"Lapseni pyydystää lattilata auringonlaikkuja."
Gummerus 2013. 284 s.
Pauliina Rauhalan Taivaslaulu kertoo lestadiolaisyhteisöstä. Päähenkilö on Vilja, perheen äiti, joka on jatkuvasti raskaana. Tarinaa kerrotaan myös Viljan miehen, Aleksin, näkökulmasta. Nykyhetkeä valotetaan myös nuoruusajan takaumien kautta.
Kerronnallisesti romaanissa on monenlaisia elementtejä. Vuorottelevien Viljan ja Aleksin näkökulmien lisäksi on lukuja, joissa kuvataan nukkeleikkejä, sekä lukuja, jotka ovat lestadiolaisuutta käsitteleviä anonyymejä blogikirjoituksia kommenttiosioineen. Nukkeleikki-luvut havainnollistavat osuvasti stereotypioita ja ennakkoluuloja. Nuket edustavat eri ihmistyyppejä - on mollamaijat, nuket ja barbit, myöhemmin mukaan astuvat myös bratzit.
Taivaslaulu on hyvin usko- ja perhekeskeinen romaani. Syvimmiltään se kuitenkin puhuu rakkaudesta ja mahdollisuudesta olla oma itsensä - vaikka se sitten tarkoittaisi erilaisuutta suhteessa muihin.
Taivaslaulun vahvuus on erilaisuuden ymmärtämisen näkyväksi tekeminen. Tämä tulee esille esimerkiksi kohdassa, jossa Viljan ja Aleksin vanhin lapsi Kaisla tulee surullisena kotiin. Kaisla on iloinnut kavereilleen siitä, että perhe on lähdössä suviseuroihin. Kaikki naapurustossa eivät ole lestadiolaisia, eikä kavereiden reaktio suinkaan ole ollut myötäilo vaan halveksunta. Vilja miettii, kuinka lohduttaa tytärtään. Tuomitako epäuskoiset syntisiksi? Vilja päätyy kuitenkin ottamaan Kaislan syliinsä ja toteamaan hänelle, että "eri ihmisillä on erilaisia kesämenoja, eikä ole oikein, että kukaan sen vuoksi on toiselle epäkohtelias". Sama käy Beethovenin suhteen: "ihmisillä on erilaisia musiikkimakuja, eikä ole oikein, että kukaan sen vuoksi on toiselle epäkohtelias".
Erilaisuus suhteessa muihin ei tule esiin vain lestadiolaisten ja "epäuskoisten" välillä, vaan pahimmalta se tuntuu lestadiolaisyhteisön sisällä. Taivaslaulu kuvaa hienosti sitä, millaista on olla osana tarkkasääntöistä yhteisöä, jossa kaikki jäsenet eivät kuitenkaan allekirjoita kaikkia sääntöjä. Taivaslaulu kritisoi lestadiolaisyhteisön patriarkaalisuutta, esimerkiksi suhteessa ehkäisykieltoon tai naisen ja miehen rooliin perheessä. Toisaalta romaani tekee näkyväksi myös sen, mitä kaikkeka säännöstön pinnan alla voi tapahtua.
Kielellisesti Taivaslaulu oli kaksinainen lukukokemus. Osin ilmaisu on kuulasta ja osuvaa, osisn, etenkin romaanin alkupuolella, ei ollenkaan omaan makuuni. Romaanin alkupuolen kalevalaiset sävyt ("Minä tuuvin tuttuani. Liekuttelen lintuani. Ihanaistani imetän.") tuntuivat teennäisiltä ja arkiset kielikuvat banaaleilta ("Minun diplomityöni on tehty, kun läpikuultavista sormista tulee pulleita herneenpalkoja ja ohuet linnunjalat muuttuvat leivinliinan alla kohonneiksi vehnäpitkoiksi."). Tarinaltaan ja sisällöltään Taivaslaulu on kuitenkin antoisaa ja ajatuksia antavaa luettavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti