Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa

"Meri aukeaa."

Gummerus 2017. Ei sivunumerointia.

Selja Ahavan romaanin Ennen kuin mieheni katoaa päähenkilö on naimisissa oleva nainen, jonka mies eräänä päivänä ottaa puheeksi sukupuolensa ja kertoo olevansa itse asiassa nainen. Päähenkilön todellisuus alkaa murentua ja kadota pala palalta miehen sukupuolenkorjausprosessin myötä. Päähenkilö alkaa epäillä todellisuutta ylipäätään - jos mies ei olekaan mies, ei ehkä koskaan ollut kokenut olleensakaan, oliko häntä milloinkaan edes olemassa? Ovatko rakkauden vuodet avioliitossa olleet petosta? Nainen esittää myös itsesyytöksiä: miten hän ei koskaan epäillyt mitään?

Naisen kertomus rinnastuu romaanissa Kristoffer Kolumbuksen löytöretkiin. Kolumbus lähti etsimään merireittiä Intiaan, ja kun hän lopulta päätyi Amerikkaan, hän nimesi sen Intiaksi. Kolumbukseen liittyy muutakin kiehtovaa merkitysten hämärtymistä (esimerkiksi se, että häntä kutsutaan romaanissa monilla nimillä ja kerrotaan hänen väärentäneen purjehdittuja etäisyyksiä), joiden avulla kuvataan sitä, jos uskoo voimakkaasti johonkin - vaikkapa olevansa matkalla Intiaan - on valmis niin itsepetokseen kuin petokseenkin saavuttaakseen päämääränsä, osoittaakseen uskonsa todeksi. Tässä samassa rehellisyyden ja (itse)petoksen aallokossa purjehtii myös romaanin päähenkilö. Päähenkilön ääni kommentoi Kolumbuksen touhuja:

"Kuule Cristóbal. Eihän se löytämäsi manner muistuttanut Intiaa yhtään. Rehellisesti, Cristóbal. Eihän siellä ollut merkkiäkään palatseista, kaupungeista, laivastosta, suihkulähteistä - mistään mitä Marco Polo oli matkakertomuksissaan kuvaillut.
        Saaret olivat pelkkää metsää ja hiekkaa, kanootteja ja lehvämajoja. Miten sinä sen itsellesi selitit? - -
        - - eikä kultaa löytynyt niin paljon kuin oli luvattu eikä kukaan puhunut arabiaa eikä mistään löytynyt oikeaa kaupunkia, edes yhtä kivistä taloa tai elefanttia, heräsitkö kertaakaan aamuyön tyhjänä tuntina toteamaan: Tämä ei ole Intia."

Kuinka pitkälle itsepetos kantaa? Kannattaako rehellisyys, vaikka kohdattavat asiat ovat kipeitä?  "On vaikea olla katsomatta horisonttiin, kun horisontti on joka puolella eikä mitään muuta ole. On muistettava, että muutakin on. On uskottava, että muuta vielä tulee."

Miehen muutos naiseksi tekee näkyväksi todellisuuden haurauden, sen, kuinka todellisuuskin rakentuu pitkälti uskon ja rutiinien varaan - ja voi muuttua hetkenä minä hyvänsä. Romaanin päähenkilö pohtii paljon muutoksen, muuttuvan identiteetin ja minuuden kysymyksiä:

"Mistä sinä tiedät onko lapsesi ahkera? Lapsesi voi olla ihan mitä vaan. Entä jos tulet huomenna kotiin eikä hän olekaan enää ahkera? Olin ahkera mutta lopetin. Ajattelin olla tästä eteenpäin sininen. Mitä? Voiko niin sanoa? Voiko ahkeran vaihtaa siniseen? Lakkaako toinen kun vaihtaa toiseen? Entä jos ei luovu mistään, on ahkera sekä sininen, mitä se on?"

Kolumbuksen kautta koettuna asia näyttäytyy tällaisena:

"Välimatkat, vuodet, puolituntiset.
        Kilometrit laivan alla, syvyys johon mahtuvat valaat, lonkeroiset kalmarit, jättiläisrauskut leveine siipineen. - -
        Pinnalla tyyni, tyven."

Tyynen pinnan alla on syvyys, tuntemattomuus, kontrolloimattomissa olevat asiat.

Paitsi Kolumbuksesta ja löytöretkistä, romaanissa kirjoitetaan paljon myös kartoista. Kartta onkin oivallinen symboli kuvaamaan todellisuuden ja todellisuudesta tehdyn tulkinnan välistä suhdetta:

"Jo foinikialaiset vääristivät karttojaan, etteivät heidän kauppareittinsä olisi paljastuneet. Kirkko piirsi karttojen keskelle Jeesuksen tai Jerusalemin. Portugalilaiset määräsivät kuolemantuomion sille, joka paljasti Afrikan rantaa kulkevan reitin. Colombo venytti Afrikan pituutta ja lyhensi valtameren leveyttä ja yritti siten vakuuttaa, että läntinen meritie Intiaan oli etsimisen arvoinen.
        Jokaisesta tarinasta on versionsa. Jokaisella versiolla on tarkoituksensa."

Ennen kuin mieheni katoaa kertoo sellaisen version sukupuolenkorjausprosessista, jonka läheinen ihminen, tässä tapauksessa vaimo, voi kokea. Romaani ei millään tavalla tuomitse sukupuolenkorjausta, mutta tuo viiltävästi esiin sen, millaiseen kriisiin prosessi voi läheiset ihmiset ajaa.

Romaanin tyyli on hyvinkin runollinen ja kuvainnollinen, mikä tuo tekstiin voimaa. Paikoin olisin kuitenkin kaivannut enemmän konkretiaa (kuten myös päähenkilö tunnustaa useaan otteeseen kaipaavansa...), sillä tyyli tuntuu paikoin raskaalta. Tosin teemakin on raskas, joten voiko tyyliä nyt varsinaisesti kritisoida. Lukukokemus oli vaikuttava.