"Kyykistyn joen rantaan ja upotan yhden lääkepulloista lietteiseen veteen."
Karisto 2013. 254 s.
Terhi Rannelan romaani Punaisten kyynelten talo kertoo rankasta aiheesta, Kamputsean kansanmurhasta. Romaanissa on käytetty näkökulmatekniikkaa, jolla valotetaan tapahtumia eri sukupuolten ja sukupolvien näkökulmasta, ja näkökulmatekniikalla pyritään osoittamaan myös se, kuinka monisäikeinen kysymys syyllisyydestä ja syyttömyydestä on.
Viimeeksi mainittu seikka on Rannelan romaanin suurin ansio: jos järjestelmän ilmianto- ja tarkkailukoneisto on viritetty niin äärimmilleen kuin 1970-luvun Kamputseassa, kaikki ovat sekaantuneet siihen jollain lailla. Romaani onnistuu käsittelemään vainoharhaisuutta uskottavasti.
Romaanin lopussa on luettelo aihepiirin kirjallisuudesta otsikolla "Keskeisiä lähteitä ja inspiroijia". Luettelosta löytyy itselleni kaksi entuudestaan tuttua suomennettua kirjaa. Denise Affoncon omaelämäkerta Elossa kuoleman kentillä ja Kim Echlinin romaani Kadonneet. Vaikka Rannelan romaani on varsin hyvä, mielestäni nämä kaksi lähdeluettelossa mainittua teosta ovat parempia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti