Solvej Balle: Tilavuuden laskemisesta II

Kosmos 2024. Suom. Sanna Manninen. Storytelin äänikirja, 6 h 49 min.

Solvej Ballen romaani Tilavuuden laskemisesta II jatkuu sitä, mihin Tilavuuden laskemisesta I päättyy. Tara Selter lähtee pois miehensä Thomasin luota: on aika selvittää marraskuun 18. päivän mysteeriä yksin. 

Kirjan alkupuoli keskittyy vuodenaikoihin: Tara huomaa kaipaavansa vuodenaikoja ja vuodenkiertoa ylipäätään, ja hän päätyy rakentamaan itselleen vuodenajat matkustamalla Euroopassa sellaisiin paikkoihin, missä sää vastaisi sitä vuodenaikaa, jossa Tara marraskuun 18. päiviensä lukumäärän mukaisesti elää. Hän aloittaa lapsuudenperheensä luota ja joulun viettämisestä. 

Vuodenaikojen tärkeydestä kirjoittamisella on yhteys myös aikaan, jota elämme. Ilmastonmuutoksen myötä on puhuttu siitä, kuinka vuodenajat eri puolilla maailmaa voivat muuttua - tai tavallaan jopa kadota. Suomen osalta on puhuttu lumettomien talvien lisääntymisestä ja toisaalta sateiden, tuulien ja pilvisyyden lisääntymisestä talvisaikaan. Tämä ennuste saa Suomen tulevat talvet kuulostamaan ikuiselta marraskuun 18. päivältä. Toisaalta edelliset pari talvea ovat olleet kovinkin kylmiä ja runsaslumisia Etelä-Suomea myöten. 

Kun vuodenajat on koettu, Taran valtaa jonkinlainen tyhjyys. Keinotekoinen maailma on kuitenkin aina simulaatio, ei totta, vaikka voimmekin leikkiä erilaisia roolileikkejä halutessamme. Romaanisarjan alusta alkaen keskeisenä esinemotiivina on ollut roomalainen sestertius, siis kolikko. Tilavuuden laskemisesta II:ssa vuodenaikojen käsittelemisen jälkeen luvassa on Rooman valtakunnan historiaa ja Rooman valtakunnan olemuksen pohtimista, sekä kiinnostava teoria siitä, mihin Rooman valtakunnan kasvu lopulta tyssäsi. 

Romaanisarjan toinen osa päättyy täydelliseen cliffhangeriin, joka pohjustaa kolmannen osan juonenkäänteitä ja tematiikkaa.

Taiteiden yö 2024

Katedraalin yö @ Uspenskin katedraali

Uspenskin katedraalissa vietettiin Taiteiden yönä Katedraalin yötä. Kävimme kuuntelemassa katedraalikuoron esiintymistä. Kuoron ääni teki katedraalin tilan näkyväksi aivan uudella tavalla kohotessaan kohti kattoa ja täyttäessään tilan kokonaan. 

Vilma Jää @ Etno-Espan lava

Espan lava on todennäköisesti yksi Taiteiden yön ruuhkaisimpia kohtia ja suosituimpia paikkoja. Helsingin SAnomat nosti tärppijutussaan esiin Vilma Jään ja luonnehti hänen musiikkityyliään jotakuinkin suomalais-ugrilaiseksi popiksi. Pitihän sitä mennä kuuntelemaan. 

 

Emme olleet aivan suoraan lavan edessä, joten en tiedä, johtuiko se siitä vai miksauksesta ylipäätään, mutta niin musiikki kuin laulukin olisi voinut tulla paljon kovempaa. Ajoittain oli ylipäätään vaikeaa kuulla. Artistin tyyliin pääi kuitenkin käsiksi: laulu oli eteerissävyistä, taustalla jokin komppi ja soittimina myös kanteleita tai niiden sukulaisia tai variaatioita. Biisissä, joka kertoi manaaja-Miinasta, laulaja sai yleisön hienosti mukaan kirkumaan.

Basso @ Senaatintori

Juhlaviikkojen tilausteos oli Senaatintorilla illan hämärän syventyessä esitetty BASSO. Siitä ei voi sanoa muuta kuin WAU. Näimme kirkon portaiden leveydeltä bassoja: sähköbassoja, kontrabassoja, muita matalia jousisoittimia, matalia puhaltimia, rumpusetin ja matalan taajuuden lyömäsoittimia kuten patarumpuja... ja bassolaulajakuoron sekä sooloja. Kuulutukset ennen esityksen alkamista lausui myös matala bassoääni, kuten asiaan kuului. Tilausteoksen tematiikka lähti liikkeelle maailman synnystä: "Ennen kuin oli mitään... mitä oli ennen mitään.... oli basso." Esityksessä oli siis sekä mahtipontisuutta että huumoria. Bassojen ihalijana nautin tästä esityksestä suuresti!

Solvej Balle: Tilavuuden laskemisesta I

 

Kosmos 2024. Suom. Sanna Manninen. Storytelin äänikirja, 5 h 25 min.

Tanskalaisen Solvej Ballen romaani (tai romaanitrilogian ensimmäinen osa?) Tilavuuden laskemisesta I on viehättävä, hidastempoinen ja filosofinen romaani. 

Päähenkilö Tara Selter pitää vanhojen kirjojen kauppaa miehensä kanssa. Hän on Pariisissa aivan tavallisella kirjojenostomatkalla, kun hän herää hotellihuoneessaan marraskuun kahdeksanteentoista päivään. Ja uudelleen, ja uudelleen. Tara on pudonnut ajan ulkopuolelle: hänelle jokainen aamu on marraskuun 18., vaikka kerrat toistuvat. Koko muu maailma sen sijaan tuntuu elävän samaa päivää kuin se olisi päivä muiden joukossa. 

Tara koettaa ymmärtää, mistä on kyse, mutta se on vaikeaa. Romaanin kerronta on yksityiskohtaista ja toisteista (mikä tekeekin siitä niin hypnoottista). Tara kuvailee päivän yksityiskohtia ja koettaa löytää marraskuun kahdeksannentoista kaavan, koettaa ymmärtää, kuinka hän on joutunut luuppiin ja kuinka sen voisi murtaa. Muiden muisti pyyhkiytyy aina yön aikana, ja jokainen aamu on heille aivan tavanomainen, ensimmäistä kertaa tapahtuva marraskuun 18. 

Tara on Pariisissa, mutta hän päättää palata kotikaupunkiinsa ja kotitaloonsa miehensä luo. Tilavuuden laskemisesta I koettaa kuvailla hienosti sitä, kuinka eri ajallisissa todellisuuksissa eläminen lopulta kasvattaa kuilun pariskunnan väliin: Taran elämässä on satojen marraskuun kahdeksantoistien kokemus, kun taas Thomas on joka aamu tabula rasa marraskuun kahdeksannentoista suhteen, hänen eilisensä on aina marraskuun seitsemästoista.

Ballen tyylissä kertoa henkilöhahmoistaan on jotakin samaa kuin Milan Kunderalla, kirjoittamisen tyylissä on samaa esseemäisyyttä ja analyyttisyyttä. Tara ei millään tavalla ole samastuttava hahmo, jo ihan siitäkin syystä, että hän viettää marraskuun kahdeksannentoista yhä useammin yksin ja irrallaan muista ihmisistä, eikä tällainen ulkopuolisen pohtijan tai tarkkailijan rooli tuota hänelle minkäänlaisia ongelmia. Pikemminkin kuin inhimillinen päähenkilö, Tara tuntuu olevan kirjailijalle väline tarkastella ihmisten muodostamaa yhteiskuntaa, järjestelmiä ja toimintaa.

Tilavuuden laskemisesta I on viehkeä (pienois)romaani, jonka jatkoksi tekee mieli tarttua toiseen osaan.

Laura Juntunen: Tyttö joka en

 

Into 2024. Storytelin äänikirja, 6 h 18 min.

Tyttö joka en on ahdistava kirja. Se kertoo pakko-oireista, vakavasta syömishäiriöstä, seksuaalisesta ahdistelusta, väkivallasta, päihteistä ja ulkopuolisuudesta. Tyttö joka en tuntuu olevan eräänlainen sisarteos Juntusen kirjoittamalle Subutex-kaupungin kasvateille, joka keskittyy kertomaan Raahen opioidiongelmasta Henkan kautta. Muistan ajatelleeni (nyt on helppoa sanoa: naiivisti) Subutex-kaupungin kasvatit luettuani, että onpa hienoa, että teoksen kirjoittaja on aikanaan ja ikään kuin ajoissa päässyt irti tai lähtenyt muualle siitä maailmasta, josta teos keskushenkilönsä kautta kertoo. Tyttö joka enin luettuani en voi kuin todeta, että olinpa väärässä. Yritystä on kyllä ollut, mutta päihdemaailma tarjoaa myös tuttuutta ja ratkaisuja - eikä uusi alku ole niin helppoa toteuttaa kuin se on sanoa.

Saatuani Tyttö joka en -teoksen kuunneltua jäin ensimmäiseksi miettimään, mistä päähenkilön ongelmat oikein alkoivat. Varhaisunuoruudessa, ehkä lapsuudessa, oli ahdistelukokemuksia. Mutta kukapa ei olisi vähintäänkin nähnyt itsensäpaljastajaa tai tullut kourituksi julkisissa liikennevälineissä? Me too teki näkyväksi sen, kuinka normalisoituja tällaiset tilanteet ja kokemukset aiemmin olivat olleet (toivottavasti eivät enää nykyään). Kouluun meneminen ahdisti ja oli koulukiusaamista, väkivaltaa - no, sekin on aika jaettu tai yleinen kokemus, ikävä kyllä. (Helsingin Sanomissa oli juuri amerikkalaisen tutkijan Peter Grayn haastattelu: haastattelussa Gray, psykologian emeritusprofessori, kritisoi koulua järjestelmänä ja laitoksena erittäin voimakkaasti ja mielestäni paikoin yvin ansiokkaastikin.) Päihteistä? Huonosta seurasta? Syömishäiriöstä? Kaikki selitykset tuntuvat liian suoraviivaisilta. Mitään yksittäistä syytä ei tunnu olevan - ikään kuin asiat eivät olisi voineet mennä mitenkään muutoin kuin ne menivät, niin fatalistiselta tai kyyniseltä kuin se kuulostaakaan. Tulee mieleen Deborah Spungenin kirjoittama romaani Nancy: myös Nancyllä oli vaikeaa pikkulapsesta saakka, ja hän vaikutti hakevan vaikeaan oloonsa ratkaisua ja lääkettä samantapaisilla keinoilla kuin Laura Tyttö joka enissä. Tyttö joka en muistuttaa siitä, kuinka erilaisia lähtökohtia meillä onkaan. Sen kun muistaisi vielä arjessakin.

Kehollisuutta, seksuaalista väkivaltaa, itsetuhoisuutta ja tyttöyttä käsitellessään Tyttö joka en liikkuu vahvasti samoilla vesillä kuin Susanna Hastin romaani Ruumis/huoneet. 

Tyttö joka en on tärkeä puheenvuoro ajassamme. Se ottaa osaa moniin keskusteluihin ja käsittelee useita suuria teemoja: tyttöyttä ja naiseutta, valtaa, väkivaltaa, itsetuhoisuutta, sairautta, lääkintää, yhteiskunnassa olevia eri maailmoja ja luokkia, identiteettiä, itsensä etsimistä... Teos ei tyhjenny kerralla vaan jättää pohtimaan.

Nina Lykke: Emme ole täällä pitämässä hauskaa

 

Gummerus 2024. Norjankielinen alkuteos Vi er ikke her for å ha det morsomt. Suom Sanna Manninen. Storytelin äänikirja, 8 h 30 min.

Nina Lykken satiiri Emme ole täällä pitämässä hauskaa kertoo keski-ikäisestä kirjailijasta Knutista, joka on elämässään varsin alamaissa: bestsellerromaanin julkaisemisesta on jo aikaa, kirjoittaminen ei suju, ystävyyssuhteet voisivat olla tyydyttävämpiä, ex-vaimon uusi mies vaikuttaa menestyvämmälle ja aikuinen poika viettää enemmän aikaa tyttöystävänsä tai ex-vaimon uuden perheen kanssa kuin Knutin. Lisäksi on "todellisuuskirjailija", menestyvä norjalainen nuori nainen, joka kirjoittaa myyvää autofiktiota. Pahinta "todellisuuskirjailijassa" on kuitenkin se, että hän on yhdessä romaanissaan kirjoittanut Knutista - ja aivan eri tulkinnan heidän yhteisestä illastaan kuin miten Knut sen muistaa ja on kokenut.

Knut on mehevä päähenkilö. Toisaalta hän on keski-ikäisen miehen stereotyyppi ja hänen ajattelutapansa tuntuu olevan edelliseltä vuosituhannelta. Hän vaikuttaa aikansa kelkasta pudonneelta tapaukselta. Kuitenkin romaanin kerronnan edetessä Knutin hahmo ristivalottuu, ja romaanin parasta antia onkin nykyajan kirjallisuus- ja kulttuurikentän ilmiöiden naurettavuuden näyttäminen: kuinka joku voi kuvitella "kirjoittavansa todellisuudesta", kuinka kirjoja ei enää lueta - edes lukion äidinkielen ja kirjallisuuden tunneilla, koska "nuorilla on niin paljon paineita", kuten äidinkielenopettaja yliempatisoi ilmiötä, ja kuinka media kohtelee ihmisiä, sosiaalisesta mediasta puhumattakaan. Todellisuuden tapahtumat ja tarinat sen sijaan ovat niin uskomattomia, että ne eivät mene kustannustoimittajan seulan läpi - puhumattakaan kokemuslukijan seulasta. Kokemuslukija taitaa tosin toimia pikemminkin edustamansa kulttuurin sensorina ja portinvartijana...

Emme ole täällä pitämässä hauskaa on sujuvasti ja paikoin viihteellisestikin kirjoitettu romaani, joka paljastaa nykyaikamme tekopyhyyksiä. Ehkä aidointa onkin istua mökin kivisellä rapulla kesällä, ja tuntea kiven lämpö... vastaus elämän tarkoitukseen ei kaikille ole puutarhanhoito, osalle se on kaivinkoneella kaivaminen. Lienee kuitenkin kyse saman ilmiön eri puolista, samasta todellisuudesta mutta eri kokemuskulmasta.

Kallio Block Party 2024

Elokuun 2024 Kallio Block Party levittäytyi Hämeentien Hakaniemenpuoleiseen päähän ja molemminpuolisille poikkikaduille. Lavoja oli kymmenen - huomattavasti enemmän kuin edelliskerralla tapahtumaan osallistuessani. 

Kallion kirjaston edessä Hytky/Entropy-lavalla soitettiin konemusiikkia, joka sai tanssijalkaan liikettä. Tapahtumapäivän sää oli sekopäisen vaihteleva, ajoittain satoi taivaan täydeltä, mutta lyhyesti.

Katy Hessel: Taiteen historia ilman miehiä

 

Nemo 2024. Alkuteos The Story of Art Without Men, 2022. Suom. Sini Linteri. 512 s.

Katy Hesselin taidehistoriajärkäle Taiteen historia ilman miehiä kattaa ajanjakson 1500-luvulta nykypäivään. Ajanjakso 1500-luvulta 1900-luvulle käsitellään teoksen ensimmäisessä osassa "Tienviitoittajat", ja teoksen neljä seuraavaa osaa keskittyvät käsittelemään taidehistoriaa 1870-luvulta 2020-luvulle.

Taiteen historiassa ilman miehiä Hessel esittelee taiteilijoita, kontekstualisoi heitä aikakausiin ja tyylisuuntiin, esittelee joitain heidän teoksiaan ja analysoi teoksia sillä tavoin, että ainakin ns. tavallinen lukija saa niihin uusia tulkintakulmia ja taiteenlukutaito syvenee.

Ihmemaa X @ Keravan Anttila

Keravan kesän 2024 purkutaidenäyttely Ihmemaa X on rakennettu kaupungin keskustaan, entiseen Anttilan kiinteistöön. Verrattuna vuoden 2020 Taiteen kotitaloon Keravan Ahjon kaupunginosassa konsepti on erilainen: siinä missä Taiteen kotitalo oli purettava kerrostalo, jonka asunnot ja rappukäytävät olivat muuttuneet taiteeksi, Anttilan talo on kaksikerroksinen liiketila, jonne tuntuu rakennetun pienempiä tiloja, ikään kuin messuosastoja eri taiteilijoille ja projekteille. Tästä syystä Ihmemaa X tuntuu enemmän taidegalleriakokemukselta siinä missä Taiteen kotitalo tuntui kokoniasvaltaiselta installaatiolta. Toisaalta kun tuntikausien taidenäyttelykokemuksen jälkeen kävimme Keravan Prismassa, yläkerran vaate- ja kodintavaraosaston kompositiota katsoi eri silmin kuin aiemmin.

Ihmemaa X koostuu monin tekniikoin tehdyistä töistä. Mukana on niin kollektiiveja kuin yksittäisiäkin tekijöitä, niin ammattitaiteilijoita kuin taideterapiankin hengessä syntyneitä teoksia.

Visionäärit-ryhmittymän teoksessa "Empatian kulmilla - Ih the Hoods of Empathy" on monenlaisia elementtejä, mutta esimerkiksi upealla tekniikalla toteutettu Progress Pride -lippu.

 

Anna Knappen ja Amir Janin sarja "Konekatse" on toteutettu kiinnostavalla tekniikalla, jossa lasiin piirretyt kuvat luovat varjoja ja kolmiulotteista vaikutelmaa kehyksen taustapaperia vasten.

 

 

Mari Kasurisen "Maailman turvallisin WC" saa nauramaan ääneen nykyajan absurdiudelle - ja tarroja on myös myynnissä taidenäyttelyn kaupassa. Ostin, todellakin :D Teos on siis WC, jossa on aivan överimäärä tupakka-askeista tutulla fontilla ja väörityksellä varustettuja varoitustarroja suomeksi ja englanniksi...

...mutta ei ruotsiksi, mistä varoitetaan erikseen.

Myös Yhtiö-installaatio oli aivan hulvaton: installaatiossa myydään tuote 2.0:aa, ja siinä sivussa Yhtiön muitakin tuotteita, jotka kattavat kaikki elämänalueet. Tässä esimerkki ruoasta ja lapsuudesta. 

 

Leena Tuomaisen (uniqeko) installaatiossa "Mush-room" on sienimetsäinstallaatio, jossa varsinkin vahverot tavoittavat upealla tavalla sienen olemuksen. (Kuvassa vain pieni osa kokonaisuudesta, mutta suosikkini, vahvero, näkyy tässä hienosti etualalla.)

Jouni Väänäsen ja Joonas Koposen yhteisteos pysäytti pitkäksi aikaa äärelleen ja sai pohtimaan monenlaisia kysymyksiä. Tom of Finland -hahmot nousevat teoksesta ensimmäisenä esiin, sitten lause "Make a statement without saying a word". Maalauksissa kuitenkin on tekstiä - vai onko? Onko kyse tekstistä vai ornamenteista? Ympyrämuotoon aseteltu koristeellinen tekstaus tuo oudolla tavalla mieleen - ehkä värimaailmastaan johtuen -  Hagia Sofian, jossa rinnakkain on sekä kristillistä muotokuvataidetta että islamislaista ornamentti- ja tekstitaidetta. Taulujen tekstiä jää tavaamaan pitkäksi aikaa koettaen hahmottaa sanoja. Välillä tuntuu, että sanoja löytyy, välillä luulee vain kuvitelleensa ne. Tältäkö lukutaidottomista ihmisistä tuntuu? 

 

Ihmemaa X:ssä on hyödynnetään monenlaisia materiaaleja ja jotenkin ilahduttavan paljon näyttelyssä on tekstiilitaidetta, ja mielestäni vaikuttavimmat kaksi teosta edustavat tätä kategoriaa. Postauksen aloituskuva on Matias Korkon teossarjasta "UV-luola", ja se on oma suosikkini, koska se tuo mieleeni monen mummolan tai mökin seinältä tutun samalla tekniikalla tehdyn taulun - joka ei tosin UV-valoa tai tätä värimaailmaa ollut nähnytkään.

Leena Lumilammen "Autistin pesä" on teos, jonka äärelle tekee mieli pysähtyä pitkäksi aikaa ja jonka maailmassa on jotakin hurmaavaa. Teoksesta tuntuu löytyvän koko ajan lisää tasoja eikä sen tulkinta tunnu tyhjenevän. Näyttelyn esittelytekstissä kerrotaan teoksesta, että se on "kokoelma eri todellisuuksien keskeltä etsittyä rauhaa, omaa maailmaa ja hiljaista maadoitusta". "Minne mennä, kun ei kuulu mihinkään eikä ole mistään kotoisin?"

 

 

Heidi Linsénin triptyykki (ja oletan myös mielenosoitusaidan kuuluvan kiinteästi teoksen kokonaisuuteen) "Nimenomaisesti kutsutut" näyttää, kuinka vaikuttavia töitä tuftaamalla voi tehdä. Ryijyt ovat livenä uskomattoman syviä ja kolmiulotteisia, valo ja varjo on luotu niihin upeasti. Esittelyteksti kertoo Linsenin (s. 1976) olevan helsinkiläinen tekstiilitaiteilija, "jonka teoksissa pehmeys kohtaa yhteiskunnalliset epäkohdat". Tämä todellakin välittyy "Nimenomaisesti kutsutuista".

 

Ihmemaa X on auki 18.8. saakka, ja syksyn mahdollisista lisäaukioloista tiedotetaan näyttelyn nettisivuilla myöhemmin. Jos tätä ei ole vielä nähnyt, kannattaa mennä!