Tammi 2022. Alkuteos To paradise. Suom. Arto Schroderus. BookBeatin äänikirja.
Hanya Yanagiharan Paratiisiin on triptyykkiromaani, sen verran minulla oli tietoa jo ennakkoon ennen kuuntelemisen aloittamista. Ja heti alkuun voin sanoa, että tämä romaani ei sovi kuunneltavaksi, tai ainakaan näin hennoilla ennakkotiedoilla. Kuuntelijana nimittäin odotin kaikkien kolmen osan tarinan jollakin tavoin liittyvän toisiinsa, kenties buddenbrookmaisella sukusaagaotteella. No, näin ei ole, ja jossain vaiheessa kuunnellessani minun oli pakko keskeyttää, googlata jokin romaanista kirjoitettu arvio ja lukea se, ja arvioin luettuani oivalsin, että osilla ei ole muuta kuin temaattinen yhteys toisiinsa.
Rakenne romaanissa on siis hieman samankaltainen kuin Robert Bolañon 2666:ssa, joka koostuu viidestä teoksesta, jotka on painettu yhdeksi niteeksi - mutta Bolañon teos kuitenkin palkitsee sillä, että vaikka teokset voi lukea itsenäisinä, tarinoilla kuitenkin lopulta on yhteytensä.
Yanagiharan romaanissa näin ei ole. Sen sijaan kuulijaa piinataan sillä, että eri aikoihin ja paikkoihin sijoittuvissa tarinoissa (osat 1, 2 ja 3) on samannimisiä henkilöitä, jotka eivät kuitenkaan ole samoja henkilöitä tai toisilleen sukua tai samoissa suhteissa keskenään, ainoastaan saman nimisiä. Tämä ratkaisu on ärsyttävä, ja itse koin, että ainoa, mitä sillä koetetaan sanoa, on se, että ihmiset ovat erilaisia, erilaisissa rooleissa, erilaisissa tilanteissa, eri ajoissa - vaikka nimet heitä yhdistäisivätkin eli heissä on silti ikään kuin jotain samaa. Noh, jos tämä on ainoa viesti nimissä, aika alleviivaava tapa sanoa asia.
Hankaluutta tässä Yanagiharan romaanin vastaanottamisessa verrattuna Pieneen elämään toi itselleni myös yleissivistykseni puute liittyen Havajin historiaan. Ennen romaanin lukemista en tiennyt Havajin historiasta käytännössä mitään (nykyhetkestä ohuesti leit ja sen, että kyseessä on yksi USA:n osavaltioista), nyt tiedän hieman enemmän. Mutta romaanin toisen osan Havaji-tarinan kontekstien ymmärtäminen jäi minulta siis hyvinkin heikoksi.
Yanagiharan tyylissä on kuitenkin jotain viehättävää, joten ei Paratiisiin huono romaani ole. Se vain kannattaa kuuntelemisen sijaan lukea, ja helpoimmin lähestyttäviä osia suomalaiselle lukijalle ovat lyhyt ensimmäinen 1800-luvulle sijoittuva traagisen rakkaussuhteen kertova tarina ja dystooppinen kolmas osa.
Kahden romaanin lukukokemuksen perusteella Yanagihara vaikuttaa niiltä kirjailijoilta, jotka tunnistettavalla tyylillä kirjoittavat uudelleen samaa tarinaa. Yanagiharalla tarinan peruselementtejä ovat sorto, vallankäyttö, homoseksuaalisuus, muut etnisyydet kuin valkoisuus sekä köyhyyden ja rikkauden kontreasti mutta siten, että rikkaus jollakin lailla liittyy keskushenkilön elämään, olipa se sitten menetettyä perheomaisuutta, tulevaa perintöä tai jotakin vastaavaa. Rahoja harvoin ansaitaan omalla tekemisellä, mutta rahakasta elämää vietetään ainakin jossain vaiheessa, jotta romaaniin saadaan yksityiskohtaisia illalliskuvauksia.
