Wau. Tori Amos Finlandia-talossa oli upea: on uskomattoman hienoa päästä kuulemaan taiteilijaa, joka on näin lahjakas, luova ja koskettava.
Tiistain 9.6. konsertti alkoi Boys for Pele -levyn (1996) avausbiisillä Beauty Queen / Horses, joka on yksi suosikeistani. Setti oli rakennettu oivallisesti: herkät biisit vuorottelivat menevien kappaleiden, kuten Blood Rosesin, kanssa ja kuten Tori Amokselta voi odottaa, liveversioissa varioitiin tuotantoa eikää kaikki kuulostanut samalta kuin levyillä.
Kolmantena kuultiin kyyneleet virtaamaan saava kappale Playboy Mommy (1998) ja keikan alkupuolella tuli myös leffabiisi Siren (2007), joka soolona oli herkempi kuin levyversio. Uudelta levyltä ei kuultu juuri lainkaan kappaleita, mistä pidin, sillä Unrepentant Geraldines (2014) on omaan makuuni liian kitaravetoinen ja kantrisävytteinen levy.
Tori Amos otti tilan ja yleisön haltuun hienosti soolona ja tunnelma oli niin herkkä, että otin koko keikan aikana vain yhden valokuvan - oli hienoa, että tuntui siltä, että yleisö ylipäätään halusi keskittyä musiikista ja tunnelmasta nauttimiseen kuvaamisen ja somettamisen sijaan. Yksi keikan yllättävimmistä versioista oli konekompilla taustoitettu kokonaisuus, jossa kuultiin ainakin kolmea kappaletta: Cruel (1998), Sweet Sangria (2002) ja Unrepentant Geraldines (2014). Konetaustat toivat näin vähälti käytettyinä hyvää vaihtelua keikan äänimaisemaan, mitä samaa ei voi sanoa playbackina soitetuista bändiosioista.
Encoren aloitti Cornflake Girl (1994), joka oli hienoa kuulla livenä, mutta livepiano ja laulu hukkuivat taustanauhaan, ja se, että biisi soitettiin valmiin taustan päälle, esti kaiken improvisaation. En tiedä, miltä kappale olisi kuulostanut ilman kitaroita, mutta yllättäen Cornflake Girl oli keikan heikointa antia.
Encoren päätti Hey Jupiter (1996), joka ei ole suosikkini, mutta livenä biisi oli upea ja kylmät väreet kulkemaan saava lopetus järisyttävän hyvälle keikalle. Tällaiset hetket taiteen äärellä saavat uskomaan elämään ja sen kauneuteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti