Ilkka Remes: Tornado

 

"Aurinko paistoi pivettömältä taivaalta, joka sai miltei tyynen Välimeren hohtamaan asuurinsinisenä."

WSOY 2022. Nextoryn e-kirja. 504 s.

Tornado on taattua Remestä: mukaansatempaava, ajankohtainen ja suoraviivainen yhteiskunnallinen dekkari. Tornadossa käsitellään huumekauppaa, länsimaiden kiristyvää tilannetta Venäjän kanssa, jännitteiden kiristymistä Itämerellä, Ukrainan sodan syttymistä, Naton laajenemista ja suomalaisten poliitikkojen suomettumisen ajan likapyykkejä ja painolasteja. Toiminta kiihtyy loppua kohden: on hurjastelua moottoritiellä, helikopterioptio kuin Itämeren syvänteessä oleva sukellusvenekin.

Aika pian lukiessa havahtuu Remeksen maneereihin: teoksessa kerrotaan tapahtumista lukuisten hahmojen näkökulmasta, ja jokaisen luvun alussa lukija ensin tutustutetaan miljööseen, jossa kulloinkin ollaan, yksityiskohtaisella ja pitkähköllä virkkeellä, ja sen jälkeen siirrytään hahmon kokemusmaailmaan usein kertomalla hahmon etu- ja sukunimi. Toimiva tapa, eipä siinä.

Alexandra Benedict: Joulun murhapeli

 

"Lumisade tietenkin."

Alkuteos The Christmas Murder Game, 2021. Suom. Kaisa Sivenius. Otava 2022. Nextoryn e-kirja. 421 s.

Alexandra Benedictin Joulun murhapeli on jouluinen Agatha Christie Eikä yksikään pelastunut -pastissi. On suljettu tila (sukukartano), jonne rajattu määrä ihmisiä kokoontuu (joulunviettoon, pelaamaan peliä), ja yhtäkkiä ihmisiä alkaa kuolla - ja murhaaja on joku heistä.

Joulun murhapeli on hyvällä tavalla varsin perinteinen dekkari, ja kepeässä kirjassa kerronnan ajoittainen kömpelyys ja ennalta-arvattavat juonikoukut eivät niinkään haittaa. Kirja alkaa kyllä maailman tylsimmillä saatesanoilla, ja mielestäni on aina hieman huono merkki, jos henkilöhahmoista pitää piirtää sukupuu tai muu vastaava selostava graafinen elementti. Ihan luettava dekkari Joulun murhapeli kuitenkin on. 

Synkkien kartanomiljöiden ystävälle suosittelisin kuitenkin mieluummiin esimerkiksi F. H Burnettin tyttökirjaklassikkoa Salainen puutarha, romantiikan ajan klassikkoa Humiseva harju tai oivallista Sarah Watersin tiiliskiveä Vieras kartanossa.

Daniel Evans & Robert Goleman: Emotional Intelligence Mastery (EQ)

 

Alkuteos 1995. Nextortyn äänikirja, 3 h 7 min.

Kompakti kuunneltava teos tunneälystä ja sen merkityksestä käytännön esimerkeillä höystettynä.

Janne Huuskonen & Miro Hilden: Koukussa - Vuosi narkomaanien elämää

 

"Rintamamiestalon keittiön kattoa peittää harmaankeltainen savu."

Johnny Kniga 2022. Nextoryn e-kirja. 276 s.

Janne Huuskosen ja Miro Hildenin teoksen Koukussa syntyhistoria lähtee siitä, kun Hilden (Huuskosen poika) saa ajatuksen osana opintojaan kuvata narkomaanien arkea. Huuskonen on entinen narkomaani, ja hän johdattaa Hildenin entisten tuttujensa maailmaan. Valokuvausprojektista kasvaa kirjaprojekti, ja Huuskonen ja Hilden päättävät seurata vuoden ajan narkomaanien elämää Helsingissä. Teoksen keskushenkilöä kutsutaan Mamaksi. Hän on Hildenin (s. 1975) ikäluokkaa. 

Koukussa on rehellinen ja ajankohtainen kirja. Kirjoittajana on pääosin Huuskonen, joskin myös Hildeniltä on joitakin lyhyitä kirjallisia osioita teoksessa kuvien lisäksi. Näkökulma huumemaailmaan on sivustakatsojan, joka kuitenkin pääsee (tai otetaan ja joutuu) mukaan arkisiin tilanteisiin. Teoksesta välittyy hienosti huumemaailman kaoottisuus. Maailma on omalakinen rinnakkaistodellisuutensa, jossa aikajänne on lyhyt. Kaikki tapahtuu tässä hetkessä, tai toisaalta kuljetaan huumeiden ja huumekämppien perässä sinne-tänne-tonne, missä sitten meneekin koko päivä-viikko-kuukausi-elämä. Koukussa luo myös kuvaa siitä, mitä aineita tällä hetkellä on liikkeellä, ja syntyvä kuva on hyvinkin erilainen verrattuna siihen kuvaan huumeista, jonka muistan esimerkiksi omalta koulu-uraltani huumevalistuksen yhteydestä. Ainoa tuttu aine on oikeastaan amfetamiini.

Ulkopuolisen katsojan näkökulman näkyväksi tekeminen kerronnassa on teoksen parasta antia. Kirjan loppupuolella Huuskonen peilaa omia käsityksiään addiktiosta ja omaa käyttäytymistään suhteessa Mamaan, jonka maailmaan hän seurantavuoden aikana lipeää yhä enemmän:

"Olin alkanut ymmärtää Maman todellisuutta siinä määrin, ettei tehnyt mieli ruveta kiukuttelemaan hänelle. Muutama kuukausi sitten mietin vielä, oliko Mama koukussa vai oliko kyseessä vain elämäntapa. Ajatus nauratti nyt mutta veti myös vakavaksi. Läheisriippuvuuteni oli aktivoitunut kirjanteon aikana. Se sai minut ummistamaan silmäni tosiasioilta, kusettamaan itseäni. Olin aina ymmärtämässä Mamaa, selittämässä asioita parhain päin ja uskomassa seuraavaan kertaan, jolloin hän vihdoin tekisi järkeviä valintoja."

Se, että Koukussa-teoksen tekijät seuraavat Maman elämää vuoden verran, on onnistunut ratkaisu. Eräänä päivänä Maman tarina vain alkaa tulla näkyväksi, ja eräänä päivänä siitä kertominen lopetetaan. Tarinassa ei varsinaisesti ole juonta, kuten ei elämässä itsessään ole ellei sitä erikseen juonellisteta. Kuvaako Koukussa Maman alamäkeä, jää lukijan tulkittavaksi. Elämä vaikuttaa olevan niin sekavaa, että alamäen ja ylämäen käsitteetkin hämärtyvät.

Frida Ramstedt: Tyylikäs koti - Sisustamisen käsikirja

 

Alkuteos Handbok i inredning och styling. Suom. Kirsi Kokkonen. Tammi 2020. Nextoryn äänikirja, 6 h 32 min. 

Tämä kirja on sitä, mitä se lupaa. Teos sopii hyvin kuunneltavaksi, mutta vielä enemmän se tekee mieli hankkia käsikirjaksi omaan kirjahyllyyn. Sisutamista ei lähestytä trendien kautta vaan teos muistuttaa enemmän tiivistä sisustussuunnittelun oppimäärää.

Frank Martela: Tahdonvoiman käyttöohje - Näin saat asioita aikaan

 

Tammi 2013. Nextoryn äänikirja, 6 h 1 min.

Tahdonvoiman käyttöohje on helposti lähestyttävää kuunneltavaa ja siinä on maanläheinen ote tahdonvoimaan ja motivaatioon.

Karin Smirnoff: Sitten menin kotiin

 

"Bror kuoli ja jätti minut yksin."

Alkuteos Sen for jag hem, 2020. Suom. Outi Menna. Tammi, 2022. 304 s. Nextoryn e-kirja.

Sitten menin kotiin on Karin Smirnoffin Jana Kippo -trilogian päätösosa. Aiemmat osa ovat Lähdin veljen luo ja Viedään äiti pohjoiseen. Romaanin keskeisiä teemoja ovat kuolema ja siihen liittyvä luopuminen ja kasvaminen, ja kasvaminen myös taiteilijaksi kasvamisen mielessä. Jo aiemmissa osisssa moni henkilö kuolee (ja tyypillisesti väkivaltaisesti), mutta Sitten menin kotiin -romaanin kuolemat ovat Janalle merkityksellisempiä. Myös se, että Jana muotoilee savesta omaa "juoppoarmeijaansa", todaan esiin aiemmissa osissa, mutta päätösosassa taiteilijuus nousee keskiöön.

Romaani alkaa siitä, kun Janan kasoisveli Bror kuolee - mikä tehdään selväski jo romaanin aloitusvirkeessä. Päätösosa alkaa siis täsmälleen siitä hetkestä, johon sarjan toinen osa jounikoukkumaisesti päättyy. Jana kokee syyllisyyttä veljensä kuolemasta. Romaanissa kuvaillaan oivallisesti Janan tapaa koettaa vältellä syyllisyysajatuksiaan:

"Lankapuhelin soi ja kännykkään oli soitettu ja minä avasin kuulosuojaimista radion ja kuuntelin säätiedotusta. Ei sillä että sää olisi kiinnostanut minua erityisemmin. Tulkoon mitä tuli. Halusin kuulla säätiedotuksen lukijan äänen. Mennä naimisiin sen kanssa. Nussia sen kanssa. Antaa sen täyttää ajatukseni pohjoisen ja luoteen välisillä ilmavirtauksilla ja tuulivaroituksilla jättämättä tilaa sisäisille äänilleni." 

Janan elämää leimaavat vahvat, alistavat miehet. Sellaisia ovat olleet esimerkiksi häntä lapsena seksuaalisesti hyväksikäyttänyt taatto ja samaa voisi sanoa myös kotikylien ristihuulisesta taiteilijasta, jonka kanssa Janalla on jonkinlainen rakkaussuhde (tai riippuvuussuhde, miten sitä nyt tarkastelee). Tähän jatkumoon tuodaan trilogian päätösosassa Janan nuoruudessa ollut suhde Steven-nimiseen mieheen, joka vaikuttaa hyvin Amerikan psyko -henkiseltä hahmolta. Romaanin Stevenistä kertovissa jaksoissa tehdään näkyväksi Janan elämän selviytymisstrategia - paeta, jähmettyä tai tappaa kuin vauhko eläin, mikä toimintamalli nyt mihinkin tilanteeseen parhaiten sopii:

"Minä olin hänen otteessaan lujasti kuin taaton käsi talikonvarressa. Vaikka näin selvästi historian toistuvan pysyin passiivisena. Se oli minun henkiinjäämisstrategiani. Kärsivällisyyden olin oppinut jo lapsena. Samoin kuin sen että aina piti olla askel edellä."

Jana ei sovi maalla vallitsevaan yksioikoiseen jaotteluun siitä, mitkä ovat miehen ja naisen roolit. Hän haastaa niitä toisaalta taiteilijuudellaan, toisaalta tekemällä niitä asioita, joita perinteisesti pidetään miehisinä - esimerkiksi metsästäminen. Tämä koetaan osin uhkaksi: "Kun Stig tarjosi asetta lainaksi vastasin kyllä. Perandersin ilme ei ollut tyytyväinen. Naamasta paistoi mitä mieltä hän oli naisista metsällä. Metsästys kiristyshihnat ja perävaunun peruuttaminen olivat miesten viimeinen linnake. Eikä hän aikonut antaa sen sortua."

Janan kohtaloa suuntaava kohtaaminen trilogian päätösosassa tapahtuu saarella, jolla asuu alkoholisoitunut, erakoitunut kivenveistäjä-taiteilija. Jana kokee pakottavaa tarvetta kohdata taiteilija, sillä hän ajattelee taiteilijalla olevan vastaus johonkin. Jana lähtee saareen - ja kuten olettaa saattaa, nousee myrsky, ja hän joutuu jäämään saareen pidemmäksi aikaa epävakaan, alkoholisoituneen Mikkelin kanssa. Tapahtumia voi toki lukea myös symbolisella tasolla siten, että Jana joutuu kohtaamaan oman taiteilijuutensa, mikä hänen on tehtävä, mikäli hän aikoo todella tulla taiteilijaksi. Vaativa ja äkkiväärä Mikkel opastaa Janaa kivenveiston maailmaan, mikä on Janan taiteilijuuden kehittymisen kannalta merkittävä askel. Mikkelissä on jotain samaa kuin kaikissa Janan elämän miehissä, ja Mikkelin hahmon kautta Jana tuntuu kovena jonkinlaisen vapauttavan, symbolisen isänmurhan, jonka tapahduttua hän vapautuu ja kykenee kasvamaan taiteilijana. Mikkel antaa Janalle näkemystä taiteen tekemiseen:

"Yksinkertaista. Älä yritä kopioida. Kuvaa tunnetta tai ajatusta. Älä henkilöä. Sinä olet maailman luoja."

Jana Kippo -trilogia on groteski, suoraviivainen ja yllättävä teossarja täynnä mustaa huumoria. Kerronnan kieli on hyvin omaperäistä ja luo sarjaan aivan omanlaisensa maailman. Vaikka todellisuus, jossa Jana elää, on hyvin ankara ja täynnä vastoinkäymisiä, Sitten menin kotiin jättää kuitenkin lukijalle katharttisen olon siitä, että monenlaisissa todellisuuksissa voi elää ja elämässä tapahtuneiden asioiden kanssa voi tulla toimeen - ja kehittyä ihmisenä niistä huolimatta siihen suuntaan, joka oma suunta on.

Vaellus @ Ryhmäteatteri, Helsinki

Anna Krogeruksen kirjoittama ja Laura Jäntin ohjaama näytelmä Vaellus Ryhmäteatterissa on sillä tavoin erilainen näytelmä, että se keskittyy hyödyntämään näytelmäilmaisun perinteisiä keinoja ja saa katsojat pauloihinsa silkalla läsnäololla. Mukana ei ole videotehosteita, neljännen seinän rikkomista tai jonglöörausta, ja se tuntuu yllättävän freesiltä.

Vaelluksessa seurakunnan työntekijät ja ulkopuolinen (yt-)konsultti ovat lähteneet Lappiin vaeltamaan, ja jokaisella heistä on erilaiset odotukset siitä, miksi vaeltamassa ollaan ja mitä vaeltaminen oikein tarkoittaa. Erämaassa henkilöhahmojen väliset suhteet ja kunkin hahmon sisäinen dynamiikka tulee näkyväksi. Jokaisessa hahmossa on enemmän kuin miltä alkuasetelman perusteella näyttää, ja jokaisessa on sekä tragiikkaa että komiikkaa. 

Ne hetket, jolloin näytelmässä lauletaan, ovat perusteltuja ja niistä muodostuu koskettavia.

Vaellus näyttää nykyajan ongelmien naurettavuuden ja samalla sen haavoittuvuuden, joka meissä jokaisessa pinnan alla on.