Pirjo Hassinen: Popula

"Torstaina 18. elokuuta kello 14.02 hän osti pääsylipun taidenäyttelyyn."

Otava 2012. 318 s.

Pirjo Hassisen kirjoittama, vuonna 2012 Finlandia-ehdokkaana ollut romaani Popula on kiinnostava ja ajankohtainen teos. Romaani perkaa populismin suosion syntysyitä kahden päähenkilönsä, viisikymppisen Pirjon ja ehkäpä kolmikymppisen Pertun kokemusten kautta. Pirjo ja Perttu asuvat lähiörivitalossa ja ovat naapureita.

Pirjo on ajautunut jollakin tapaa turhautumisen tilaan elämässään. Hänen muutostaan kuvaa hyvin tämä kohta romaanista:

"Oli ollut aikoja, kun Pirjosta oli tuntunut, että hän kykenee elämässään mihin vain. Töissä, äitinä, viehkeänä työmatkalaisena. Hänen elämänsä oli ollut selkeää, hapekasta ja niin voimallista, että sen luuli jatkuvan omalla painollaan samanlaisena, täytenä, hehkuvana aina kaukana siintävään loppuun saakka. - - Voimavuodet olivat jossain vaiheessa loppuneet. Pirjo oli hukkunut pääkaupungin aamuruuhkaan, työ litistynyt ja alkanut kutistua ensin reunoilta, kunnes siihen oli tullut reikiä. Oma naama peilissä oli alkanut näyttää puolitutulta, jota ei olisi enää jaksanut tervehtiä."

Pirjo on yksinhuoltajaäiti, jonka lapsi Rita on jo aikuinen ja joka ei enää ole mukana työelämässä. Romaani kuvaa Pirjon kautta ennen muuta populistista taidepolitiikkaa, joka Suomessa oli puheenaiheena varsinkun vuonna 2011, jolloin perussuomalaiset julkaisi taidepoliittisen manifestinsa. Pirjo on aina ollut taiteellinen, mutta häntä ei koskaan perheessään kannustettu taiteellisuuteen. Pirjo on esteetikko, joka rakastaa kukkia, joita hän haluaa kunnioittaa maalauksissaan. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että hänet on ikuisesti tuomittu harrastelijaksi, ja mikä pahempaa, leimattu "kukkamaalariksi", siinä missä nykytaiteen museot pullistelevat hänen näkökulmastaan ties mitä suttuja, jotka eivät millään tavoin muistuta todellisuutta.

Perttu on duunari, isokokoinen ja lihaksikas mies, joka on töissä Anger-nimisen hienostoyökerhon portsarina. Pertun henkilökuvaan luodaan hienosti syvyyttä hänen äitisuhteensa kautta. Perttu asuu äitinsä asunnossa ja hänen äitinsä puolestaan asuu dementiakoti Kuussa. Pertun elämänsisällön kaksijakoisuus havainnoillistuu hienosti seuraavassa katkelmassa, jossa kuvataan ensin Pertun yöllisiä kohtaamisia portsarina ja sitten hänen joka-aamuista vierailuaan äitinsä luona:

"Oli myös herra Heroiinitukkukauppias ja herra Tuomittu Pedofiili, mutta he eivät olleet Pertun ylimpiä ystäviä. Herra Transuja oli monta. - - Heistä ei tulisi ystäviä, mutta kohtaaminen ovella oli molemmille merkitsevä hetki illassa.
        Siksi aamut olivat niin tylyn tyrmistyttäviä. Kun oli kohdannut illalla ihmisiä, joita saattoi syystä kutsua värikkäiksi ja kummajaisiksikin, ei löytänyt sanoja kun ajoi Dementiakoti Kuuhun ja näki hoidokit. Siellä persoonat olivat kadonneet, aivan kuin sinne päätyneet ihmiset eivät koskaan olisi olleetkaan Perttuja tai Aneja, Pirjoja tai Matteja."

Jonkinlaisen luokkanousun ja menestyksen mahdollisuuden kuvaajana Populassa puolestaan on Pirjon tytär Rita:

"Jos ihminen koki odottamattoman onnenpotkun, hän alkoi pitää kokemusta itsestäänselvyytenä. Koska minulle kuului tämä hyvä nyt, minulle kuuluu tulevaisuudessa kaikki muukin hyvä. - - Se tunne teki ihmisestä jotenkin luimun. Pinnalta vaatimattoman, mutta sisältä oman hyvänsä kuoreen käpertyneen. Siinä käppyrässä käsiin kasvoivat pitkät pedonkynnet, joita ei kuvitellut koskaan tarvitsevansa. Sillä hyvä onnihan jatkuisi; jonkin itseltäkin salatun ominaisiuuden ansiosta tästedes tapahtuisi vain hyviä asioita, uralla kohoamista." 

Rita on koulutettu nainen, joka aikuistuttuaaan muutti Saksaan töihin. Elämä ei kuitenkaan ole jatkuvia "odottamattomia onnenpotkuja", ja niinpä Rita on palannut - enemmän tai vähemmän häntä koipien välissä - kotiin. Nyt hän seurustelee keskiluokkaisen Villen kanssa, joka on leski. Aviolittossan Ville on adoptoinut eteläafrikkalaisen tytön vaimonsa kanssa. Romaanin nykyhetkessä Rita on teini-ikäisen tytön äitipuoli, eikä suhde todellakaan ole erityisen onnistunut. Perhe-elämänsä kriisissä Rita ajautuu ajattelemaan myös omaa kuolevaisuuttaan:

"- - sinäkin kuolet - - noin vain yhden yön aikana nukkumaan ruvettuasi, epädramaattisesti, kuolet keskelle muiden ihmisten kiireitä, keskelle muiden ihmisten kesälomasuunnitelmia, etkä enää koskaan ole läsnä heidän elämässään, ja vielä vähemmän olet läsnä omassa elämässäsi, jota ei enää ole. Niin tapahtuu kaikille, eloisimmille ja virkeimmille laululintusillekin, sillä elämä ei ole mikään etukäteinen parannuskeino kuolemalle, se ei ole mikään vitamiini jolla vastustaa kuoleman kylmyyttä, sillä kun kylmyys jollakin hetkellä pääsee kulkemaan sinun lävitsesi, sinua ei enää ole."

Edellä kuvattu on maaperä, johon Popula-romaanissa samanniminen populistipuolue sattumien kautta kylvää kannatuksensa siemenet. Popula-romaani kuvaa samantapaista yhteiskuntaluokkaa kuin Hanna-Riikka Kuisman romaani Kerrostalo. Tyylitään romaanit ovat kuitenkin erilaisia, vaikka molemmat ovatkin sisällöltään väkivaltaisia. Molemmissa romaaneissa henkilöhahmot koettavat tavalla tai toisella ottaa elämänsä ohjakset omiin käsiinsä pitkän ajelehtimisen ja merkityksettömyyden jälkeen, mutta se on kovin vaikeaa, jos ei kuulu luokkaan, jolla on valtaa.

Populassa henkilöhahmot kasvavat lopulta ymmärtämään itsestään jotain, mutta kovin valoisaa näkymää romaani ei "pienelle ihmiselle" anna. Populistipuoluekin näyttäytyy lopulta lähinnä itseriittoisena, ja sille henkilöhahmoilla on vain välinearvoa oman menestyksen pönkittämiseen, vaikka muuta lupaillaankin.