Katja Kettu: Erään kissan tutkimuksia

"Meri, jossa me Fermentoidut Sielut kellumme, on jonkinlaista olemisen usvaa."

Otava 2023. 355 s.

Katja Ketun uusimmassa romaanissa Erään kissan tutkimuksia liikutaan kahdessa aikatasossa: nykyajassa, jossa Kirjailija kokee lapsettomuuden ja keskenmenon tuskaa, ja sadan vuoden takaisissa ajoissa, joista alkaen kuvataan Kirjailijan esiäidin Eevan elämää Puuttenperällä, pohjoisessa Suomessa Venäjän rajan kupeessa. Romaanin realistisen tason rikkoo henki, joka lähetetään Toimistosta Kissan hahmossa maan päälle auttamaan Kirjailijaa tämän suruissa ja murheissa.

Erään kissan tutkimuksia on Katja Ketun romaanien parhaimmistoa. Maaginen realismi on yhtä luontevaa kuin romaanissa Yöperhonen. Romaanin kieli löytää oman uomansa, mukana ja on vahva pohjoisen sävy ja alkukantaisuus, mutta luontevasti ja sopusoinnussa Kissan käyttämän kielen kanssa, joka puolestaan on yleiskielistä. 

Romaanissa keriytyy auki Kirjailijan suvun tarina Puutteenperällä - kuinka esiäiti Eeva, äpärälapsi, perustaa perheen Mahten kanssa ja kuinka he alkavat luoda itselleen elinpiiriä Perukkaan, ja kuinka elämä heitä ja heidän jälkeläisiään siellä viskelee. Eevan päiväkirjamerkintä vuodelta 1945 kertoo elämän ankaruudesta ja Eevan kestävyydestä - samasta kestävyydestä, joka Kirjailijan pitäisi nykyajassa löytää itsestään:

"Kylymä kevät. Mie seisoin siinä oman kojin raunioilla ja katoin Mahten kumaruutta, ja silloin kävi ensi kertaa mielessä epäilys, että onko tässä mithän järkiä ja onko turhaa kaikki ollut vainen. Että tänne on tultu, Perukkaan, viimesille rajamaille, villin äärelle, ja koetettu jotakin rakentaa. Vaan aina kun on jotaki kasaan saatu, on joku tullu ja sen pistäny poroksi palamaan. Nuin vain, meiltä kysymäti. - - Koko ajan tulkutan ittelleni, että minun tehtävä on auttaa Mahtea jaksamaan. Ja Pojua. Ja Tyttiä. Mie olen vaimo ja äiti ja jo nelivitonen aikaihminen. En mie enää horju, se eijole minun tehtävä. Minun toimi on kestää ja taipua, mie olen sen vastuusa noile muile."

Romaanin mieshahmot näyttäytyvät joko herkkinä ja suojeltavina tai vittumaisina öykkäreinä, joten heidän varaansa naiset eivät voi laskea - lopulta on pärjättävä itse.

Kun Kirjailija nyky-Helsingissä romahtaa saatuaan keskenmenon, Kissa ohjaa hänet etsimään voimaa ja vastauksia Puutteenperältä, juuriltaan. Kissa ja Kirjailija matkustavat yhdessä kauas pohjoisen rajaseuduille, missä he saavat olla rauhassa. Kun kesä alkaa olla ohi, Kirjailija palaa Helsinkiin, mutta Kissa, eläimenviettiensä ohjaamana, päättää jäädä saareen. Romaanin kerronnassa on myös huumoria. Kissa kuvailee saareen jäämisen ratkaisuaan näin:

"Ilma kylmenee. Aamuisin tuntuu kuura tassun alla ja metsästäminen käy vaikeammaksi. Koivujen lehdet hehkuvat hetken keltaisina, on aurinkoisia mutta koleita päiviä, eikä kukaan lämmittämässä pirttiä eikä kammaria. - - Tänään illasta näin sen. Mustan, kiilusilmäisen hahmon, joka seisoi metsän rajassa. - - Nyt ymmärrän, että saattoi olla hienoinen virhe, etten lähtenyt Kirjailijan mukaan. Että tässähän saattaa mennä vallan henki."

Vaikka Erään kissan tutkimuksia käsittelee Suomen historian vaikeita vaiheita ja Kirjailijan esiäidin perheen hankaluuksia ja vastoinkäymisiä sekä kipeää lapsettomuuden teemaa, Ketun sanavalinnat ja tapa käyttää kieltä pääsevät loistamaan ja tuovat kerrontaan myös kepeyttä. Esimerkiksi kohdassa, jossa Kissa kertoo vuodesta 1921 ja Eevan ja Mahten lapsen syntymästä, kuvataan lisääntymistä näin:

"Olen sen tutkimuksissani ennenkin huomannut. Miten ihmiselukka muuttuu, kun sillä on poikanen. Eikä ihminen ole ainoa, kyllä nuori poronarttukin muuttuu vakavaatimeksi kun vasoo ensimmäisen kerran. Norsuemo jättää jahkailut savannilla ja sitkastuu. Ei enää kärsäile ympäriinsä, vaan alkaa miettiä juomapaikkoja ja agavepensaiden sijaintia. Mutta ihminen on ehkä ainoa, jota syntymän ihme hämmästyttää kauhuun saakka. Niin käy Mahtelle ja Eevallekin. Sillä nyt ei enää huithapeloida nuorina kyyhkyläisinä eikä seikkailla miten sattuu. Lapselle pitää saada seinähirret ympärille, ja vaatetta päälle."

Erään kissan tutkimuksia on siis samanaikaisesti historiallinen romaani, realismia ja maagista realismia yhdistelevä teos ja kuvaus sukupolvien jatkumosta ja siitä, kuinka yksilö voi hyväksyä itsensä ja kohtalonsa ja elää omaa elämäänsä sellaisena kuin se hänen tekemien valintojensa ja muiden elämäntapahtumien kautta on mahdollista. Luovuttaa ei tule, vaan "Pistää kynttä ketoon" varsinkin silloin, kun on vaikeaa - aivan kuin esiäidit ja muut vahvat naiset ovat ennenkin tehneet.