Atena 2019. 277 s.
Pekka Vahvasen tietokirja Kone kaikkivaltias on alaotsikkonsa Kuinka digitalisaatio tuhoaa kaiken meille arvokkaan mukaisesti digitalisaatio- ja konekriittinen puheenvuoro. Teoksen näkökulma on rajattu selkeästi ja se keskittyy tarkastelemaan digitalisaation ihmisille, ihmiskunnalle ja ihmisyydelle itselleen uhkaavia ja vaarallisia seikkoja. Vahvanen kirjoittaa kiinnostavasti ja perustellusti. Ote on vahvan humanistinen ja humaani.
Kone kaikkivaltias asettaa digitalisaation historialliseen viitekehykseensä. Vahvanen esittelee tietokirjailija Ronald Wrightin käsitteen "edistysloukku":
"Historian ensimmäisiin sivilisaatioihin kuuluva Sumer (noin 4 000 - 2 000 eaa.) nykyisen Irakin alueella kehittyi osittain teknologisen innovaationsa ansiosta: sen vallankumouksellinen kastelujärjestelmä sai kaiken kukoistamaan muutamaksi sadaksi vuodeksi. Sama kastelujärjestelmä oli kuitenkin tuhoamassa koko sivilisaatiota. Jokien vedet olivat nuolleet esimerkiksi kallioista mukaansa suolaa, ja kun tämä kasteluvesi ohjattiin kuiville pelloille, suuri osa vedestä haihtui mutta suola jäi. Vuosisatojen aikana suolaa kertyi maaperään ja se teki lopulta pelloista viljelykelvottomia. Nykyiset Etelä-Irakin autiomaat ovat seurausta sumerilaisen sivilisaation vallankumouksellisesta kastelujärjestelmästä - edistysaskeleesta, joka kääntyi itseään vastaan."
Vahvanen perustelee teoksessaan useasta näkökulmasta, miksi digitalisaatio vaikuttaa tällaiselta edistysloukulta. Osa uhista on ennestään tuttuja ja osaa en ainakaan itse ole tullut ajatelleksikaan.
"Aristoteles kirjoitti, että jos koneet (automata) tulevat, orjia ei enää tarvita. Mutta äärimmilleen vietynä kehitys tekee ihmisestä laiskan, mielikuvituksettoman ja toimintakyvyttömän. Unohdamme, että nautimme kokonaisvaltaisemmin asioista, joita varten joudumme ponnistelemaan. Kaipaamme saavuttamisen ja ansaitsemisen tunteita. Insinöörin - - ajattelutapaan sen sijaan kuuluu, että ihminen haluaa vain päästä helpolla ja viihtyä. - - Polttomoottori teki mahdolliseksi ihmiskehon hylkäämisen; nyt digilaitteet mahdollistavat aivojen alasajon."
Koneet ihmisen vapauttajina on tuttu ajatus. Vahvanen keskittyy kuitenkin käsittelemään tämän ajatuksen kääntöpuolta. Miltä koneet meidät "vapauttavat"? Onko tämä sellaista "vapautta", jota ihminen todella haluaa? Mitä ihminen haluaa? Mistä merkityksellisyyden kokemus syntyy? Syvimmiltään teos sivuaa siis ehdottomasti kysymystä elämän tarkoituksesta...
Vapauden kääntöpuolena näyttäytyy merkityksetön tyhjyys. Vahvanen lainaa transhumanisti, Oxfordin yliopiston Ihmiskunnan tulevaisuuden instituutin johtaja Nick Bostromia. Bostrom maalaa kuvan tekoälyn antamasta autuaasta tulevaisuudesta, jonka Vahvanen rinnastaa Marxin vapauden valtakuntaan tai jopa Raamatun Taivasten valtakuntaan - ja jonka maanpäällisyden version tyhjyyden ja merkityksettömyyden hän paljastaa:
"Tässä visiossa superälykkäiden koneiden ansiosta ihmisten ei tarvitse tehdä tulevaisuudessa mitään 'siksi että ansaitsisimme elannon' vaan ainoastaan koska 'haluamme järjestää juhlia, maalata tauluja ja soittaa viulua'. Bostromin haavetulevaisuudessa mahdollistuvat myös 'digitaaliset mielet sekä tietoisuuden tilat, joita nyt on vaikea kuvitella, mutta jotka tarjoaisivat valtavasti hyvinvointia ja emotionaalista palkitsevuutta'.
Mutta tulevaisuus, jossa kaikki ovat juhlia järjestäviä taiteilijoita, ei ole kuitenkaan hauska, jos ketään ei kiinnosta tekemäsi taide tai kukaan ei halua tulla juhliisi. Taiteilijuuden hohdokkuuteen kuuluu se, että saa sielunsa tuotteille tunnustusta. Lisäksi nykyään monen ihmisen ainut kaveripiiri on työporukka. Jos työpaikan velvollisuudentunteeseen perustuvia yhteisöjä ei tulevaisuudessa enää ole, monen sosiaalinen elämä köyhtyy vararikkoon asti. Ja millaista ylipäänsä on emotionaalinen palkitsevuus maailmassa, jossa ihmismielistä on loputon määrä digitaalisia kopioita, joilla ei ole sen kummempaa merkitystä? Näin kyseenalaistetaan ihmiselämän yksilöllisyys ja ainutkertaisuus, jopa ihmisarvo."
Vielä emme ole digitalisaation kehityksessä näin pitkällä, mutta yllä maalattu visio ei myöskään houkuttele tippaakaan. Nykyhetken tilannetta Vahvanen kuvaa napinpainallusnautintojen eli nautintojen helppouden kautta:
"Teknologian kehityksen keskeinen päämäärä on elämän helpottaminen. Mutta helpottaessaan elämää se myös latistaa kokemusmaailmaa. Elämän mielekkyys ei nimittäin synny vaivattomuudesta.
Materiaalinen edistys on mahdollistanut napinpainallusnautinnot, joiden turmeltaviksi me - toisin kuin metsästäjä-keräilijät aikanaan - voimme hyvinvointivaltiossa uppoutua lähes milloin vain. Kukin meistä voi mennä kauppaan, ostaa neljänsadan gramman karkkipussin tai sixpackillisen keskiolutta ja tintata koko annoksen yhdellä istumalla. Tai sitten voi mennä nettiin ja runkata joka päivä uutta pornotähteä tirkistellen. Virtuaalisissa maailmoissa voi puolestaan saada helppoa hyväksyntää näennäisiltä kavereilta. - - Napinpainallusnautinnot tuottavat paljon hetkellistä mielihyvää, mutta harva kokee niiden lisäävän elämän mielekkyyttä laajemmin.
Ihminen on nimittäin syntynyt sellaiseksi, että osaamme olla tyytyväisiä elämäämme vain, jos koemme rakentavamme sitä itse. Tarvitsemme ponnisteluja, jottavoimme oikeuttaa nautintomme. Tarvitsemme haastetta, jotta voimme kokea onnistuvamme. Vaikeiden mutta ei liian vaikeiden päämäärien tavoitteleminen ja saavuttaminen ovat tärkeä osa mielekästä elämää."
Vahvasen tekstin lukeminen saa aikaan ainakin minussa sen, että ryhtyy tarkastelemaan omaa elämäänsä kriittisemmin ja miettimään, kuinka usein itse viettää aikaa vastaavien napinpainallusten äärellä ja onko se todellakaan lisännyt elämän merkityksellisyyden kokemusta. Tekee suorastaan alkamaan mieli ponnistella jonkin asian eteen!
Kone kaikkivaltiaan mukaan napinpainallusnautintojen maailma on johtanut kyltymättömyyden kulttuuriin, jossa mikään ei riitä ja mikään ei siksi tunnu miltään:
"Siinä missä edistys on tuonut pyrkimyksen helppouden, tehokkuuden ja nautintojen maksimointiin, sivutuotteena olemme saaneet kyltymättömyyden kulttuurin. - - Internetin tarjonta on lähes loputon. Samasta tuutista voi tähystää maailman kauneimpia taideteoksia, hauskimpia stand up -pätkiä sekä kuunnella musiikkia ja ihmisiä, jotka miellyttävät juuri sillä hetkellä eniten. Lopulta tämä yltäkylläisyys ei ole kuitenkaan sinaus vaan kirous. Myös kulttuurisiin kysymyksiin pätevät samat inflaation lait kuin rahamarkkinoihin: jos taidetta, ihmisiä tai viihdettä on yltäkylläisesti, niiden arvo vähenee. Kun kaikki on banaalisti aina tarjolla, merkitys sumenee. On mahdotonta kaivata sellaista, jota ilman ei tarvitse olla. Ja kun ei kaipaa, voiko kokea täyttymystäkään?"
Vahvanen käsittelee myös ihmisen joukkoon kuulumisen ja hyväksytyksi tulemisen tarvetta:
"Koneisiin luottaminen kertoo usein myös siitä, että muut ihmiset eivät ole olleet luottamuksen arvoisia. Kun ihmiset jättävät osattomaksi, kone antaa illuusion siitä, mitä ihmisiltä voisi saada. Tästä muodostuu helposti noidankehä: Kun teknologia vieraannuttaa ihmisiä toisistaan, monet turvautuvat virtuaalisiin maailmoihin. Virtuaalimaailmoihin tukeutuminen puolestaan helposti vähentää ihmiskontakteja entisestään, varsinkin jos virtuaalimaailmoja alkaa pitää parempina ja luotettavampina kuin aitoja ihmiskontakteja. Pikkuhiljaa ihmisyyden esittämisestä tulee tarpeeksi inhimillistä yksinäisen tarpeisiin. Pikkuhiljaa tunteiden simulointi alkaa muistuttaa tarpeeksi paljon oikeita tunteita."
Vahvasen mukaan digimaailma kärjistää asetelmia entisestään - se jolla on, saa enemmän, ja se jolla ei ole, menettää entisestään. Mielestäni tämä syrjäytymisen logiikka on jo nähtävillämme nyky-yhteiskunnassamme.
Mikä sitten on digitalisaation vaikutus kognitiivisiin kykyihimme ja muistiimme? Vahvanen käsittelee tätä kysymystä kiinnostavasti asettaen sen luovuuden ja jopa identiteetin kontekstiin:
"Kun tarvitsemamme tiedot löytyvät nopeasti digilaitteillamme, se vähentä muistiponnistelujamme. Samalla yhä suurempi osa pitkäkestoisen muistin käytöstä menee muuhun kuin varsinaisten sisältöjen muistamiseen. Sparrow'n mukaan painamme nykyään useammin mieleen sen, mistä jokin tieto löytyy - sen sijaan että yrittäisimme muistaa itse asian.
On huomattava, että pitkäkestoinen muisti ei ole vain varasto, jonne torpataan tavaraa jota ei juuri sillä hetkellä tarvitse. Joskus kuulee sanottavan, että kun älypuhelinten aikaan ei tarvitse muistaa mitään, aivoilla on enemmän resursseja luovalle ajattelulle. Mutta muisti on keskeinen osa ajattelua ja älykkyyttä, eikä sitä voi ulkoistaa ilman seurauksia. Se on tärkeässä roolissa monimutkaisten asioiden jäsentämistä ja ymmärtämistä edesauttavien skeemojen rakentamisessa. Toki Googlea voi käyttää apuna tiedon etsimisessä, mutta jos asioita ei paina mieleen, pelkkä sinne tänne googlaaminen ei ole oppimista. Jos et minun tapaani muista mitään esimerkiksi Margaret Mahlerin lapsen kehitystä koskevasta teoriasta, vaikeaa on silloin muodostaa siitä järkeviä uusia tulkintojakaan. On ensin muistettava, jotta pystyy ymmärtämään ja luomaan uutta. Muistin ulkoistaminen Googlelle voi heikentää autonomista ja luovaa ajattelua.
Muisti on myös tärkeä osa ihmisen identiteettiä. Mitä tapahtuu, jos yhä suurempi osa elämänhistoriasta, minuuden keskeisistä rakennuspalikoista, ei ole tietoisen mielen ulottuvissa? No, onneksi meillä on ne tuhannet valokuvat ja videot kovalevyllä tai pilvessä - niistä voi aina tarkistaa, mitä on tehnyt ja kuka on."
Luonnollisesti digitalisaatioon liittyy myös vaikuttaminen. Yleinen ajatus on, että internetin ja digitalisaation myötä "kaikki tieto on ulottuvillamme". Tiedonhaku asettautuukin Vahvasen teoksessa monimutkaisempaan valoon. Ei sillä, etteikö tuo paljo tieto mahdollisesti olisi löydettävissä, vaan sillä, kuinka paljon ihminen lopulta viitsii etsiä ja kuinka paljon suosittuusharha vaikuttaa tietoon uskomiseen tai tiedon käyttämiseen:
"Tutkimukset osoittavat, että Google-haun ensimmäisillä tuloksilla on valtava vaikutus ihmisten mielipiteiden muodostamisessa. Uskomme, että se mikä on Googlen hakutulosten kärjessä, on väistämättä todempaa kuin alemmat tulokset - puhumattakaan niistä, jotka eivät ole edes päässeet ensimmäiselle sivulle. - - Akateemisen maailman siirtyminen nettiin voi johtaa myös tieteellisen tiedon keskittymiseen. Chicagon yliopiston James A. Evansin tutkimuksen mukaan akateemisten julkaisujen digitalisoiminen on johtanut siihen, että tieteellisissä artikkeleissa on viitattu yhä harvempiin tutkimuksiin. Nettipohjaiset haut kun antavat tutkijoille samanlaisia lähteitä. Vaikka kaikkeen maailman tietoon pääsee yhä helpommin käsiksi, erilaiset perustellut ideat eivät välttämättä kukoistakaan, vaan perspektiivimme saattaa kaventua entisestään."
Paitsi että ihminen itse kaventaa laiskuudellaan tai joukkoon kuulumisen ja miellyttämisen halullaan omaa maailmankuvaansa, digitalisaatioon liittyy myös poliittinen vaikuttaminen, jota jonkin verran onkin käsitelty mediassa. Vahvanen nostaa esiin sen, kuinka poliittinen vaikuttaminen ennen oli läpinäkyvämpää, kun vaikuttaminen ja esimerkiksi erilaiset lokakampanjat olivat kaikkien nähtävillä vaikkapa sanomalehtien sivuilla. Nyt puolestaan "Toisen puolueen tai median on sen sijaan vaikeaa haastaa yksittäisille äänestäjille räätälöityjä mainoksia, joita suuri yleisö ei koskaan näe. Samalla kohdennettu mainonta antaa kampanjoille mahdollisuuden olla kaksinaamaisia - tai itse asiassa moninaamaisia. Äänestäjälle, joka käy usein seurakunnan kotisivuilla, ei vahingossakaan lähetetä viestiä, jossa mainitaan puolueen kannattavan homoliittoja. Valtion tukien varassa elävälle jätetään kertomatta, että puolue ajaa veronalennuksia ja sosiaalitukien leikkauksia: kerrotaan sen sijaan jotain, jota hän nettikäyttäytymisensä perusteella haluaisi kuulla".
Kone kaikkivaltias saa katsomaan niin maailmaa kuin omaakin elämää ja elämäntapaa kriittisemmin. Digitalisaatiolla ja internetillä toki on hyvätkin puolensa, mutta niitä varten on kirjoitettu eri teoksia. Kone kaikkivaltias keskittyy kriittisyyteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti