivän täky -palveluun, jota kautta saattaa löytää kiinnostavaa luettavaa. 

Aluksi haasteessa oli mukavaa olla mukana, mutta vuoden kuluessa eteenpäin haasteen pitäminen mukana bloggaamisessa alkoi pikemminkin tuntua rasitteelta. Ehkä menen kohti vuotta 2017 tämän meeminäkin kiertävän Kotivinkin listan ohjeiden avulla:

...ja sovellan niitä myös lukemiseen ja bloggaamiseen, niin kumpikaan ei vahingossakaan lipeä suorittamisen puolelle,

Riikka Pulkkinen: Paras mahdollinen maailma

"Aurelia halkoo koko vartalonsa voimalla vettä joka ei ehdy."

Otava 2016. 356 s.

Riikka Pulkkinen on yksi suosikkikirjailijoitani, ja hänen uusin romaaninsa, Paras mahdollinen maailma, jatkaa tuttua, vahvaa tarinankerrontaa. Romaanin päähenkilönä on Aurelia, nuori näyttelijänainen. Toisena aikatasona kulkee Aurelian vanhempien kohtaaminen ja rakastuminen nuorina.

Paras mahdollinen maailma käsittelee ennen kaikkea identiteettiä, taiteilijuutta ja rakkautta, mutta teemojen käsittely on monisyistä. Jollakin tavoin kiinnostavinta romaanissa on sen teatterillinen viitekehys: Aurelia alkaa työstää työryhmän kanssa näytelmää (Berliinin) muurista Kansallisteatteriin, ja romaanissa kuvataan paljon näytelmäharjoituksia, näytelmän teeman ja henkilöhahmojen esiinpiirtymistä harjoitusten kautta.

Ihmisyydessä ja taiteilijuudessa kyse on myös rohkeudesta:

"Isä näyttää kuuntelevan Aurelian kuvausta tarkkaan.
- Tiedätkö, olen jo pitkään ajatellut että taiteilijana sinä pelkäät liikaa.
- Niin mitä, Aurelia kysyy.
- Korkeinta nuottia. Häpeilemättömintä korkeinta nuottia. Miksi pelätä sitä taideteoksessa kun elämä taatusti pitää huolen siitä että ihminen tulee lyödyksi maanrakoon kerta toisensa jälkeen? Mikä estää käymästä patetiaa päin, ylevää päin, juhlimasta niitä, juhlimasta puhdasta tunnetta, jotta tästä matelemisesta täällä olisi edes hetken ajaksi tiristettävissä esiin jonkinlainen merkitys?"

Parhaan mahdollisen maailman keskeinen motiivi on muuri: Berliinin muuri Aurelian vanhempien nuoruudessa, Berliinin muuri Aurelian työstämässä näytelmässä ja kaikki ne erilaiset muurit, joita ihmisten välillä on. Pulkkisen tekstissä kiehtovaa on symbolisen ja todellisen saumaton yhteys.

Paras mahdollinen maailma myös irtautuu realismista enemmän kuin Pulkkisen aiemmat romaanit, mutta kuitenkin siten, että se tuntuu koko ajan uskottavalta psykologiselsta realismilta. Kaksoisolennon motiivi on tässä keskeisellä sijalla: mitä muistamme, mitä unohdamme, mistä vaikenemme, vaikka haluaisimme kertoa; millaisen muodon vaikeat tai mahdottomat asiat elämässämme ottavat.

"Eräällä tavalla vanhemmudessa voi vain epäonnistua. Ei ole mahdollista saatella lastaan aikuisuuteen ehjänä ja rikkomattomana, puhtaana ja kolhiintumattomana. Kysymys kuuluukin: Voiko rakastamalla pelastaa sen, minkä osaamattomuuden ja ajattelemattomuuden ja omien kipujensa vuoksi pilaa?" pohtii Aurelian äiti.

Pulkkinen tekee kiinnostavia havaintoja myös kielestä, kielen ja todellisuuden suhteesta tai siitä, mikä on kielen ja kulttuurin suhde:

"Rocktopiaa mainostetaan kiipeilykeskuksen vastaanotossa vaikuttavin julistein. Äärimmäinen ja luonnonoloja mukaileva peruskallioon rakennettu kiipeilyhaaste! Valloita, kesytä, hallitse! Iskulauseet ovat tietenkin engalnniksi. Jos ne olisivat suomeksi, ne kuulostaisivat konsulttitoimiston vetäytymispäivän oivalluksilta. Jos ne olisivat saksaksi, ne kuulostaisivat kansallissosialismilta."

Paras mahdollinen maailma on pohdituttamaan jättävä romaani, jossa on paljon eri kerroksia.


* * *

Lukuhaaste 2016:
2. Matkakertomus
3. Kirjassa rakastutaan
17. Kirjassa juhlitaan
32. Kirjassa on myrsky
41. Kirjassa lähetetään kirjeitä
44. Kirjassa joku kuolee
49. Vuonna 2016 julkaistu kirja