"Syöpätalon numero oli 13."
Tammi 1971. Venäjänkielinen alkuteos 1968. Suom. Esa Adrian. 322 s.
Aleksander Solženitsynin Gulag - Vankileirien saaristo teki minuun suuren vaikutuksen. Syöpäosasto on odottanut kirjahyllyssäni vuosia - voiko teokselle antaa luotaantyöntävämpää nimeä? Eräänä iltana tartuin tuumasta toimeen ja poimin ensimmäisen osan hyllystä. Luin teosta pitkään, hiljalleen, iltakirjana ennen nukkumaan menemistä. Lukutapa sopii teokseen: vaikka kyseessä on romaani, luvut toimivat myös novellimaisesti: henkilökuvat toki syvenevät teoksen mittaan, mutta kussakin luvussa keskitytään jonkin ilmiön tai jonkun henkilön kuvaukseen.
Itse asiassa romaanin nimi on nerokas. Se estää tarttumasta teokseen - ja kyllä, teoksessa myös kuvaillaan syöpiä, niiden oireita ja hoitoja, mikä on epämiellyttävää tai mihin tekee mieli ottaa etäisyyttä. Ja mitä rivien välissä sitten on? Syöpäosastolla luetaan lehtiä, joissa käsitellään päivänpolitiikkaa, potilaina on miehiä, jotka ovat vankileireiltä vapautuneita karkotuksessä eläviä vankeja tai tutkimusta tekeviä yliopisto-opiskelijoita... Romaani on siis vahvasti yhteiskunnallinen ja tarkastelee 1950-luvun Neuvostoliiton poliittista tilannetta ja yhteiskunnallisia kysymyksiä.
Kerronnan verkkaisuus luo oivaa kontrastia nykyajan sirpaleisuudelle ja hektisyydelle, se antaa mahdollisuuden pysähtyä. Siirrän ensimmäisen osan kirjahyllyyn paikoilleen ja nostan toisen osan yöpöydälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti