"Tällainen ihminen sinusta on siis tullut, Kay sanoi itselleen, ihminen jonka kellot ovat pysähtyneet, ja joka päättelee ajan siitä milloin joku tietty rampa ilmestyy vuokraisännän oven taakse."
Tammi 2007. Suom. Liisa Ryömä. Alkuteos The Night Watch, 2006. 509 s.
Sarah Waters oon romaaneissaan loistava kuvaamaan aikaa, johon tapahtumat sijoittuvat, sekä henkilöhahmojen välisiä suhteita. Olen aiemmin lukenut Watersilta romaanin Vieras kartanossa (2009), josta pidin paljon, koska kartanoromantiikka on mahtavaa kesälukemista ja Waters onnistui luomaan teoksessaan hienoja vastakkainasetetteluja eri maailmankuvien välille ja täten kuvaamaan 1940-luvun murrosta.
Yövartionkin juoni sijoittuu 1940-luvulle, vuosiin 1947, 1944 ja 1941, ja juuri tässä järjestyksessä - tapahtumia ja ihmissuhteita sekä kohtaloja aletaan keriä auki takautuvassa järjestyksessä. Tapahtumapaikkana on sotavuosien ja sodan jälkeinen Lontoo, joka näyttäytyy useiden nuorten aikuisten näkökulmasta. Temaattisesti Waters käsittelee romaanissaan kiellettyä rakkautta: avioliiton ulkopuolista suhdetta ja homoseksuaalisuutta - suurella osalla päähenkilöistä on ainakin jonkinlaisia homoseksuaalisia kokemuksia.
Kay on nuori nainen, joka työskentelee sodan aikana yövartiossa sairaanhoitajapartiossa ajamassa ambulanssia. Hänen tarinaansa liittyvät kirjailija Julia ja ailahteleva herkkistyyppi Helen. Vivien puolestaan on nuori nainen, joka seurustelee naimisissa olevan Reggien kanssa. Vivienin veli Duncan on vankilassa ja syy hänen vangitsemiseensa liittyy Alec-nimiseen nuorukaiseen. Näiden keskushenkilöiden kautta sotaa ja sen seurauksia valotetaan eri näkökulmista. 1940-luvun Lontoo tunnelmineen, unelmineen ja pelkoineen herää hengittävästi eloon.
Romaanissa käsitellään myös erilaisten todellisuuksien, tulkintojen ja kokemusten välistä suhdetta muun muassa elokuvien kautta. Kay täyttää sodanjälkeiset päivänsä elokuvissa käymisellä, ja erään kerran hänen vuokraisäntänsä kommentoi elokuvia näin:
"Elokuvissa, niinpä niin. Ne ovat minusta eriskummallisia paikkoja. Opettavaisia paikkoja... Tehkääpä yksi asia, kun menette seuraavan kerran elokuviin, neiti Langrish. Kääntäkää päätänne ja katsokaa olkanne yli. Mitä te näette? Lukemattomia kasvoja, joihin lankeaa ohikiitävien asioiden rauhaton, välkkyvä valo. Auki rävähtäneet silmät tuijottavat peloissaan, kauhuissaan tai himokkaina. Juuri sillä lailla kehittymätön henki pidetään aineellisuuden ansassa: sepityksillä ja haaveilla..."
Elokuvat ovat siis kuin Platonin luolavertaus, mutta toisaalta myös romaanin todellisuus on sitä: ohikiitäviä, rauhattomia asioita, joista henkilöhahmojen on vaikeaa saada otetta, sodan aikana johtuen asioiden hallitsemattomuudesta ja arvaamattomuudesta, sodan jälkeen johtuen sodan jälkeensä jättämästä tyhjiöstä. Toisaalta henkilöhahmot elävät jatkuvassa arvotyhjiössä, sillä heidän omat arvonsa - kielletty rakkaus tai pasifismi - eivät ole sallittuja tai mahdollisia ratkaisuja heidän todellisuudessaan eivätkä ympäröivän maailman arvot - vanhemman sukupolven sotakokemukset tai konservatiivinen rakkauskäsitys - riitä heille.
Waters kirjoittaa elävästi ja helposti hahmoistaan, eikä tarina ihan heti lopu kesken, sillä Yövartio, kuten Vieras kartanossakin, on aikamoinen Keltaisen kirjaston järkäle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti