"Hän istuu laivan kannella Turun satamassa ja puuskuttaa, häntä vilkuillaan, hän huomaa sen kyllä."
Otava 2025. 332 s.
Suvi Ratisen Pakolaisen päähenkilönä on kirjailija Aino Kallas, ja paitsi että romaani kertoo päähenkilöstään, se kertoo myös Itämeren alueen kosmopoliittisuudesta ja kansainvälisyydestä 1900-luvun alkuvuosikymmeninä, kuin myös siitä, kuinka Neuvostoliitto onnistui tuhoamaan sen ja luomaan sekasortoa, sotaa ja pelkoa.
Aino Kallas (os. Krohn) syntyi kosmopoliittiperheeseen. Kallaksen isä Julius Krohn oli tunnettu runoilija, kielitieteilijä ja fennomaani, ja perheen lapset olivat kirjallisesti lahjakkaita. Krohnien perhe asui Helsingissä, mutta kesät vietettiin Kiiskilän kartanossa Viipurinlahden rannalla - ja Viipurihan oli tuohon aikaan Suomen kansainvälisin kaupunki. Krohnin perheen sukujuuret olivat osin baltiansaksalaiset ja inkeriläiset. Aino meni naimisiin vuonna 1900 virolaisen kielen- ja kansanrunoudentutkijan Oskar Kallaksen kanssa. Pariskunta asui ensin Pietarissa, mutta asettui sitten Viroon; sittemmin Oskar Kallas toimi Viron suurlähettiläänä, ensin Helsingissä ja sitten Lontoossa, ja perhe eli diplomaattielämää Suomessa ja Britanniassa, kunnes palasi Viroon vuonna 1934.
Aino Kallas eli siis hyvin kansainvälisen elämän, ja siinäkö on syy siihen, että hänen asemansa kirjallisuushistoriassa on jotenkin hähmäinen: voidaanko sanoa, että hän oli suomalainen kirjailija? voidaanko sanoa, että hän oli virolainen kirjailija? miten hänet voidaan nimetä ja asemoida kaanoniin? Lisäksi Kallaksen tunnetuin romaani Sudenmorsian ei realismin ylittävine piirteineen oikein asetu selkeästi minkään tyylikauden pirtaan eikä Kallas itse kuulu mihinkään kirjailijaryhmittymään - kuinka siis asemoida teos ja kirjailija?
Ratisen Pakolainen kuvaa hienosti pakolaisuuden, ulkopuolisuuden ja vanhenemisen teemoja. Romaani alkaa siitä, kun Aino Kallas on laivassa matkalla Turusta Tukholmaan, ja hänen Ruotsin-pakolaisuutensa on alkamassa. Talo, omaisuus, huonekalut, kirjat, ystävät... kaikki (aviomiestä ja tytärtä sekä tyttären perhettä lukuun ottamatta) jää taakse, kun ensin elämä Virossa muuttuu turvattomaksi, ja sitten Suomessa virolaisena eli neuvostokansalaisena ei enää ole turvallista. Jälkimmäistä seikkaa eivät kaikki näe ja käsitä - koska siitä ei Suomessa aikanaan puhuttu avoimesti, siis siitä, että Suomi "luovutti neuvostokansalaisia" Neuvostoliittoon, missä he puolestaan päätyivät esimerkiksi leireille.
Pakolainen on kirjoitettu runoproosan muotoon, mikä mahdollistaa tajunnanvirtamaisen assosiaation. Toisin sanoen tekstiä ei ole asemoitu proosalle tyypillisin kappalejaoin, joissa rivit kirjoitetaan täyteen ja tasataan molemmista reunoista. Tyylivalinta palvelee hienosti sisältöä: teksti tuntuu ajatuksilta. Kirjan sivuilta välittyy voimakkaasti niitä tunnelmia, joita pakolaisuuteen ja jatkuviin menetyksiin voi liittyä. Vanheneva kirjailija on kerros kerrokselta enemmän yksin, ja omakin kuolema lähestyy raihnaisuuden hiljalleen edetessä. Pääseekö Aino kuolemaan Suomeen? Uskaltaako Otava, hänen kustantamonsa, ottaa hänet vastaan? Aino editoi päiväkirjojaan julkaisukuntoon, ja niitä julkaistaan yksi kerrallaan. Päiväkirjoissa hän näyttäytyy paljaana, ja niissä paljastuu myös salasuhde Eino Leinon kanssa.
Pakolainen on tärkeä romaani paitsi kulttuurihistoriallisesti, myös inhimillisesti. Romaani suttaa ymmärtämään pakolaisuuden kokemusta, jonka ydin ei vuosikymmenien kuluessa ole muuttunut miksikään. Olen kuunnellut Ratisen Matkaystävän, josta myös pidin paljon, mutta Pakolainen on temaattisesti ja konteksteiltaan aivan omalla tasollaan. Hieno kirja!
