Into, 2022. Nextoryn e-kirja, 330 s.
Subutex-kapungin kasvatit sijoittuu pääosin Raaheen. Laura Juntunen on haastatellut "Henkkaa" (kaikkien teoksessa esiintyvien nimet on muutettu), joka on hänen lapsuudenkaverinsa ja teoksen keskushenkilö. Teoksessa on myös paljon valokuvia, jotka ovat yhtä poikkeusta lukuun ottamatta Laura Juntusen ottamia. Subutex-kaupungin kasvatit kertoo Raahen ja paikoin muunkin Suomen huumemaailmasta keskushenkilön elämäntarinan, näkemysten ja kokemusten kautta. Teosta varten on myös haastateltu asiantuntijoita, kuten keskusrikospoliisin, A-klinikkasäätiön ja sijaishuollon hanketyön edustajia. Lajityypiltään teosta voisi kutsua elämäkerraksi.
Lukukokemuksena Subutex-kaupungin kasvatit on ristiriitainen ja vaikuttava. Tekijä onnistuu hienosti välittämään Henkan kokemusmaailman. Kirjassa kerrotaan Henkan lapsuudesta, nuoruudesta, päihteidenkäytön aloittamisesta, piikittämisen aloittamisesta, huumeiden käyttämisestä ja myymisestä, arjesta, ystävistä, tyttöystävästä, lapsista ja huumeperheen lapsiarjesta. Haastatteluhetkinä Henkka ajoittain haluaa lopettaa huumeidenkäytön (tai ainakin Subutexin ja sen piikittämisen) ja on joitakin kertoja jonkinlaisessa katkaisu- tai korvaushoidossa. Ajoittain Henkka puolestaan ei halua lopettaa, vaan vain saada elämänsä rullaamaan. Median esittämiä narratiiveja huumeidenkäyttäjistä Henkka perkaa osuvasti:
"Kun mää jätän klinikan taakseni, mietin, miks huumeiden käyttäjistä kerrotaan aina vaan kahta tarinaa. Se on joko selviytymistarina tai helvetti. Mediassa ääneen pääsee tyyppi, joka on jättäny aineet taakseen ja saarnaa nyt siitä, miten se on selviytyny huumemaailmasta ulos aivan viime hetkillä. Tai sitten puhuja on joku, joka elää tätä totuutta ja kärsii. Mut ei asiat ole niin mustavalkoisia. Oikeasti tuohon väliin mahtuu monta muutakin tarinaa. En tunnista itteäni noista kummastakaan. Ei tämä ole mulle mikään helvetti. Tämä on ainut elämä, jonka oon ikinä tuntenu. Ja vaikka kadun monia asioita, niin en mää usko, et muuttaisin mitään. Mää halusin käyttää huumeita. Enkä mää aio lopettaa."
Eihän ihmisellä todella ole kokemusta muusta elämästä kuin siitä, jota hän elää ja on elänyt. Koska lukija saa tietää Henkan lapsuuden ja nuoruuden arjesta, Henkan tekemät valinnat vaikuttavat - on se fatalistisesti sanottua tai ei - aika luonnollisilta. Muunlaisia valintoja olisi ehkä ollut hyvinkin hankalaa tehdä.
Teos saa todella ajattelemaan sitä, kuinka erilaisissa todellisuuksissa ihmiset elävät ja mitä kaikkea itse kukin olettaa oman todellisuutensa reunaehdoiksi. Kaikkein ristiriitaisinta on lukea Henkan ajatuksia hänen lapsistaan. Kun lapset syntyvät, Henkka moneen kertaan korostaa, kuinka lapset ovat hänelle kaikki kaikessa ja tärkeintä elämässä. Näin varmaan tavallaan onkin. Huumeidenkäyttäjäpariskunnan (ja sittemmin eronneen pariskunnan) lapsiperhearjen kulmakiviä on se, että kun lapsi syntyy, saadaan totta kai isompi asunto ja lapselle totta kai niitä välineitä, joita lapsi tarvitsee. Ja että nyt tapahtuu elämänmuutos. Ehkä jossain määrin tai hetkellisesti tapahtuukin. Sossut ovat kuitenkin vihollisia, joita varten näytellään erilaisia tarinoita, ja kun piikittäminen taas saa enemmän tilaa elämässä, pahin virhe arjessa tapahtuu siinä, kun sossut tulevat yllättäen kotiin ja lattialle onkin jäänyt käytetty ruisku. Kun puolestaan kuvataan perheen illaviettoa ystävien seurassa olohuoneen sohvalla tv:n ääressä ja Henkka huomaa sohvatyynyjen väliin unohtuneen puukon, hän huokaisee helpotuksesta, että lapset sentään ovat jo niin isoja, että osaavat itsekin varoa puukkoa.
Subutex-kaupungin kasvatit siis onnistuu hienosti kertomaan keskushenkilön elämästä ilman, että elämää glorifioidaan tai että ote olisi syyllistävä tai osoitteleva. Lukijan annetaan rauhassa elää tarinan herättämiä tunteita: teos näyttää asioita, niin haastatteluiden, Henkan muistikirjamerkintöjen kuin valokuvienkin kautta, mutta ei selitä tai tulkitse. Tulkinnat tulevat Henkan itsensä äänellä:
"Kaikilla on joku oma mantra, jota ne hokee vuodesta toiseen. Sitten kun oon kuivilla, menen kouluun. Sitten kun pääsen tästä irti, muutan Espanjaan. Sitten kun asiat on täysin toisin kuin nyt, sitten kun sitten kun. Niitä juttuja kerrotaan varsinkin sellaisille ihmisille, jotka ei käytä aineita. Sanat kuulostaa kauniilta, mut ne ei tarkoita yhtään mitään."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti