J. Pekka Mäkelä: Hunan

 

"Miten vältellä ihastuttavan neiti Wallacen seuraa, kun meidät on molemmat suljettu saman laivan rautakuoriseen ahtauteen?"

Like 2018. 549 s.

J. Pekka Mäkelän romaani Hunan sijoittuu Kiinaan, vuosiin 1935-1946. Romaani perustuu kirjailijan kummitädin, Helvi Södermanin, päiväkirjamerkintöihin kyseisiltä vuosilta tämän ollessa lähetystyössä Kiinassa. Romaanissa käytetään näkökulmatekniikkaa ja keskushenkilöitä on useita; mukana on suomalaisia lähetystyöntekijöitä, erilaisia Euroopasta Kiinaan muuttaneita henkilöitä sekä eri yhteiskuntaluokkia edustavia kiinalaisia. Lukemista helpottaa romaanin kronologinen rakenne ja se, että kussakin luvussa on selvää, kenen näkökulmasta tarinaa kerrotaan.

Hunan on kiinnostava kurkistus kiinalaiseen kulttuuriin ja elämään, joita katsotaan sekä paikallisesta että ulkopuolisen näkökulmasta. Tarina sijoittuu sodan aikaan, ja on tunnustettava, ettei minulla ennen romaanin lukemista ollut minkäänlaista käsitystä Kiinan tilanteesta toisen maailmansodan aikoihin. Ihmisyys - kurjuudessaan ja kauneudessaan - on kuitenkin pohjimmiltaan samanlaista missä tahansa.

"Jos katsoo vain vettä partaan takana, jos liu'uttaa sormeaan veden pinnassa, jos ei katso hihaa, jos ei haistele itseään, voi kuvitella olevansa hieno neiti huviretkellä. Hetken niin pystyy kuvittelemaan, sitten muistaa olevansa kuolleen huoran turmellun äpärän rikkinäisessä ruumiissa menossa pakoon sisämaahan, elämään muiden armoilla, kun ei ole muutakaan paikkaa mihin mennä, ja kun ei tässä maailmassa edes voi toivoa parempaa kohtaloa", kuvailee Liu Chin-Chih, yksi kovimman kohtalon kokevista Hunanin henkilöhahmoista.

Romaani kuvaa ensin arkea, jota varjostaa sodan uhka, ja sitten arkea, joka tapahtuu sodan keskellä. Rasismi on eräs romaanin teemoista, jota ristivalotetaan hienosti eri kansallisuuksia ja etnisyyksiä edustavien henkilöhahmojen kautta, ja toinen keskeinen teema on uskonto. Kuolleiden henkien läsnäoloa kuvataan romaanissa todentuntuisesti, ja uskontotematiikka on läsnä paitsi kokemuksellisesti, myös suorasanaisena pohdintana:

"'Ehkä tiedättekin', Lung-herra kertoo hymyillen, 'että kielessämme ei ole ollut sanaa uskonto kuin vasta viimeiset viitisenkymmentä vuotta. Sana tsung-chiao on kaiken lisäksi tullut käännöslainanan japanista, eikä se siinäkään kielessä ole yhtään sen vanhempi. Se tarkoittaa esi-isien oppia tai perinnetapoja, ei mitään sen juhlallisempaa. Aikaisemmin meillä ei ollut mitään tarvetta sellaiselle sanalle.'
        Näytän ilmeisesti niin hämmentyneeltä että Lung-herra jatkaa suoraan minulle:
        'Me emme ole harjoittaneet uskontoa siinä mielessä kuin te. Onhan meillä jumalia - kaupunginjumalia, Intiasta tulleita buddhalaisia jumaluuksia, kaikenlaisia henkiolentoja, lohikäärmeitä, kuolleiden henkiä ja niin edelleen - mutta meitä, ja valtiota, ei lainkaan kiinnostanut, uskoiko joku niiden olemassaoloon. Se ei ollut mitenkään erityisen täreää tai kiinnostavaa. Tärkeämpää oli, että noudatettiin rituaaleja. Rituaalit olivat kaikki kaikessa. Tokihan niillä oli hengellinen merkitys. Keisari meni aina ennen satokauden alkua Taivaan temppeliin rukoilemaan tuottoisaa ja menestyksekästä vuotta. Tärkeämpää kuitenkin oli, että rituaali suoritettiin. Se sai ihmiset tuntemaan itsensä osaksi valtakuntaa ja yhteisöä. Se loi tunnetta jatkuvuudesta, siitä että ihminen voi tietää, mitä elämä tuo tullessaan.'"

Hunan on avartava lukukokemus ja katsaus kulttuuriin ja ajanjaksoon, josta en ennakkoon tiennyt paljoakaan. Hyvän kirjan merkki on se, että kirja paljastaa maailmasta jotain, mitä ei lukijana aiemmin teinnyt, ollut tullut ajatelleeksi tai olisi pystynyt itse edes kuvittelemaan:

"Hän opetti minua lukemaan - - sellaisia kirjoja ja tarinoita, jotka kertoivat asioista, joita ei ollut, asioista joita oli ollut kauan sitten jossakin kaukana, tai asioista joita voisi olla olemassa mutta ei ainakaan vielä ole ollut. Että asiat voisivat olla toisella tavalla kuin ne ovat, ja että ne ovat tällä tavalla koska joku tai jotkut päättivät tehdä asioille jotakin. Ettei kaikkea tarvitse hyväksyä siksi että niin on aina ollut, tai ainakin meille väitetään että niin on aina ollut, koska niin ei aina ole ollut. Ja niin minä aloin ajatella, että minun pitää auttaa tekemään tästä maasta sellainen, että kaikilla on vaihtoehtoja elämälleen. Mahdollisuus valita. - - Ne [kirjat] todistivat, että asiat ovat monessa maassa toisella tavalla, joissakin suhteissa paremmin ja toisissa huonommin. Vaijtoehtoja on. Niin minusta tuli vallankumouksellinen."