torstai 18. heinäkuuta 2024

Karin Smirnoff: Sokerikäärme

"Hei täällä minä."

Sockerormen 2021. Suom. Outi Menna. Tammi 2024. Storytelin e-kirja. 484 s.

Karin Smirnoffin uusin romaani Sokerikäärme kertoo pedofiliasta. Päähenkilönä on tyttö, joka toimii myös romaanin kertojana. Perinteisesti en ole nauttinut lapsikertojista lainkaan ja huomattuani sellaisen tässä romaanissa oli jo lähellä, etten luovuttanut lukemista kesken jo ensi sivuilla. Smirnoffin lapsikertoja ei kuitenkaan pyri realismiin rajoittuneen tietämyksen avulla, vaan yhdistelee rajoittunutta tietämystä (esimerkiksi sitä, että kertojalla ei ole oikeita sanoja kuvaamaan kaikkia asioita: "Kaikilla ihmisillä in tietty sanavarasto syntyessään. Sen todistaminen on mahdotonta koska pienet vauvat eivät osaa puhua. En ymmärrä kaikkea. Uusia sanoja on kypsyteltävä suussa hetken aikaa. Piirrän ne sormellani märkään patjaan. Jotkut sanat ovat hankalia hahmottaa. Kuten masennus.") aikuismaiseen, kypsään ja tarkkanäköiseen havainnointiin tai jopa flirttiin kaikkitietävyyden kanssa. 

Aihe on raskas, mutta kerronnan ratkaisut ja romaanin huumori ovat ehtaa Smirnoffia. Päähenkilö-tyttö syntyy ei-toivottuna lapsena eikä mielenterveysongelmainen nuori äiti sitä peittele. Lapsuus on riekaleinen, turvaa saa ajoittain isoäidistä tai isoäidin ja isoisän luona asuvasta Susannasta, joka hoivaa tyttöä. Susanna kuitenkin katoaa. 

Tyttö menee kouluun ja häntä kiusataan. Hän ystävystyy parin muun kiusatun kanssa. Koulukiusaamista kuvataan käytännön elämän esimerkkien kautta - esimerkiksi siten, kuinka se vaikuttaa koulumatkan reittivalintaan ja kuinka hankala ja pitkäkestoinen lyhytkin koulumatka voi olla.

Aivan varhaislapsuudesta saakka musiikki on tytölle tapa olla olemassa, nähdä, elää ja hengittää. Tyttö on musikaalisesti superlahjakas, musiikki on hänen kielensä. Äiti ei tätä kuitenkaan siedä - romaani on oiva kuvaus myös ylisukupolvisista traumoista ja traumojen ja toimintatapojen siirtämisestä ja siirtymisestä sukupolvelta toiselle. Äidin musiikkiura on juuri ollut käynnistymässä kunnolla, kunnes raskaus katkaisi sen. Rivien välissä myös väkivallan ja seksuaalisen väkivallan periytymistä käsitellään.

Musiikin maailmassa tyttö tutustuu Frank Leideen, paikalliseen muusikkoon, joka on myös musiikinopettaja. Leide ottaa lahjakkaita lapsia siipiensä suojaan, opettaa heitä ja kokoaa kolmesta lapsesta ensemblen. Osa romaanin aikuisista ihmettelee Leiden halua viettää noin paljon aikaa lasten kanssa, mutta enemmistö ei vaikuta kiinnittävän asiaan huomiota. Leide valmentaa myös tenniksessä. Leide antaa lahjakkaiden mutta syrjittyjen ja epätoivottujen lasten loistaa, ja hänen ohjauksessaan ja toisensa löytäneinä he todella puhkeavat kukkaan - he alkavat säveltää sinfoniaa. Leiden ohjauksella ja avulla on kuitenkin kääntöpuoli, jonka joku lapsista joutuu kokemaan karummin ja joku viitteellisemmin. 

Leiden pedofiilistä toimintaa kuvataan ristivalotetusti, ajoittain lasten, ajoittain Leiden näkökulmasta. Toimintatavalle paljastuu pitkät juuret, jotka juontavat ainakin Leiden omaan lapsuuteen ja päähenkilö-tytön äidin nuoruuteen. Ehkäpä se, että asiat ovat ikään kuin aina olleet sitä, mitä ne ovat, tekee muilla ihmisille niiden suhteen silmien ummistamisen helpommaksi: outoja yksityiskohtia ikään kuin on aina ollut, mutta ne ovat olleet sen verran viitteellisiä tai niiden katsominen olisi tehnyt niin kipeää, että ne on helpompaa sivuuttaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti