Sanna Nyqvist & Outi Oja: Kirjalliset väärennökset - Huijauksia, plagiaatteja ja luovia lainauksia

Gaudeamus 2018. 381 s.

Kirjalliset väärennökset -teos käsittelee kirjallisuuden historiaa ja vastaanottoa tarkkaan rajatusta näkökulmasta: mitä tarkoittaa aito ja mitä puolestaan väärennetty. Teos ei lupaa mitään uusia paljastuksia, mutta aihepiiri oli näköjään itselleni sen verran vieras, että teoksen sisällössä oli minulle paljonkin uutta.

Teos koostuu kolmesta osasta. Ensimmäisessä osassa Väärennösten maailma keskitytään tarkastelemaan ja määrittelemään ilmiötä. Sen verran minullakin oli taustatietoa, että tiesin, ettei nykyisenkaltainen tekijäkäsitys ole suinkaan aina ollut normi - ja vaikkapa että antiikissa roomalainen kirjallisuus syntyi pitkälti "lainaamalla" kreikkalaisilta. Teoksen toinen ja kolmas osa keskittyvät yksittäisiin tapauskertomuksiin, ensin mainittu eurooppalaisessa ja toiseksi mainittu kotimaisessa kontekstissa.

Kirjalliset väärennökset näyttää väärentämisen maailman moniulotteisena. Aitouskäsityskin on vaihdellut ajan saatossa, ja toisaalta monen teoksessa esitellyn kirjoittajan kirjoittamisprosessi näyttäytyy kollaasimaisena. Hyvin kiinnostava tapaus on esimerkisi teoksessa käsitelty Oscar Wilde, jonka nimissä paitsi on julkaistu erinäisiä teoksia, jotka eivät ole hänen kynästään peräisin, mutta joka on kierrättänyt myös omia ajatuksiaan ja sitaattejaan teoksesta toiseen - siis tavallaan plagioinut itseään.

Kotimaisen kirjallisuuden osalta käsitellään esimerkiksi Anja Kaurasen Pelon maantiedettä (1995). Olen itse lukenut kyseisen teoksen kahdesti, mutta onnistunut täysin välttymään teoksen julkaisun aikana käydyltä "sitaattikeskustelulta". Myöhemmin olen tosin ihmetellyt uudempien Kauranen/Snellmanin romaanien lopussa olevien "lähdeluetteloiden" tarpeellisuutta - mutta Kirjalliset väärennökset antaa siis niille selityksen. Tekijänoikeuskeskeisessä maailmassa kaunokirjallisiakin teoksia kirjoittavan kirjailijan ja kustantamon kannattaa ainakin koettaa taata selustansa tässäkin asiassa...

Stam1na @ Tavastia, Helsinki

Stam1nan loppuunmyyty keikka Tavastialla 15.12. oli aivan mielettömän hyvä. Tunnelma oli kerrassaan katossa ja bändi todellakin otti yleisönsä.

Jonathan Franzen: Vapaus

"Walter Berglundia koskevat uutiset jäivät paikallisessa lehdistössä vaille huomiota - hän ja Patty olivat muuttaneet Washingtoniin kaksi vuotta aiemmin eivätkä merkinneet Saint Paulille enää mitään - mutta Ramsey Hillin alueen koulutettu väki ei ollut kotikaupungilleen niin uskollista, ettei olisi lukenut New York Timesia."

Siltala 2011. Englanninkielinen alkuteos Freedom, 2010. Suomentanut Raimo Salminen. 634 s.

Jonathan Franzenin tiiliskiviromaani Vapaus kertoo monisyisesti ja moniäänisesti ihmiselämän valintatilanteista ja siitä, mihin valinnat - olivatpa ne harkittuja tai ajautumisenkaltaisia - johtavat. Ehkäpä romaanin nimi liittyy eniten tähän: amerikkalaisen nyky-yhteiskunnan jäsenten vapauteen tehdä päätöksiä ja valintoja, ja siihen, että päätöksiä ja valintoja rajaavat kuitenkin muidenkin päätökset ja valinnat. Mitä on siis vapaus?

Romaani kuvaa amerikkalaista ylempää, kouluttautuvaa tai kouluttautunutta keskiluokkaa, jolla joko on varalllisuutta tai joka tekee luokkanousun keräämällä enemmän varallisuutta kuin mitä heidän vanhemmillaan on. Romaani kuvaa useita henkilöhahmoja, joista keskeisiä ovat Patty, Walter, Richard, Joey, Jessica ja Connie. Romaani kattaa ajanjakson Pattyn, Walterin ja Richardin nuoruudesta heidän myöhäiseen keski-ikäänsä saakka.

Patty, Walter ja Richard ovat yliopisto-opiskelijoita. Patty on urheilijatyttö, klassinen suorittaja, jolla on kompleksinen äitisuhde: "Patty meni hänen luokseen ja antoi halata itseään. Koska hänen äitinsä oli paljon pienempi, hän tunsi olevansa vähän kuin kaappikello, jota Joyce yritti nostaa ja siirtää." Patty tuntuu pitkälti mukautuvan muiden ihmisten näkemyksiin, hän ei juurikaan tunnu uskaltavan käyttää sitä vapautta ja ottaa sitä vastuuta, joka hänelle itselleen itsestään kuuluisi:

"'Mutta sinä tunnut minusta oikein mukavalta tyypiltä!' Walter sanoi. Patty tiesi sisimmässään, että Walter oli saanut hänestä väärän vaikutelman. Ja virhe jonka hän seuraavaksi teki, hänen elämänsä todella iso virhe, oli mukautua Walterin käsitykseen hänestä, vaikka hän tiesi ettei se ollut oikea. Walter tuntui niin varmalta hänen hyvyydestään, että sai lopulta hänetkin hyväksymään ajatuksen."

Walterilla puolestaan on pienituloinen perhetausta, ja hän on hyvin ahkera ja kulttuurisesti ja akateemisesti suuntautunut, toisin kuin hänen lapsuuden perheensä. Richard Katz on villi ja vapaa rokkari, jollakin tavoin yliopisto- ja työelämän vaatimusten ulkopuolella liikkuva hahmo, vaikka hänenkin elämässään on realiteetteja.

Vapaudessa kuvataan sävykkäästi menestymistä ja kuuluisuutta sekä niiden eri variaatioita. Arki ja siitä poikkeaminen määrittyvät eri tavoin riippuen siitä, mikä on tavanomaista ja kuuluu arjen piiriin ja mikä puolestaan on poikkeavaa ja sikäli kuuluu joko erityisiin ilon tai surun aiheisiin:

"Sitten Lucy jäi huulet raollaan ja julkean haastava katse silmissään odottamaan, nähdäkseen kuinka hänen läsnäolonsa - hänen olemassaolonsa draama - vaikuttaisi Katziin. Kaikkien kaltaistensa pimujen tavoin hän näytti vakuuttuneelta provokaationsa ainutkertaisuudesta. Katz oli, käytännössä kirjaimellisesti, törmännyt samaan provokaatioon sata kertaa aiemminkin, minkä johdosta hän joutui nyt siihen naurettavaan tilanteeseen, että hän tunsi omantuntonsa kolkuttavan koska ei pystynyt teeskentelemään provosoitunutta: koska hän sääli Lucyn urheaa pikku egoa, joka ajelehti avuttomana ikääntyvän naisen epävarmuuden merellä. Hän epäili, ettei pääsisi puusta pitkään Lucyn kanssa vaikka yrittäisi, mutta hän tiesi Lucyn ylpeyden saavan kolauksen, elle edes muodon vuoksi koettaisi esiintyä epämiellyttävästi."

Joey, Jessica ja Connie sen sijaan ovat seuraavaa sukupolvea, romaanissa ensin lapsia ja sen jälkeen nuoria aikuisia - ja heidänkin pitää tehdä omat päätöksensä suhteessa vanhempiinsa, vapauteen ja elämänvalintoihin.

Franzenin henkilökuvaus on nautittavaa luettavaa. Näin kuvataan esimerkiksi Connieta: "Connie ei ymmärtänyt mitään kokonaisuudesta, hän oli pelkkää syvyyttä vailla leveyttä. Kun hän piirsi huopakynillä, hän uppoutui tummentamaan yhden tai kahden alueen värisävyä jättäen loput kokonaan värittämättä ja sivuutti Pattyn hyväntahtoiset kehotukset kokeilla muitakin värejä."

Vapaus käsittelee useita suuria teemoja: yhteiskuntaa, arvoja, valintoja, ympäristökysymyksiä ja -vastuita, identiteettiä, minuutta... Lukiessani Franzenia oivalsin, että Jussi Valtosen Finlandia-palkittu romaani He eivät tiedä mitä tekevät (2014) on Vapaudelle - kenties Franzenille laajemminkin - paljon velkaa. Valtosen romaanin tapahtumat ja henkilöhahmot sekä romaanin laajuus ovat hyvin samankaltaisia kuin Vapaudessa.

Franzenin kirjoitustyyli (suomennos on oivallinen!) vaati minulta hetken aikaa totuttelua, sillä virkkeet ovat pitkiä ja niissä käytetään paljon lauseenvastikkeita ja upotettuja täsmennyksiä. Aluksi tämä tuntui hankalalta ja vaikeaselkoiselta, mutta kun romaani imi mukaansa, kielikin alkoi soida.

Kerrontatekniikka Vapaudessa on kiehtova. Pääosin kerronta fokalisoituu vuoroin keskeisten henkilöhahmojen näkökulmasta, mikä tuo romaaniin moniäänisyyttä ja moninäkökulmaisuutta ja on nykyromaaneille melko tyypillinen rakenne. Romaanissa on kuitenkin eräänlaisena mise en abyme -tyyppisenä upotuksena myös "Patty Berglund: Virheitä tuli tehtyä - Patty Berglundin omaelämäkerta hänen itsensä kertomana (kirjoitettu terapeutin ehdotuksesta)" ja sen jatko-osa "Patty Berglund: Virheitä tuli tehtyä (loppuosa) - Eräänlainen kirje omaelämäkerturin lukijalle". Nämä osiot kerrotaan osin minä- ja osin hän-muodossa Pattyn näkökulmasta, mutta sellaista kommentoivaa ja itsetietoista omaelämäkerrallista kertojaa käyttäen, joka tietää enemmän kuin sen, mistä on kertomassa, koska kertoo omasta menneestä elämästään tulevaisuudessa olevasta nykyisyydestä käsin:

"Ajan kuluminen oli outoa tavalla, jonka omaelämäkerturi pystyy nyt, saatuaan varsin runsaasti kokemusta tapetuista iltapäivistä, tunnistamaan masennuksen aikaansaannokseksi (yhtaikaa loputonta ja hirvittävän nopeaa; sekunnista toiseen tupaten täyttä, tunnista toiseen täydellisen sisällötöntä) - -."

"Koska omaelämäkerturi ei kykene muistamaan, mikä hänen tietoisuutensa tila oli kolmena ensimmäisenä opiskeluvuonna, hän yksinkertaisesti epäilee ettei ollut tietoisuuden tilassa ollenkaan. Hän tunsi olevansa valveilla, mutta itse asiassa hänen on täytynyt kävellä unissaan. Muutoin on vaikea ymmärtää miksi hän, mainitaksemme vain yhden esimerkin, otti niin läheiseksi ystäväkseen häiriintyneen tytön, joka käytännössä katsoen vainosi häntä."

Vapauden vahvuus on pitkä aikajänne. Romaani onnistuu kuvaamaan sitä, mikä ihmisessä on pysyvää läpi elämän, ja samalla sitä, kuinka ihminen muuttuu ja saakin muuttua. Pattyn elämä kokonaisuudessaan määrittyy jollakin tavoin virheiden tekemisen kautta, mikä näkyy hänen omaelämäkertateoksensa nimessä ja heijastuu myös ihmisiin hänen ympärillään: "Hänelle ei ollut yllätys, ettei Patty ollut ottanut yhteyttä, ja kuitenkin moinen hiljaisuus tuntui taktiselta vedolta, vihamielisyydeltä. Ihmiseksi, joka ei oman tunnustuksensa mukaan ollut tehnyt muuta kuin virheitä, Patty loi tekemisillään pelottavan varjon, mitä ne sitten olivatkin."

Vapaus kertoo siitä, mikä tapahtui, ja yhtä lailla siitä, mikä jäi tapahtumatta. Se, mikä tapahtuu, ei katoa, vaan kaikesta jää jälki - vaikka jälki ei olisikaan fyysisessä maailmassa havaittava. Tästä kertoo hienosti seuraava merleaupontylaista todellisuudentulkintaa edustava katkelma:

"Siihen kohtaan seinää ei jäänyt minkäänlaista jälkeä, ja kuitenkin se pysyi jälkeenpäin ikuisesti ympäristöstään erottuvana ja selvästi merkittynä. Se oli pieni maailmankaikkeuden koordinaatti, historiansa pysyvästi leimaama ja muuttama. Siitä paikasta tuli huoneeseen hiljainen kolmas olento hänen [Pattyn] ja Walterin lisäksi niiksi viikonlopuiksi, jotka he viettivät mökillä kahdestaan."

Tänä aikana, jolloin ihmisillä on halu jättää maailmaan itsestään jälki ja jolloin toisaalta maailmaan jää konkreettisia jälkiä meistä kaikista enemmän kuin koskaan aiemmin internetin selaushistorian, julkaistujen somesisältöjen ja tiedonkeruuohjelmien kautta, on virkistävää muistaa, että joskus järisyttävimmät jäljet ovat niitä, jotka ovat hyvin yksityisiä ja vain muistoissa.

Mokoma @ The Circus, Helsinki

Mokoman Kurimus 15 vuotta -juhlakeikka Helsingin The Circus -yökerhossa oli kahden tunnin kattaus jytinää ja silkkaa energiaa. Paikka oli tupaten täynnä yleisöä, joka eläytyi keikkaan ihan täysillä: tunnelma oli todella intensiivinen, suorastaan hurmoksellinen.

Esitystalous III: Radio @ Espoon kaupunginteatteri, Espoo

Juha Jokelan kirjoittama ja ohjaama Esitystalous III: Radio kertoo radiokanavasta nimeltä Radio Stage. Kanavaa luotsaa Jami, jolle radio on intohimo. Näytelmän keskeinen teema on muutos - ja sen myös Jami saa kohdata, kun yrityksen ylemmältä taholta paikalle lähetetään Marika, jonka tehtävä on viedä läpi kanavauudistus, jotta laskusuuntainen tuotto saataisiin jälleen nousuun. Kanavauudistuksen toteuttamisessa Marika nostaa esiin aamuohjelmaa juontavan "nuoren" naisen, Karoliinan, jolle hän haluaa antaa enemmän valtaa, vastuuta ja tilaa. Ja mitä sitten tapahtuukaan?

Näytelmässä vastakkain asetetaan perinteinen ja uudenlainen tapa tehdä radiota, tuottohakuisuus ja maailmanparantajuus, asiantuntemuksella toimitetut sisällöt ja pinnallinen radiopuhe, uusi ja vanha sukupolvi arvo- ja moraalikäsityksineen sekä muutos ja muutosvastarinta. Radio kuitenkin purkaa vastakkainasettelujen mustavalkoisuutta ja kyseenalaistaa vastakkainasetteluja hienosti: tarinaa ei kerrota vain Jamin näkökulmasta, vaan kaikki hahmot saavat äänensä ja tulkintansa kuuluviin, ja yksi näytelmän keskeisistä ideoista liittyy myöskin nyky-yhteiskunnan tarinallisuuteen ja siihen, kenen tarinaa kerrotaan ja ketkä saavat äänensä kuuluviin; keillä on oikeus puhua ja ovatko kaikki äänet yhtä tärkeitä; miten ihmiset itse määrittelevät itsensä ja miten toiset puolestaan heidän toimintansa näkevät ja nimeävät.

Näytelmä tekee näkyväksi varmasti jokaiselta työpaikalta tutut konsulttipuheet ja uudistus"tarpeet", mutta näytelmän vahvuus on siinä, ettei se leimaa mitään tahoa hyväksi tai pahaksi, vaan johtopäätökset jätetään katsojan tehtäviksi. Aineksia johtopäätösten tekemiseen näytelmä tarjoaa runsaasti. Se, mitä suoraan sanotaan, on, että ainoa pysyvä asia maailmassa on muutos - mutta kuitenkin tähänkin vaikuttaa olevan poikkeus: jos päätyy huomaamaan kaikki historian, nykyhetken ja tulevaisuuden kerrokset samanaikaisesti, ne näyttävätkin yllättävän samanlaisilta, eikä siinä näkymässä näytäkään havaittavan mitään muutosta...

Radio-näytelmän hahmot edustavat osuvasti radioäänien ja -juontajien stereotyyppejä (mikä tuo näytelmään hauskuutta ja tunnistettavuutta), mutta samanaikaisesti kussakin hahmossa on haavoittuvuutta ja syvyyttä. Näytelmän katsominen auttaa ymmärtämään työelämää ja antaa siihen uusia näkökulmia - näytelmä muistuttaa hienosti siitä, että minun näkökulmani ei ole ainoa eikä minun näkökulmani välttämättä ole sen oikeampi kuin kenenkään muunkaan. Hieno näytelmä!

Sandro Tapiola, Espoo

Ravintola Sandro Tapiolassa on talvi-illassa houkuttelevan ja lämminhenkisen näköinen rakennus. Valitettavasti kokemuksena ravintola ei ole odotusten tasoa.

Olen käynyt useita kertoja syömässä Kallion Sandrossa, mihin pääsyynä on se, että annokset ovat olleet upeita niin makumaailmaltaan kuin kooltaankin. Sandroon meneminen on tarkoittanut minulle aina herkuttelua ja toisaalta kokemusta siitä, etten ehkä jaksa syödä ruhtinaallisen kokoista annosta loppuun saakka - Sandrosta ei ole koskaan tarvinnut poistua nälkäisenä.

Sandro-ravintoloita on nyt neljä, ravintolasta on tullut ketju ja käsittääkseni myös omistaja on vaihtunut. Edellisestä käyntikerrastani on kulunut puolitoista vuotta, siinä ajassa ehtii näköjään tapahtua paljon.

Siinä missä Sandrossa oli aiemmin hyvin helppoa käydä kasvissyöjänä - valinnanvaraa oli valinnanvaikeuteen saakka - ainakin Tapiolan lista on huomattavasti lihapainotteisempi. Pääruuissa on ankkaa, kanaa, karitsaa ja nautaa - ja pari kasvisruokaa.

Kokeilin veef-annosta, joka osoittautui pettymykseksi. Ainesosat olivat sinänsä onnistuneita: sitruuna-inkiväärimaustetussa veefissä oli makua ja bataattikiekot oli paistettu juuri sopivan kypsiksi. Mutta sitten alkoivat ongelmat. Annoksessa piti olla myös munakoisosalsaa, punajuuritahinia ja harissaa. Harissa oli todennäköisesti sekoitettu veefiin, koska maussa oli tulisuutta. Bataattikiekkojen alla oli kylmä, luiru ja melko mauton punajuurikastike. Munakoisoa ei löytänyt lautaselta missään olomuodossa, vaikka oikein keskityinkin sen etsimiseen. Siinä missä Sandrossa ennen kykeni luottamaan pelkän pääruoan tilaamiseen ja siihen, että pääruoka on monipuolinen, maukas ja yllättävä, tästä veef-annoksesta täytyy sanoa, että se ei ollut mikään annos. Kokonaisuus muistutti sitä, kuin kotona olisi kaivanut kaapista löytyvät jämät esiin ja lappanut ne lautaselle.

Ei jatkoon.

Kauko Röyhkä: Maan korvessa kulkevi

"Moottoripyörä romahtaa lampeen."

Like 2018. 326 s.

Kauko Röyhkän Maan korvessa kulkevi -romaanissa on yksinkertainen ja yksinkertaisuudessaan nerokas idea: eletään Lapin sodan loppua, jonka maisemassa kaksi romaanin näkökulmahenkilöä, saksalainen Dieter ja Siilinjärvellä asuva Pirjo, taivaltavat.

Dieter on sotilas, joka päättää sodan loppumetrien häämöttäessä karata - uppoavaan laivaan ei kannata jäädä, ei ole mitään hävittävää. Pirjon tilanne on vähintään yhtä hankala: hänen perheensä on jehovalainen, isä on joutunut vankilaan ja Pirjo, hänen pikkuveljensä Iivari ja heidän äitinsä ovat muuttaneet Helsingistä Siilinjärvelle. Elämä Siilinjärvellä ei kuitenkaan ole osoittautunut toimivaksi ratkaisuksi, sillä jehovaperhettä ei hyväksytä kyläyhteisöön ja lisäksi äidin mielenterveys rakoilee pahasti. Äiti päättää lähettää Pirjon ja Iivarin Muonioon oikeauskoisen Ossi-enon luo. Matkaan on lähdettävä kävellen.

Romaani keskittyy kuvaamaan Lapin sodan loppumetrejä yksilökokemusten kautta. Pohjoisen maisema nousee keskiöön. Dieter taittaa matkaa erämaissa piileskellen ja suuntaa kohti Ruotsin rajaa selässään muonareppu, taskussaan pervitiinitabletteja ja mukanaan ase ja kartta. Pirjo ja Iivari puolestaan lähtevät matkaan mukanaan lähinnä luottamus Jehovaan - köyhällä perheellä ei ole tarjota matkaan kummoisiakaan eväitä, eikä lapsilla ole kovin realistista käsitystä siitä, missä Muonio on tai miten sinne on mahdollista päästä. On vain käveltävä.

Lukija pääsee seuraamaan näitä kahta epätoivoista matkaa syksyisessä metsässä ja erämaassa, sodan vaarojen keskellä. Yhteiskunta ei ole vakaassa tilassa, joka paikassa alkaa vaikuttaa yhä enemmän omankädenoikeus. Kaikki teoksen hahmot ovat ristiriitaisia, kukaan ei ole yksioikoisen hyvä tai paha. Erämaa tarjoaa niin suojaa kuin kohtaamisiakin. Mistä voi tietää, keneen voi luottaa? Mistä voi tietää, mitkä ratkaisut johtavat kohti selviytymistä ja mitkä kohti tuhoa? Auttaako lastenusko Pirjon ja Iivarin Muonioon - ja onko itse asiassa koko Muoniota enää jäljellä?

Romaanin jännite kantaa hyvin koko tarinan läpi. Maan korvessa kulkevi avaa uuden näkökulman Suomen sotahistoriaan ja Dieter-hahmon kautta yksilökokemuksen myös Saksan tilanteeseen ennen toista maailmansotaa ja sen aikana.

TOKYOn joulumyyjäiset @ Kiasma, Helsinki

TOKYOn joulumyyjäiset järjestettiin tänä vuonna Kiasmassa, joka oli paikkavalintana erittäin onnistunut. Kiasma on keskeinen ja helposti saavutettavissa, ja taidemuseon aula oli tupaten täynnä myyntipöytiä. Tänä vuonna myös valikoima oli mielestäni kiinnostavampi ja laajempi kuin aiempina vuosina, tarjolla oli monentyylisiä ja monenlaisista materiaalista valmistettuja asioita.

Kaija Koo @ Hartwall-areena, Helsinki

Mahtava tapa viettää marraskuun viimeistä perjantai-iltaa oli mennä katsomaan Kaija Koota Hartwall-areenalle. Paikka näytti loppuunmyydyltä ja yleisöä oli laidasta laitaan. Show oli näyttävä ja nautittava, mutta epätasainen.

Ilta alkoi Kaija Koon laskeutuessa lavalle pelilipallosta. Biisikimara sisälsi niin uudempaa tuotantoa, megahittejä kuin marginaalisempaakin tavaraa - esimerkiksi esikoislevyltä kuultiin Kaikki vanhat filmit. Kokonaisuutta oli pyritty rytmittämään balladi- ja biletysosioihin, mikä olikin järkevää, kun oli kyse näin massiivisesta esiintymisestä.

 

Kaija Koolla on ihan mieletön karisma, ja häntä oli ilo sekä katsella että kuunnella. Lavatekniikkaan oli panostettu ja se oli näyttävää - permannolla pystyi tuntemaan pyrotekniikan luoman kuumuuden.

 
Epätasaisuutta keikkaan toi osittainen sekavuus - lavalla nähtiin Kaija Koon lisäksi erinäisiä vierailijoita, mutta heidän esittelemisensä jäi osin puolitiehen. Esimerkiksi keikan aikana jäi osin mysteeriksi, ketkä kolme naista Kaija Koon lisäksi lavalla oli laulamassa ja bailaamassa, sillä heidän äänensä kuulostivat vahvasti autotunetetuilta. Jenni Vartiaisen käheä ääni oli helposti tunnistettavissa ja Sanni pääteltävissä, mutta että neljäs nainen oli Paula Vesala - sille sain varmistuksen vasta, kun luin keikka-arvostelun Hesarista. Hieman mautonta oli se, että Cheekin ääntä kuultiin yhdessä biisissä nauhalta: vaikka joskus olisikin tehty tällainen biisi, jossa Cheek fiittaa, mutta jos miestä ei saada lavalle, ei mennyttä yhteistyötä ehkä tällä tavoin ole tarvetta korostaa - vaikutelma oli lähinnä korni.

Hartwall-areena keikkapaikkana ei tehnyt positiivista vaikutusta - paikalle saapunutta yleisöä kohdeltiin kuin karjalaumaa ja jonottaminen oli sääntö, ei poikkeus. Ymmärrän, että kyse on massatapahtumasta - mutta miten on mahdollista, että ulkomailla stadionkonserttien järjestelyt onnistutaan hoitamaan huomattavasti jouhevammin ja kohteliaammin? Ei jäänyt erityistä halua palata Hartwall-areenalle mihinkään tapahtumaan.

Keikan epätasaisuudesta ja keikkapaikan tylyydestä ja toimimattomuudesta huolimatta illasta jäi positiivinen fiilis, ja siitä ehdoton kiitos kuuluu illan tähdelle, Kaija Koolle.