Lauri Maijalan Q-teatteriin kirjoittama ja ohjaama näytelmä The Pimpsons on puhutteleva ja vaikuttava teos perheestä, esittelytekstin mukaan "räävitön pop-tragedia perheestä", "keltamusta familycomedy". Näytelmä saa sekä itkemään että nauramaan, ja näyttelijätyö (Lotta Kaihua, Satu Tuuli Karhu, Ria Kataja, Eero Ritala) kaikissa rooleissa on aivan timanttista.
Näytelmä lähtee liikkeelle siitä, kun isä Homre ja äiti Magre odottavat nelikymppisiä lapsiaan Brtiä ja Ilsaa kotiin jouluksi. Tunnelma on odottava ja jo tässä vaiheessa jännitteinen: Homre istuu tylsistyneenä sohvalla kalsareissa katsomassa tv:tä ja Magre häsää ympäriinsä, paistaa kalkkunaa ja tuo kukkia kotiin. Kun Brt ja Ilsa saapuvat, se mitä perheestä on jäljellä on koolla, ja tapahtumat lähtevät käyntiin. Vaikuttaa siltä, että sekä Ilsasta että Brtistä on tullut menestyjiä omalla tavallaan: Brt on miljonääri, jolla on perhe, Ilsa puolestaan on Lontoossa asuva menestyvä huippuyliopistoissa uraansa tekevä nuori nainen, joka on naimisissa rikkaan miehen kanssa.
Äiti Magren hahmossa on alussa mielestäni eniten traagisia elementtejä: hänen suhteensa Homreen on myrkyllinen ja heidän välillään on selvästikin käsittelemättömiä asioita, jotka ovat muhineet jo kauan. Magresta huokuu yksinäisyys: hän ilahtuu lasten saapumisesta, ja molempien lasten kanssa käydään kohtaus kalenterin kanssa. Magre haluaa kyläilemään Brtin perheen luokse, ja kun Brt sanoo, että pitää kalenteroida, äiti hakee heti kalenterin ja ehdottaa kesäkuuta; Brtin on todettava, että hän tarkoitti kalenteroimista pikemminkin kuvaannollisesti, ja äiti perääntyy. Sama keskustelu käydään Ilsan kutsuessa perheen Lontooseen, mutta nyt äiti osaa jo ehdottaa kalenterointia pikemminkin alustavan ajan haarukoimiseksi, kuitenkin kalenteri konkreettisesti kädessään, mutta Ilsakin siirtää kalenteroinnin joulunjälkeiseen aikaan vedoten kalenterin aiheuttavan hänessä ihan hirveästi stressiä, kun töissä on ollut nyt niin hektistä.
Katsoja aistii jännitteet perhesuhteissa heti näytelmän alusta asti, ja ennen väliaikaa totuudenpuhujan roolissa on Ilsa. Hän kokee tarvetta olla rehellinen ja puhua perheen ongelmista, joita riittää. Suurimpana elefanttina huoneessa on kuitenkin se syy, miksi Ilsa ei ole käynyt perheensä luona seitsemään vuoteen: Maddy on kuollut, ja Maddyn itsemurhasta ei puhuta. Muitakin puhumattomia asioita on: Homren väkivaltaisuus, perheenjäsenten terveydentila ja kaikkien hahmojen jonkinasteinen alkoholismi.
Näytelmän ensimmäisellä puoliskolla minuun vaikutuksen teki eritoten Magren välttelevä olemus: kuinka hän koettaa rakentaa perhejoulua ja kuinka hän mukautuu muoiden henkilöiden odotuksiin mutta hänestä kuitenkin ajoittain pilkahtaa myrkyllinen rehellisyys, kun hän ei kykene pitämään kulisseja yllä. Esimerkiksi alussa lasten saavuttua muut kuin Homre leikkivät tyynysotaa, minkä päätteeksi Magre toteaa, ettei hän vuosiin ole nauranut niin paljon - ja osoittaa sanansa Homrelle samalla mulkaisten tätä pahasti.
The Pimpsonsien ensimmäinen puolisko on täynnänsä hyvin traagisia elementtejä ja vasrmasti kaikille katsojille tuttuja perheongelmien sävyjä, vaikka ongelmat Pimpsoneilla eivät olisikaan identtisiä kaikkien katsojien perhekokemusten kanssa. Ratkaisu laittaa lavalle kuvitteellinen, parodinen Pimpsons-perhe toimii hienosti etäännyttämisen keinona, koska näytelmän sisällöt ovat lähes sietämättömiä. Jos lavalla nähtäisiin "tavallinen suomalainen perhe" ja juoni olisi sama, näytelmä olisi vain kauheaa katsottavaa.
Näytelmän huippukohdan jälkeen jokainen perheenjäsen kokee oivalluksia ja jokainen pääsee kertomaan rehellisesti oman kokemuksensa. Homre on päätynyt baariin, missä hän oivaltaa elämän rajallisuuden ja sen, että rakastaa perhettään ja haluaa sanoa sen heille. Homre lähtee kotiin, mutta hänen matkatessaan kotiin kotona on ehtinyt ja ehtii käydä monenlaista.
Ensimmäinen, joka kotona sanoo suorat sanat, on Magre. Siinä missä hän ennen väliaikaa on pyytänyt lapsiltaan, ettei halua kuulla olohuoneessaan v-sanaa, hän väliajan jälkeisessä monologissaan toteaa, että "nyt äiti sanoo vittu", ja antaa palaa. Kun Homre saapuu kotiin, saapuminen on Magren kannalta myöhäistä: Magre on kuollut sohvalle, ja Homre on kahteen kertaan kuolemaisillaan ja toisella kerralla kuoleekin.
Kun vanhemmat makaavat kuolleina, on lasten aika olla rehellisiä. Ilsa tunnustaa, että hänen miehensä on jättänyt hänet jo vuosia sitten, hän on lopettanut opinnot yliopistossa, koska ei vain jaksanut, ja itse asiassa asuu vuokralla slummissa ja siivoaa työkseen teattereita, ja vuokrarästit painavat päälle. Brt puolestaan tunnustaa, etteivät hänen miljoonansa bitcoinkaupasta ole tulleet, vaan pitkällisestä huumekaupasta, ja kun se paljastui hänen vaimolleen, hänen piti jättää perheensä ja hän oli hyvin lähellä tehdä itsemurhan - mutta tulikin sitten jouluksi kotiin.
Kaikkien kulissit siis kaatuvat ja kaikki saavat vuoronsa tarkastella itseään rehellisesti. Siinä missä alkupuolen syytökset ja rehellisyydenpuhumisenhalu kohdistuvat itsestä toisiin, toisella puoliajalla hahmot pyrkivät olemaan itsestään toisille rehellisiä. Se onnistuu, mutta kuulijakunta ei aina ole enää tavoitettavissa, koska hahmot kuolevat kukin vuorollaan.
Kun Ilsa ja Brt saavat tietää olevansa umpikujassa paitsi itse myös molemmat, pääsevät kunnon itsetuhobileet käyntin. Ilsan aloitteesta he vetävät överit Brtin kokaiinilla ja kodin kaapeista löytyneellä viinalla.
Väliajan jälkeinen puolisko näytelmästä on överifarssimaista sähellystä, mikä tuo onnistuneen kontrastin alkupuoliskon traagisuudelle - vaikka farssimaisuutta alkupuolellakin on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti