Kesäkioski Alkuviini, Helsinki

Hakaniemen torille on auennut kesällä 2025 superhipsteri viiniterassi Alkuviini. Kioski myy alkuviinejä ja mahdollisesti myös jotain muutakin (pientä purtavaa? olutta?), mutta viini on tämän paikan kärkituote. Taustalla soi kevyt elektroninen biitti ja aurinkoisella säällä terassi täyttyy ihmisistä ja koirista. Tässä on helppoa ja mukavaa piipahtaa, eikä Helsingissä todellakaan ole liikaa aurinkoisia terasseja. Torin avaruus maisemana on mukava, ja viiniä siemaillessaan voi ihmetellä Hakaniemen tietöiden etenemistä.

Ravintola Segreto, Helsinki

"Italialaista ruokaa stadilaisilta kundeilta Helsingin Kalliossa" tarjoileva ravintola Segreto osoittautui viihtyisäksi, välittömäksi ja herkullista ruokaa tarjoilevaksi ravintolaksi. 

Alkuruokasalaatti Insalata Fresca oli kiva ja raikas...

 ...ja pääruoaksi nautittu Gambero-pasta oli vallan mainio - maut kohdillaan, pasta mukavan napakkaa ja alkusalaatin kanssa juuri täydellisen kokoinen.

 

Tänne tekee mieli piipahtaa useamminkin, ja ravintolalla näytti olevan myös kivannäköinen sisäpihaterassi.

Alex Schulman: Unohda minut

 

"Ajan tietä joka on minulle hyvin tuttu." 

Otava 2017. Ruotsinkielinen alkuteos Glöm mig, 2016. Suom. Raija Rintamäki. 183 s.

Alex Schulmanin romaani Unohda minut kertoo äidin alkoholismista pojan näkökulmasta. Äidin juominen on varjostanut perheen elämää kolmekymmentä vuotta, pojan lapsuudesta varhaiskeski-ikään. Perheessä on isä, äiti ja kolme poikaa. Juominen muuttaa perhedynamiikan hiljalleen mutta pysyvästi, salailu ja varominen hiipii kaikkeen olemiseen.

Jo varhain Alex - kyllä, tämäkin romaani on autofiktiota - oivaltaa, että äidin juominen on salaisuus. Siitä ei puhuta perheen sisällä eikä myöskään perheen ulkopuolella. Salailu aiheuttaa kummallisia toimintamalleja: 

"Pari kertaa viikossa kävimme salaa äidin vaatekaapilla uusien pullojen toivossa. Opimme kaiken panttijärjestelmästä. Pantti maksettiin vain pulloista, joissa luki 'AB Vin&Sprit', tuontipullot jätimme kaappiin. Tämä nerokas systeemi hyödytti kaikkia osapuolia. Äiti salakuljetti pullot kotiin ja joi ne tyhjäksi - me salakuljetimme ne ulos ja saimme pantin. Kauhun tasapaino, joka rakentui kaikkien osallisten keskinäiselle vaikenemiselle. Emme ikinä sanoneet pulloista sanaakaan äidille emmekä isälle. Eikä asiaa ottanut puheeksi äitikään, jonka täytyi kaiken järjen mukaan huomata, että pullot katosivat kätköstä. Näin se alkoi, melkein kuin geeneissämme olisi ollut tieto siitä, että äidin juominen on pidettävä salassa. Tästä ei saa tietää kukaan muu kuin me. Ei edes isä."

Vaikka perheen sisäinen pullonkierrätysjärjestelmä näyttäytyy kauempaa aikuisuudesta katsottuna jopa humoristisessa valossa, juomisessa itsessään ei ole mitään hauskaa. Yhä useammin äiti makaa huoneessaan ovi kiinni, isä sanoo "äiti on vähän huonona", ja kaikkien tulee varoa tekemisiään ja sanomisiaan. Juomisensa aikana äiti loukkaa perheen jäseniä monin monituisin tavoin, mutta kun aikuistuneet veljekset lopulta puuttuvat äidin juomiseen ja koettavat saada häntä vieroitukseen, äiti suuttuu ja varsinkin Alexille, joka on hankkeen primus motor. Äiti katkaisee välinsä Alexiin mutta alkaa lähetellä tälle öisin hirvittäviä solvausviestejä. "Vaikka hän jonain päivänä raitistuisi, miten pystyn katsomaan häntä silmiin sen jälkeen, kun hän on kirjoittanut minulle tällaisia? En kerta kaikkiaan ymmärrä. Miten voin jatkaa hänen poikanaan ja hän minun äitinäni tämän jälkeen?" Onko läheisillä siis jokin sietämisen ja joustamisen raja, joka voi ylittyä?

Pahin toistuva kokemus tuntuu olevan sivuutetuksi tuleminen. Romaanissa nousee useaan otteeseen esiin se, kuinka äiti saattaa kohdella Alexia tai jotakuta muuta niin kuin tämä olisi näkymätön, täysin olematon. Tällaista kohtelua Alex saa osakseen jälleen aikuisena siinä kohdin, kun veljekset koettavat saada äitiä lopettamaan juomista: 

"Hän ei halua katsoakaan minuun. Joka kerta on yhtä järkyttävää, kun näen hänen kääntävän katseensa pois. Kun hän ei ole minusta tietävinäänkään, vaikka istun aivan hänen vieressään. Tuntuu kuin kehon lävistäisi sähköisku. Ymmärrän toki mekanismit, minähän olen tiukimmin vaatinut häntä jättämään alkoholin ja olen siksi hänen pahin vihollisensa. Ymmärrän kaiken tämän, mutta en kestä hänen tapaansa sivuuttaa minut. Hän on minun äitini, ja niin tehdessään hän tuhoaa minut täysin. Elämä pakenee minusta, minua heikottaa niin etteivät jalat kanna." 

Unohda minut on kuvaus perhesalaisuudesta ja siitä, mitä se perheelle aiheuttaa. Kuinka paljon piilottelemmekaan luurankoja kaappeihin - ja voisiko elämä olla tavalla tai toisella täysin toisenlaista, jos niistä puhuttaisiin avoimesti? Ainakin salailun taakka olisi yksi taakka vähemmän. Sitten toki tilalla voisi olla juoruilun ja kyräislyn taakka - mutta tuskimpa Schulmanin perhettäkään läheltä seuranneet ystävät, tuttavat ja sukulaiset ovat äidin alkoholismista tietämättömiä olleet, vaikka sitä salaisuutena pidettiinkin. 

Matt Haig: Keskiyön kirjasto

 

Aula co, 2020. Englanninkielinen alkuteos The Midnight Library. Suom. Sarianna Silvonen. Äänikirjana Storytelin kautta. Lukija Krista Putkonen-Örn. 9 h 30 min.

Olen aiemmin lukenut Matt Haigilta esseemäisen tietokirjan Huomioita neuroottiselta planeetalta. Keskiyön kirjasto on ensimmäinen fiktiivinen teos, jonka häneltä kuuntelin, ja se onkin mitä parhainta kesäkuunneltavaa: kevyt hyvänmielen kirja, jossa lopussa on opetus - ja myöskin kirja, joka saa pohtimaan omia elämänvalintoja ja omaa elämääntyytyiväisyyttä.

Keskiyön kirjaston päähenkilö on varhaiskeski-ikäinen Nora, joka on kyllästynyt elämäänsä ja tekee itsemurhan. Noran itsemurhaa ei ole erityisen uskottavasti motivoitu, mutta lukijallekin välittyy, että hän on vähintäänkin masentunut ja tyytymätön. Kun Nora kuolee, hän ei kuolekaan, vaan joutuu jonkinlaiseen elämän ja kuoleman välitilaan, Keskiyön kirjastoon. Kirjastossa on kirjastonhoitajana vanha mummeli, Noralle nuoruudesta tuttu koulukirjaston hoitaja, joka opastaa Noraa kirjaston käytössä. Nora voi poimia hyllystä minkä tahansa kirjan, vaihtoehtoisen elämän, ja kokeilla sen elämän elämistä. Jos elämä tuntuu hyvältä, Nora voi jäädä elämään sitä. Jos taas ei, Nora palaa Keskiyön kirjastoon. Apuna elämän valisemisessa voi tutkia Katumuksen kirjaa, johon on koottu kaikki ne pienet ja suuret asiat, joita Nora "juurielämässään" katui.

Romaanin idea on toimiva ja konkreettisen Nora-esimerkin kautta lukija pääsee leikkimään ajatusleikkejä siitä, mihin erilaiset valinnat olisivat johtaneet ja millaiseksi omakin elämä olisi voinut muotoutua - tai toisaalta, voi koko ajan muotoutua valintojen myötä.

Jossain elämässä Nora on jäätikkötutkija, jossain maailmankuulu rocktähti, jossain maalaispubin omistajan vaimo, jossain olympiauimari, jossain taas eläinten löytötalossa töissä. Kaikissa elämissä on omat hyvät ja huonot puolensa - ja tehdyt valinnat tarkoittavat myös sitä, että joitain valintoja ei ole teht. Esimerkiksi paljon ajallisia uhrauksia vaatineet urat - musiikki ja urheilu - tarkoittavat toisaalta sitä, että filosofianopintoja yliopistossa ei ole tapahtunut. Ei ehkä siinäkään elämässä, jossa Nora on myötäillyt miehensä unelmaa perustaa maalaispubi ja jossa hän saa seurata miehensä alkoholinkäytön lisääntymistä. Joissain elämissä Noralla on avioliitto tai suhteita, joissain elämissä lapsi, joissain hän on sinkku.

Haig onnistuu konkretisoimaan elämänvalintojen merkitystä tarinallisella tavalla. On varmasti lukijoita, joiden mielestä Keskiyön kirjasto on kevyttä itseapukirjallisuuden kaltaista hömppää, mutta mielestäni se on toivoa luova romaani, joka saa lukijan ottamaan vastuuta omasta elämästään.

Laukon kartano, Vesilahti

Laukon kartano Vesilahdella on monipuolisesti kulttuuria tarjoava miljöö. Teemu Korkalaisen luotsaamassa ravintolassa on tarjolla makumaailmaltaan monipuolinen, superherkullinen kartanobuffetti, joka todella on hintansa väärti. Maalaismaisemia suurista ikkunoista tai terassilta katsellessa lasi kuohuvaa kruunaa buffetin.

Taidetta on tarjolla monipuolisesti. Raisa Raekallion ja Misha del Valin Miraakkeli-näyttelyn maalaukset yllättävät yksityiskohdillaan.

Tapani Kokon näyttelyyn Pakanakirkkoon kuljetaan hurjan Paratiisin portin läpi, ja näyttelyn puuveistosten räävittömyys ja ilkikurisuus varmasti tekee vaikutuksen katsojaan kuin katsojaan.

 

Niemessä päärakennuksen lähellä on konserttialue, jossa kesällä järjestetään puistokonsertteja. Kartanon päärakennuksessa on kaksi näyttelyä. 

Alakerrassa on Osmo Rauhalan Peura. Rauhalan tyyli on erittäin tunnistettava ja näyttelyn maalaukset pysäyttävät äärelleen.

Yläkerrassa puolestaan on Kati Immosen Yön kukat. Immonen on minulle täysin uusi tuttavuus. Maalauksissa kerroksellistuu luonto ja ihmisen muovaamat asiat, kuten veistokset. Varsinkin tummasävyisemmät teokset puhuttelivat minua.

Vesilahden kirkko, Vesilahti

Vesilahden puukirkko on rakennettu vuonna 1802 ja se seisoo kauniilla paikalla kirkonmäellä. Kirkkosalin maalauskoristelu on 1840-luvulta: sisäkattoon on maalattu upeat tuhat tähteä.

 

Vesilahdella on runsaasti kurkia. Suomalaisten muinaisuskosta on kirjoitettu Suomen alueella olleen heimoja, joista osan toteemieläin oli karhu ja osan hirvi (ja ilmeisesti myös saimaannorppaa palvovia ryhmiä oli), Vesilahdessa tulee mieleen, että täällä lienee palvottu kurkia. Myös kirkon saarnastuolin katolla seisoo kurki.

Vesilahden seurakunta on siitäkin kiinnostava, että kirkkoherrana toimii Kirkko-Harri eli Harri Henttunen. Joskus vielä täytyy päästä osallistumaan Kirkko-Harrin pappilan pihajumppaan, jossa ysärihitit raikaavat c-kasetilta!

Narvan panimo, Vesilahti

Narvan panimo on Vesilahdella Narvan kylässä sijaitseva panimo, jonka yhteydessä on myös viihtyisä bistro. Bistron listoilla on panimon omia tuotteita ja myös ruokalistalla on valinnanvaraa moneen makuun. Ehkäpä paikallisena erikoisuutena kannattanee nostaa esiin peurapitsa, jonka täytteessä säväyttävät myös puolukat. 

Jos mahdollista, paikkaan kannattaa tehdä pöytävaraus, sillä se oli hyvin suosittu.