Venäläisen taiteen museo Pietarissa on valtava - ei niin valtava kuin Eremitaasi, mutta taidekokoelma alkaa keskiaikaisista ikoneista ja jatkuu aina modernismin suuntauksiin asti. Museorakennus on noin kolmioisainen ja ehdottomasti sekavinta on sisäänkäyntiosasto kellarikerroksessa. Museoon ei suinkaan mennä sisään keskeltä rakennusta, siitä kohdin, missä pääovet luonnollisesti sijaitsisivat, vaan lipunmyyntiin pääsee pääovien oikealta puolelta, pienestä kellariovesta. Uloskäynti on puolestaan v asemmalla puolella. Alakerta on täynnä erillisiä narikoita sekä muita palveluita kuten wc, museokauppa (joita on myös ylemmissä kerroksissa) ja kahvila - kyseessä on todellinen ruuhkasokkelo, potentiaalinen klaustrofobian ja hermojen menettämisen paikka.
Näyttely alkaa toisesta kerroksesta ikoneilla, jotka ovat upeita. Mukana on myös ainakin kaksi Andrei Rublevin ikonia, apostolit Pietari ja Paavali (n. 1408).
Ikonien jälkeen jatketaan ajassa kronologisesti eteenpäin kohti nykyhetkeä. Muotokuvia, maisemia, taistelukohtauksia, asetelmia... Keskityin ihailemaan Mihailovin palatsin rakennusta itseään - upeita saleja, kokonaistunnelmaa.
Kuljin kohti 1900-luvun taiteen osastoa, jonne on jonkinmoinen kävelynmatka rakennuksen sisällä, sillä se sijaitsee Benoisin siivessä, jonne pitää kulkea Rossin siiven läpi. Hieman suunnistusta, mutta mahdollinen ja ehdottomasti tekemisen arvoinen kävely. Kovinkaan moni venäläinen 1900-luvun taiteilija ei ollut minulle ennestään nimeltä tuttu, mutta tyylit olivat tunnistettavia ja nautittavia. Matkalla bongasin Anna Ahmatovan muotokuvan (Nathan Altman 1914):
Ensimmäisessä huoneessa on valtava Mihail Vrubelin (1856-1910) maalaus "Aamu" (1897), joka on hypnoottinen, vaikuttava, mykistävä. Tyylissä on jotain samaa kuin Alfons Muchalla tai Gustav Klimtillä, mutta tunnelma on mystisempi, tummempi. Amatöörivalokuva ei tee taululle mitään oikeutta, Googlen kuvahaussa maalaus näyttää lähinnä värilliseltä musteläiskätestiltä. Tämä on nähtävä livenä - upeat tummat ja syvät värit, upeat metallinhohtoiset värit.
1900-luvun taidetta esittelevissä saleissa on esillä monenlaisia tyylisuuntauksia, ja siellä viettäisi mielellään runsaamminkin aikaa - kuitenkin mikäli on ensin kahlannut läpi muiden näyttelysalien, tässä vaiheessa alkaa jo olla varsin uupunut. Suosittelen Venäläisen taiteen museon kokemiseen siis ehdottoman selektiivistä lähestymistapaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti