Valkmusan kansallispuisto on suota. Siitä, kun edellisen kerran kävelin suolla, on varmaan viisitoista vuotta. Valkmusa on siitä helppo kohde, että suolla on pitkospuut, jotka muodostavat kivan kävelyn mittaisen lenkin. Kierroksesta selviää ainakin tähän aikaan vuodesta kuivin lenkkarein.
Vastilantien varressa kansallispuiston länsireunassa on parkkipaikka ja opastetaulu, ja täältä lähtevät pitkospuut. Pitkospuureitin kokonaispituus on 2,5 kilometriä. Ensimmäinen kilometri on kuin jalkakäytävää kävelisi, pitkospuita on rinnakkain kaksi ja ne ovat hyvässä kunnossa. Lintutorniin voi nousta tarkkailemaan suomaisemaa. Kalasääksin pesä töröttää männynlatvassa, poikasten pesäkeekoilua ei vielä ollut havaittavissa. En tiennyt, että kalasääksillä on ääni kuin millä tahansa pihalinnulla! Siinä olio, jonka habitus ja ääni ovat todellakin ristiriidassa...
Lintutornilta pidemmälle jatkuvat pitkospuut ovat vanhemmat ja kuluneemmat. Osin puita on vain yksi ja osin puut ovat lahonneet. Märemmistäkin kohdista kyllä selviää kääntymättä takaisin.
Vaikka pitkospuureitti on suhteellisen lyhyt, on sen varrella monenlaista suoluontoa. On pientä männikköä, avointa heinävää ja sammaloitunutta suota suonsilmineen, kaislikkoa, suopursumännikköä, korteheinikkoa. Matkan varrella on myös muutama metsäosio polkuineen.
Kalasääksin lisäksi muita suurempia eläimiä ei näyttäytynyt. Pitkospuiden vieressä näkyi jonkin jalanjälkiä ja lisäksi heinikko näytti siltä kuin siinä olisi kieriskelty. Jäljet eivät kuitenkaan olleet niin selvät, että niistä olisi voinut päätellä, oliko kyseessä sorkka vai tassu.
Karpalonraakileita näkyi muutama. Polunvarressa myös lakat odottelivat kypsymistään. Tämä reitti on sellainen, joka olisi varmaan mukava kävellä läpi myös syksyn tullen, ruska-aikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti