Anu Ojala: Jääsilkkitie

 

Like 2021. Äänikirjana Storytelin kautta. Lukijana Anna Saksman. 7 h 33 min.

Anu Ojalan Jääsilkkitien tapahtumat sijoittuvat Meri-Lappiin, Kemin ja Tornion alueelle sekä Ruotsin puolelle Haaparantaan. Dekkarissa päästään seuraamaan poliisin ja tullin arkea pohjoisiin rajakaupunkeihin, joiden huumepiireihin alkaa virrata fentanyyliä, jonka lähde on epäselvä. 

Jääsilkkitie keskittyy huumekaupan vaikutuksiin niin käyttäjäpiireihin kuin siihen, miten vaikutus leviää ympäriinsä, kun piirit ylipäätään ovat pienet. Keskushenkilöiden taustatarinoiden kautta käsitellään myös sellaisia teemoja kuin äidin muistisairaus ja lähdisuhdeväkivalta.

Jääsilkkitien vahvuus on poliisityön arjen kuvaus. 

Flamingonpunainen unelma @ Teatteri Jurkka, Helsinki

Flamingonpunainen unelma on popkulttuurin kuvastolla leikkivä unenomainen näytelmä, jossa tapahtumasarja kerrotaan kolmen henkilön näkökulmasta. Tapahtumasarjakaan ei välttämättä ole aivan sama, mutta ehkä joskus kokemuksemme ja tulkintamme ovat niin erilaisia, että vain sirpaleet tai välähdykset viittaavat siihen, että jotain yhteistä jaetussa maailmassa on. Näytelmän on kirjoittanut Otto Sandqvist ja näyttelijöinä ovat Saga Sarkola, Mimosa Willamo ja Tobias Zilliacus.

Triptyykkiä rytmittää seinällä oleva valoteksti "live love death", ja kunkin kolmen näkökulman juoneen liittyy varastettu kilpikonna. Jokainen hahmo kokee jotain samanlaista: kukin oman näytöksensä päähenkilö havatuu tunteeseen, että juhlissa odotetaan puhetta juuri häneltä - ja siitä se sitten lähtee. 

Flamingonpunaisessa unelmassa on hetkensä, paikoin parodia osuu ja uppoaa. Näin käy esimerkiksi kolmannessa näytöksessä, kun palkkamurhaajat päätyvät jonnekin Amerikan maaseudulle jumalan selän taakse galleria-kahvilaan ("uuden ja vähän vanhemmankin taiteen..."). Jurkan pientä näyttämöä käytetään jälleen oivaltavasti, tällä kertaa tila avautuu lämpiön puolelle (mikä ei tosin toimi kaikille istumapaikoille). Kokonaisuus on toisteinen ja huuruinen, ja noin tunnin mitta (ei väliaikaa) on näytelmälle sopiva.

 

Aamos Honka: Punainen verkko

Gummerus 2025. Äänikirjana Storytelin kautta. Lukija: Ville Tiihonen. 14 h 35 min.

Punainen verkko on pseudonyymi Aamos Hongan kirjoittama trilleri, jossa pahis ei perinteiseen Remeksen tyyliin olekaan Venäjä vaan se onkin Kiina. Romaanissa Kiina on aloittamassa valtavaa hybridioperaatiota, jonka laineet ja aallot lyövät eri tavoin eri puolilla maailmaa. 

Romaanissa tuodaan hyvin esille, kuinka hybridioperaatio voisi edetä. Mediavaikuttamista valeuutisineen käsitellään, samoin sitä, kuinka teknologian avulla voidaan vakoilla ja vaikuttaa - miksi Kiina-tutkijan Polestar alkaa käyttäytyä oudosti, mitä tutkijasta voidaan saada selville hänen tyttärensä puhelimeensa asentaman Tiktokin kautta? Myös perinteistä vakoilumaailmaa hunaja-ansoineen ja portikongikohtaamisten kirjekuorineen tuodaan esiin, ja trillerille ominaisesti loppua kohden lähdetäänkin sitten rymistelemään ihan kunnolla.

Punaisessa verkossa on useita suomalaisia ja kiinalaisia keskushenkilöitä. Hahmogalleria pidetään hyvin koossa, ja hahmoista saadaan kiinnostavia, vaikka ne ovatkin lajityypille tyypillisiä. Punaisen verkon lukeminen saa foliohatun asettumaan varmasti itse kunkin päähän, ja ajankohtaisena romaanin teemoja voi pitää. Kokonaisuus on sekä ajatuksia herättävä että viihdyttävä. 

Kale Puonti: Mikke

 

Bazar 2026. Äänikirjana Storytelin kautta. Lukijana Ville Tiihonen. 8 h 4 min.

Mikke on kahdeksas osa Pasilan Myrkky -sarjassa, mutta ensimmäinen Kale Puontin kirjoittama dekkari, jonka olen lukenut. Selvästikin sarjaa voi lähestyä myös yksittäisinä teoksina, vaikkakin silloin tietysti poliisien keskinäiset suhteet ja niiden kehittyminen jää taka-alalle.

Miken tapahtumat sijoittuvat pääkaupunkiseudulle. Romaanissa on useita keskushenkilöitä, joiden elämää seurataan ja joiden tarinat limittyvät toisiinsa. Teemana on tämän hetken päihdemaailma ja nyt trendaavat rikostyypit. Romaanin keskiössä on alfa-pvp, jonka myynnin ja käytön kasvu on näkynyt katukuvassa viime vuosien aikana ja tehnyt huumekaupan ja huumeiden käytön todellakin näkyväksi. Romaanin nimihenkilö Mikke on pikkurikollinen - tai ehkä osuvammin häntä voisi kuvailla koko elämänsä jollakin tapaa yhteiskunnan marginaalissa tai sen liepeillä eläneeksi pojaksi ja nuoreksi mieheksi, joka on koettanut aina tavalla tai toisella selvitä ja päästä eteenpäin. Ratkaisut vain ovat usein osoittautuneet huonoiksi, mutta on turha moralisoida, kuinka Mikke olisi voinut paremminkaan toimia. Miken lapsuudesta saakka paras ystävä on Antti, joka on aikanaan sekoillut huume- ja rikosmaailmassa, mutta sittemmin Antti on suunnanut elämänsä toiseen suuntaan. Hän harrastaa Miken kanssa kamppailulajeja, mutta asuu Kontulassa tyttöystävänsä kanssa ja elää rikoksetonta elämää.

Romaanin tapahtumat lähtevät liikkeelle siitä, että Mikke pyytää Antilta kyytiä yhden paketin hakemiseen - Antti luulee, että Mikke on tilannut myyntiin hormoneja, mutta kyseessä onkin huumepaketti ja sekaannuksen vuoksi vielä erilainen sellainenkin, kuin mitä Mikke luulee olevansa hakemassa. Ja tästä eteenpäin sekä Miken että Antin asiat alkavat mennä solmuun omilla suunnillaan, ja kierroksia tulee koko ajan lisää.

Muita keskushenkilöitä ovat esimerkiksi nuoret somalipojat ja Netta. Somalipojat tulevat Ruotsista Suomeen laivalla hoitamaan pimeässä verkossa vastaanottamaansa tilauskeikkaa: he luulevat tulevansa pelottelemaan kohdehenkilöä, josta saavat tietoonsa vain osoitteen, mutta tämäkään reissu ei mene ihan suunnitelmien mukaan. Juonikaarella otetaan kantaa nuorisorikollisuuden raaistumiseen ja terrorismin uudenlaisiin lajeihin, jotka nuorisojengien kautta tuntuvat valuvan toimintatapoineen Ruotsista Suomeen. Netta puolestaan edustaa huumekuvauksessa katutason käyttäjää, jonka käyttö alkaa olla rappiotasolla.

Mikke kuvaa nykyhetken ilmiöitä, ja tekee sen koukuttavalla tavalla. Dekkarin alkuasetelmat tuntuvat realistisesti uskottavammilta, mutta kun tapahtumat lähtevät vyörymään ja eri juonilinjojen lankoja aletaan solmimaan yhteen, tarina menee vähän aikuisten sadun puolelle. Yllättäen onnellisia loppuja ja satulinnoja tuntuu olevan kohtalon pokerissa jaossa eikä uhrautumistakaan voida välttää - sekin tapahtuu jalosti. Vaikka juonenkäänteiden uskottavuus romaanin loppupuolella kärsiikin, kokonaisuus onnistuu silti kertomaan jotain ajastamme. 

Kale Puonti tuntuu olevan dekkaristi, joka ainakin tämän romaanin perusteella kirjoittaa ruohonjuuritason ihmisistä ja arkisista rikoksista - ja on siis tuore näkökulma verrattuna klassisiin murhaa selvitteleviin dekkareihin tai Remes-tyyppiseen dekkaria ja poliittista trilleriä sekoitteleviin teoksiin verrattuna. Ihan hyvin voisin lukea tai kuunnella enemmänkin Pasilan Myrkky -sarjan kirjoja.

Ali Smith: Gliff

 

Kosmos 2025. Suom. Kristiina Drews. Äänikirjana Storytelin kautta. Lukija Sari Haapamäki. 6 h 4 min.

Ali Smithin romaani Gliff on unenomainen dystopia. Yleensä en pidä teoksista, joissa on lapsikertoja, mutta Gliffissä ratkaisu toimii. Lapsen näkökulma saa todellisuuden näyttämään kontrolloimattomalta ja käsittämättömältä - ja sitähän se dystopiassa (miksei maailmassakin?) on. 

Sisarukset asuvat kotona, ja yhtenä yönä talon ympärille on maalattu punainen viiva. Viiva pestään pois, mutta tapahtuma toistuu. Punainen viiva ilmestyy myös asuntoauton ympärille, ja selväksi käy, että heidät on merkattu. Paon on jatkuttava. Aikuiset ihmiset ovat Gliffissä sivuosassa: he ovat kasvottoman yhteiskunnan vallankäyttäjiä (kuten punamaalikoneen käyttäjä) tai muutoin etäisiä tai poissaolevia, eikä syitä juuri avata. Lapsen näkökulmasta kokemus poissaolevuudesta voisikin näyttää juuri tuolta.

Sisarukset asettuvat erääseen tyhjään taloon ja alkavat elää siellä odottaen aikuisen paluuta, ikään kuin peppipitkätossumaiseen tapaan. Laitumella he kohtaavat hevosia, joista yhden pikkusisarus nimeää Gliffiksi, missä yhteydessä pohditaan sanoja ja niiden merkitystä, merkitsijän ja merkityn välistä suhdetta. 

Gliff ei ole niinkään analyyttinen, realistinen tai älyllisesti perusteltu dystopia, vaan se rakentuu kokemuksen ja tulkinnan varaan. 

Johanna Forss: Pidot

 

Tammi 2026. Äänikirjana Storytelin kautta. Lukijana Elina Varjomäki. 5 h 11 min.

Johanna Forssin romaani Pidot kommentoi oivallisesti nykyaikaa ja sosiaalisen median merkitystä todellisuuden jatkeena, ja sikäli siitä tulee jossain määrin mieleen Hanna-Riikka Kuisman #Syyllinen. Pidot viittaa Petroniuksen Trimalkion pitoihin, ikään kuin uudelleenkirjoittaa antiikin klassikon nykypäivään. Forssin Pidoissa pääsemme päähenkilö Marian matkassa helskinkiläisen yläluokan kekkereihin - Marian lapsuudenystävä Kuopiosta on noussut menestyjäksi, ja yhtäkkiä Mariakin on saanut kutsun hänen juhliinsa. Maria menee juhliin yksin, ja hänella onkin pitkälle iltaan enemmänkin tarkkailijan kuin osallistujan positio. 

Maria tekee juhlista ja juhlijoista viiltäviä (pohjimmiltaan kateellisia) havaintoja, ja kerronta paljastaa pikku hiljaa lisää ja lisää kuopiolaisesta lapsuudesta ja nuoruudesta sekä tyttöjen välisestä historiasta. Tässä Pidot onkin enemmän kuin pinnallisen yläluokan kritiikkiä ja satirisointia: Marian ja Mariannen ystävyydessä on koko ajan ollut valtaan ja kateuteen liittyviä sävyjä, joita osittain selittää yhteiskuntaluokka ja perheen asema keskisuuren suomalaiskaupungin hierarkiassa. Marian ja Mariannen suhteen dynamiikka paljastuu viittaus viittaukselta, ja asetelman peruspilareihin lopulta viitataan selvästi, mutta annetaan lukijan oivaltaa enemmän kuin Marian.

Samalla kun henkilökuvat syvenevät, juhlat saavat koko ajan lisää kierroksia, ja loppua kohden käänteet ovat varsin banaaleja. Ehkä laskuhumalainen sekoilu onkin juuri näin latteaa?

Yhteiskuntaluokista ja ystävyydestä Pidot tekee tarkkanäköisiä oivalluksia, satiiri yläluokasta tuntuu lähinnä kulissilta - joskin viihdyttävältä sellaiselta. 

Rachel Kushner: Mars Room

Tammi 2025. Suom. Arto Schroderus. Äänikirjana Storytelin kautta. Lukijana Ronja Keiramo. 11 h 46 min.

Mars Roomin tarina vie mukanaan. Kerronta suodattuu päähenkilö Romy Hallin näkökulmasta. Romy on vankikuljetuslinja-autossa matkalla kohti vankilaa. Romaanin nykyhetki on naisvankilassa. Nykyhetkestä käsin avautuu näkökulmia Romyn nuoruuteen ja aikuisuuteen sekä siihen, miksi hän on vankilaan joutunut. Kerrontaan tulee mukaan myös muita näkökulmahenkilöitä: vankilan opettaja, toinen naisvanki, mies, jonka kuoleman vuoksi Romy on vankilassa.

Kerronta on melko lakonista tai tunteetonta: vaikka asiat, joista kerrotaan, ovat järkyttäviäkin, niistä kerrotaan ikään kuin etäisyyden päästä. 

Ani Kellomäki ja Tiia Koivusalo: V*itun vaihdevuodet - Suorapuheinen selviytymisopas muutokseen

 

Otava 2025. Äänikirjana Storytelin kautta. Lukijoina Ella Pyhältö, Ani Kellomäki ja Tiia Koivusalo. 7 h 32 min.

Ani Kellomäen ja Tiia Koivusalon yhdessä kirjoittama V*tun vaihdevuodet - Suorapuheinen selviytymisopas muutokseen on alaotsikkonsa mukainen teos, jollaista kotimaisen tietokirjallisuuden kenttään onkin kaivattu. V*tun vaihdevuodet tunnustaa suoraan olevansa oirekeskeinen, mistä teokseen syntyykin selkeä rakenne. Luvuissa kuuluu kirjoittajiensa ääni, ja niihin on koottu myös muiden kokemuksia vaihdevuosista, mikä piirtääkin aiheesta moninaisen kuvan: tällaisia kokemuksia voi olla, ja tällaiset asiat voivat auttaa niistä selviytymiseen. 

Poikkeuksena on jokin teoksen loppupuolen luku, joka käsittelee jotain lääketieteellistä, melko teoreettista aihetta - sitä kuunnellessani havaihduin yhtäkkiä miettimään, mikä teos luureissani oikein pyörii, niin kuivakka ja geneerinen se oli tyyliltään. Muutoin täydet pointsit tälle teokselle - kannattanee hankkia kirjahyllyyn ihan vertaistuen vuoksi: kun kunnon vitutus osuu kohdalle, tästä teoksesta on apua.

Suvi Ratinen: Pakolainen

"Hän istuu laivan kannella Turun satamassa ja puuskuttaa, häntä vilkuillaan, hän huomaa sen kyllä."

Otava 2025. 332 s.

Suvi Ratisen Pakolaisen päähenkilönä on kirjailija Aino Kallas, ja paitsi että romaani kertoo päähenkilöstään, se kertoo myös Itämeren alueen kosmopoliittisuudesta ja kansainvälisyydestä 1900-luvun alkuvuosikymmeninä, kuin myös siitä, kuinka Neuvostoliitto onnistui tuhoamaan sen ja luomaan sekasortoa, sotaa ja pelkoa.

Aino Kallas (os. Krohn) syntyi kosmopoliittiperheeseen. Kallaksen isä Julius Krohn oli tunnettu runoilija, kielitieteilijä ja fennomaani, ja perheen lapset olivat kirjallisesti lahjakkaita. Krohnien perhe asui Helsingissä, mutta kesät vietettiin Kiiskilän kartanossa Viipurinlahden rannalla - ja Viipurihan oli tuohon aikaan Suomen kansainvälisin kaupunki. Krohnin perheen sukujuuret olivat osin baltiansaksalaiset ja inkeriläiset. Aino meni naimisiin vuonna 1900 virolaisen kielen- ja kansanrunoudentutkijan Oskar Kallaksen kanssa. Pariskunta asui ensin Pietarissa, mutta asettui sitten Viroon; sittemmin Oskar Kallas toimi Viron suurlähettiläänä, ensin Helsingissä ja sitten Lontoossa, ja perhe eli diplomaattielämää Suomessa ja Britanniassa, kunnes palasi Viroon vuonna 1934.

Aino Kallas eli siis hyvin kansainvälisen elämän, ja siinäkö on syy siihen, että hänen asemansa kirjallisuushistoriassa on jotenkin hähmäinen: voidaanko sanoa, että hän oli suomalainen kirjailija? voidaanko sanoa, että hän oli virolainen kirjailija? miten hänet voidaan nimetä ja asemoida kaanoniin? Lisäksi Kallaksen tunnetuin romaani Sudenmorsian ei realismin ylittävine piirteineen oikein asetu selkeästi minkään tyylikauden pirtaan eikä Kallas itse kuulu mihinkään kirjailijaryhmittymään - kuinka siis asemoida teos ja kirjailija?

Ratisen Pakolainen kuvaa hienosti pakolaisuuden, ulkopuolisuuden ja vanhenemisen teemoja. Romaani alkaa siitä, kun Aino Kallas on laivassa matkalla Turusta Tukholmaan, ja hänen Ruotsin-pakolaisuutensa on alkamassa. Talo, omaisuus, huonekalut, kirjat, ystävät... kaikki (aviomiestä ja tytärtä sekä tyttären perhettä lukuun ottamatta) jää taakse, kun ensin elämä Virossa muuttuu turvattomaksi, ja sitten Suomessa virolaisena eli neuvostokansalaisena ei enää ole turvallista. Jälkimmäistä seikkaa eivät kaikki näe ja käsitä - koska siitä ei Suomessa aikanaan puhuttu avoimesti, siis siitä, että Suomi "luovutti neuvostokansalaisia" Neuvostoliittoon, missä he puolestaan päätyivät esimerkiksi leireille.

Pakolainen on kirjoitettu runoproosan muotoon, mikä mahdollistaa tajunnanvirtamaisen assosiaation. Toisin sanoen tekstiä ei ole asemoitu proosalle tyypillisin kappalejaoin, joissa rivit kirjoitetaan täyteen ja tasataan molemmista reunoista. Tyylivalinta palvelee hienosti sisältöä: teksti tuntuu ajatuksilta. Kirjan sivuilta välittyy voimakkaasti niitä tunnelmia, joita pakolaisuuteen ja jatkuviin menetyksiin voi liittyä. Vanheneva kirjailija on kerros kerrokselta enemmän yksin, ja omakin kuolema lähestyy raihnaisuuden hiljalleen edetessä. Pääseekö Aino kuolemaan Suomeen? Uskaltaako Otava, hänen kustantamonsa, ottaa hänet vastaan? Aino editoi päiväkirjojaan julkaisukuntoon, ja niitä julkaistaan yksi kerrallaan. Päiväkirjoissa hän näyttäytyy paljaana, ja niissä paljastuu myös salasuhde Eino Leinon kanssa.

Pakolainen on tärkeä romaani paitsi kulttuurihistoriallisesti, myös inhimillisesti. Romaani suttaa ymmärtämään pakolaisuuden kokemusta, jonka ydin ei vuosikymmenien kuluessa ole muuttunut miksikään. Olen kuunnellut Ratisen Matkaystävän, josta myös pidin paljon, mutta Pakolainen on temaattisesti ja konteksteiltaan aivan omalla tasollaan. Hieno kirja!

Cristina Sandu: Tanskalainen retkikunta

 

Otava 2024. Lukija Anna Kuusamo. Äänikirjana Storytelin kautta.10 h 4 min.

Pidin paljon Cristina Sandun esikoisromaanista Valas nimeltä Goliat. Sandun tavassa kirjoittaa on jotain rauhallista, analyyttista ja tarkkaa, joka saa viihtymään hänen luomassaan kirjallisessa maailmassa. Tanskalainen retkikunta kertoo tanskalaisista, Nicaraguaan 1900-luvun alkupuolella lähtevistä siirtolaisista, joille on luvattu maata ja sitä kautta menestystä, kunhan he vain jaksaisivat uudisraivata ja tehdä töitä. Kuten monissa tällaisisssa tosipohjaisissa tarinoissa, joissa lähdetään etsimään seikkailua ja parempaa elämää ja elintasoa jostain toisaalta, kenties jopa toiselta puolen maapalloa, harvoin asiat menevät ihan niin kuin Strömsössä - eikä niin käy myöskään tässä romaanissa.

Siirtolaiset kokevat monenlaisia vastoinkäymisiä: trooppisia sairauksia, säätiloja, joihin he eivät ole tottuneet, petoksia, väkivallan uhkaa ja väkivaltaa, mielenterveyden järkkymistä ja nälänhätää. 

Retkikunta jättää kuitenkin jälkensä Nicaraguaan, ja romaani kertoo myös vuosisadan myöhemmistä vuosikymmenistä ja kerronta yltää nykypäivään saakka. Romaani opetti minulle paljon maasta, josta en tiennyt juuri mitään.