"Ensimmäisen kerran kuolin Ruotsissa 1980-luvun alussa vähän yli parikymppisenä."
Teos 2012. 248 s.
Hullu on Juha Hurmeen omaelämäkerrallinen romaani, joka kertoo hulluksi tulemisesta, todellisuudesta toiseen lipeämisen kokemuksesta, päätymisestä mielisairaalaan ja lopulta sieltä ulos.
Hullu on varsin raskasta luettavaa. Sanallistettu ahdistus ei ole missään mielessä viihdyttävää, vaikka villi ja vapaa assosiointi (niin kertojaminän kuin muidenkin hänen mieleisairaalassa kohtaamiensa hullujen) toisaalta tuntuu tuoreelta, toisaalta vain surulliselta.
Kertojaminä tarkkailee itseään viiltävästi: "Mietin, että teenkö mitään aidosti. Vai pelaanko arjen teatteria, jotta syntyisi juttuja. Rakastun, jotta saan aineistoa rakastumisesta. Eroa, että tietäisin, kuinka kovaa sekin voi olla. Panen äitini kuolemaan, että pääsisin kuoleman kylkeen nuuhkimaan, tekemään muistiinpanoja ja poimimaan matoja."
Romaaniin upotetut muut kertomukset, joita minäkertoja tuottaa mielisairaalassa, laajentavat romaanin todellisuutta minän ulkopuolelle mutta ovat mielestäni osin varsin raskassoutuisia. Romaanin kieli on havainnoiltaan terävää - Hurme on loistava esiintyjä ja samaa maanisuutta ja provokatiivisuutta on tässäkin teoksessa.
Itse en erityisesti nauttinut tämän romaanin lukemisesta. Lukutoukan kulttuuriblogissa Krista pitää kirjaa humoristisena mutta kritisoi sen mise en abyme -rakennetta, Kello viiden jälkeen -blogin HeidiBee tykkää ja perustelee näkemyksensä kiinnostavasti.
Vaikka deletoit aiemman kommenttini, niin uskaltauduin jättämään haasteen blogini puolelle ;) Ja vielä tähän Hulluun todettakoon siis, että mielenkiintoista, kuinka todella erilaiset lukukokemukset meillä kolmella - Krista mukaan lukien - olikaan: yksi luki hauskaa, toinen raskasta, kolmas kotimaista kulttuurihistoriaa.
VastaaPoistaOtin haasteen vastaan! :)
VastaaPoista