Kansallisoopperan Oopperan kummitus on näyttävä ja mukaansatempaava oopperamusikaali. Lavastus on upea. Jos joskus aiemmin lavastus on ollut maltillinen tai jopa tylsä, nyt näyttämöstä otetaan kaikki irti. Toki myös teos mahdollistaa sen: Oopperan kummituksessa eletään vuotta 1861 Opera Populairessa, missä esitetään ja harjoitellaan erilaisia oopperoita. Alussa katsoja pääsee muinaiseen Egyptiin Hannibal-tunnelmissa, sitten on kevyttä rakkausjuonioperettia ja lopulta synkeää Don Juan -meininkiä.
Tärkeintä on kuitenkin Opera Populaire esiintyjineen ja taloa piinaava kummitus. Kummituksen ympärille rakentuu tarina, jonka voi tulkita perinteiseksi kolmiodraamaksi tai kuvainnolliseksi tarinaksi elämänvalinnoista tai valinnasta taiteen ja rakkauden välillä.
Keskiössä on nuori laulaja Christine Daae. Christine oppii laulamaan upeasti, koska Musiikin enkeli - Oopperan kummitus - on opettanut häntä. Yleisöön saapuu nuori mies, joka on tuntenut Christinen jo lapsena ja rakastuu. Myös Oopperan kummitus rakastuu Christineen. (Rakkauskuvauksessa on myös jotain ummehtunutta: molemmat miehistä lupaavat Christinelle turvaa, suojelusta ja johdatusta - eihän pöljä tytsi nyt itse osaisikaan päätöksiä tehdä tai ottaa vastuuta elämästään, eikös niin.) Christine on tilanteessa, jossa hänen on tehtävä valinta kahden miehen välillä. Kuvaannollisesti voisi ajatella myös, että ihminen - Christine - tekee valinnan pimeyden ja valon tien välillä, tai sen välillä, myykö hän sielunsa ja omistaako elämäsnä taiteelle vai siirtyykö arkisten askareiden ja perhe-elämän turvalliseen huomaan (ja siis myös hylkää taiteen ja jatkaa korkeintaan harrastelijana). Mikä on Christinen valinta - ja kuvaako se ihmisen elämänvalintoja vai sitä, mitä nainen valitsee tai naisen tulee valita?
Tarina on riittävän nopeatempinen ja viihdyttävä pitääkseen hyppysissään esityksen ajan, mutta upeinta on musiikki ja lavastus. Musiikissa toistuvat samat teemat, joita varioidaan läpi esityksen. Ja se lavastus! Lavaa hyödynnetään kokonaisuudessaan. Tunnelmat vaihtuvat, mutta vaikuttavinta on, kun katsojat viedään oopperan kellariin kummituksen kotiin: lukuisat portaat nousevat ja laskevat ja kohtaus on elokuvallinen. Synkkyys on käsinkosketeltavaa. Loppumatka taittuu veneellä, joka lipuu äänettömästi mustassa vedessä mutkitellen. Kummituksen koti on pelkkää pimeyttä, goottilaista kiveä, kalliota, kaltereita ja mustia oksia. Kynttilöiden liekit lepattavat valoa tuomassa. Makuuhuoneen punainen sänky on dominoiva, eroottisesti latautunut ja uhkaava.
Oopperan kummitus on upea musiikillinen ja visuaalinen elämys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti