"Better than any other."
WSOY, 1998. 261 s.
Olen muistaakseni tarttunut aikoja sitten johonkin Hannu Raittilan romaaniin, jonka lukeminen jäi silloin kesken. Ei minulta mitään puutu -romaania lukiessa tämä tuli mieleen, sillä Raittilan tyyli ei ole sellaista, mitä yleensä luen tai minkä lukemisesta erityisesti nauttisin. Vaihtelu virkistää -tyyppisesti Ei minulta mitään puutu oli hyvä lukukokemus.
Ei minulta mitään puutu -romaanin keskeiset tapahtumat sijoittuvat pellolla järjestettäviin suviseuroihin ja tarina valottuu usean henkilöhahmon kautta. On paikkakunnalla pitkään vaikuttanut pappa jo aikuisine jälkeläisineen, on paikallisia yrittäjiä, on suviseurojen äänentoistosta ja tekniikasta vastaavia henkilöhahmoja. Seuroista piirtyy siis melko monipuolinen kuva.
Ei minulta mitään puutu kuitenkin lavenee erinäisiin suuntiin, vaikka näennäisesti tapahtumat sijoittuvat vain seuroihin ja seurapäivien aikaan. Henkilöhahmot muistelevat menneitä niin vuolaasti, että välillä tuli olo, kuin seuraisi tuntemattomien ihmisten loputtomia kahvipöytäkeskusteluita ja -muisteloita ja miettisi, miksi minun pitäisi kiinnostua tästä. Tähän kokemukseen vaikutti myös Raittilan tyyli: romaanissa kuvataan milloin minkäkin rakennusprojektin teknisiä yksityiskohtia hyvinkin tarkasti, olipa kyse sitten padon, kodinhoitohuoneen, seurateltan, painokoneen tai äänentoiston piirteistä ja rakenteista. Tulee olo, kuin lukisi käyttöohjetta tai kuuntelisi jonkun selostavan sitä, miten asia kannattaisi tehdä paremmin kuin käyttöohjeessa.
On romaanissa useassa kohdin myös lakonista huumoria: "Davee ei näkyny missään. Leilasta ei ollu mitään havaintoo, vaikka sen just oli pitäny hakee safkaa. Mähän olin siinä äänipöydässä kii kun Jeesus ristissä. Ehän mä voinu lähtee mihkään."
Olipa romaanin sisällöstä tai tyylistä mitä mieltä tahansa, romaani on taiten rakennettu. Siinä on useita symbolisia seikkoja, joiden kautta voi tulkita myös henkilöhahmoja, heidän elämäänsä ja ratkaisujaan, uskontoa, uskonnollisuutta ja yhteiskuntaa ja yhteisöjä. Tällaisia seikkoja ovat esimerkiksi valtava seurateltta ja sen pystyttämiseen liittyvät haasteet, seurojen radiotekniikka ja siihen liittyvät haasteet sekä seurapelto itsessään, joka tuntuu olevan kuin arvaamaton ja elävä organismi:
"Yoldian saven molekyylirakenne poikkeaa tavallisesta savesta. Se on rakenteeltaan tavallaan niinku korttitalo: jokainen pertikkeli tukee jokaista toista partikkelia. Sellanen savi pysyy kantavana niin kauan kun sitä ei häiritä liikaa. Mitta sitte, ku rakenne rupee hajoomaan, siinä ei oo mitään pohjaa. "
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti