lauantai 24. syyskuuta 2016

Jennifer Egan: Aika suuri hämäys



"Se alkoi tavalliseen tapaan, tällä kertaa hotelli Lassimon naistenhuoneessa."


Tammi 2012. Suom. Heikki Karjalainen. Alkuteos A Visit from the Goon Squad, 2010. 410 s.

Jennifer Eganin romaani Aika suuri hämäys on viihdyttävä ja mukaansatempaava romaani, mutta sitä ei pitäisi lukea näin pitkien taukojen kera kuin itse luin, koska se on myös toisaalta varsin kokeellinen romaani esimerkiksi kerrontatekniikaltaan, toisaalta kerronta hyödyntää näkökulmatekniikkaa, mikä tuo romaaniin monen henkilöhahmon version tapahtuneista ja myös sivujuonina heidän omat elämäntapahtumansa, mikä kokonaisuudessaan tekee romaanista osin vaikeaselkoisen - tai ainakin vaatii lukijalta skarppaamista.

Eganin kirjoitustyyli on mielestäni hyvin viehättävä: pidin paljon hänen romaanistaan Sydäntorni (suom. 2013), ja kiinnostava on Aika suuri hämäyskin, vaikkakin se on myös vaativampi. Aika suuren hämäysen teemana on aika ja se, miten ihmiset ovat ajan armoilla, toimivatpa he sitten miten tahansa. Ihminen ei ole kaikkivoipa tai ikuisesti nuori, sen näyttää Aika suuri hämäys lempeän raa'alla, ironisella ja yksityiskohtaisella kuvauksellaan.

Monet henkilöhahmoista ovat nauttineet (?) elämästään niin holtittomasti, että aikuisuus tai vanheneminen ei ole mitään herkkua:

"'Sinun kahdenkympin villityksesi', niin kuin äiti kutsuu hukattuja vuosiani yrittäessään vakuuttaa, että minulla oli täysi oikeus pitää vähän hauskaa, mutta minä kyllä aloitin ennen kuin täytin kaksikymmentä ja jatkoin paljon kauemmin kuin kymmenen vuotta, Toivon sydämestäni, että ne ajat ovat nyt takanapäin. Aina joskus aamulla ikkunasta paistava aurinko näyttää kummalliselta. Silloin istun keittiön pöydän ääreen ja sirotan suolaa käsivarsieni ihokarvoille. En voi olla ajattelematta, että kaikki on ohi. Elämä meni menojaan, ja minä jäin tähän. Sellaisina päivinä tiedän, ettei minun kannata sulkea silmiäni liian pitkäksi aikaa, tia sitten hupi vasta alkaakin."

Toisaalta, olisiko aikuisuus tai vanheneminen välttämättä sen herkumpaa, vaikkei nuorena olisikaan sekoillut - myös sen Aika suuri hämäys kyseenalaistaa, Keskiluokkaisuus ei näyttäydy sen auvoisampana ratkaisuna kuin alamäki tai rappiokaan. Yksi henkilöhahmoista tarkastelee omaa asemaansa suhteessa yhteiskunnan luokkaeroihin lopultakin varsin tyytyväisenä:

"Omalla kohdallani homma oli - miten sen nyt sanoisi - päässyt vähän nuupahtamaan. Olin kaupungin hommissa alakoulun vahtimestarina ja kesällä keräsin roskia Williamsburg Bridgen lähellä sijaitsevassa puistossa East Riverin rannalla. En hävennyt millään lailla näitä hommia, koska ymmärsin jotain, mitä kukaan muu ei tuntunut tajuavan: siinä on vain mitättömän pieni ero, onko työssä lasisessa pilvenpiirtäjässä vai kerääkö roskia puistossa, niin pieni että ero on olemassa vain ihmisten mielikuvissa. Tai ehkä mitään eroa ei edes ole."

Aika suuri hämäys tekee runsaasti ironisia havaintoja myös nykyajan mediayhteiskunnasta, sosiaalisesta mediasta, identiteetin rakentamisesta ja valvontayhteiskunnasta. Todellisesta elämästä ja Facebook-elämästä kaikkitietävä kertoja ennakoi eräässä luvussa näin:

"Ramseyn safarin jäsenet olivat kokeneet jotain, josta he voivat kertoa tarinoita koko loppuelämänsä. Jotkut heistä ryhtyvät vuosia myöhemmin etsimään toisiaan Googlesta ja Facebookista, kykenemättä vastustamaan näiden sivustojen tarjoamaa toiveiden täyttymystä: Mitä mahtaa kuulua sille...? Parissa tapauksessa yhteydenotto johtaa tapaamiseen, jossa muistellaan menneitä ja hämmästellään ajan tuomio ruumiillisia muutoksia, jotka tosin haihtuvat muistelijoiden melestä muutamassa minuutissa. - - yleensä tapaamiset saavat muistelijat toteamaan, että yhteinen safari kolmekymmentäviisi vuotta aikaisemmin ei ole kovinkaan merkityksellinen side, ja ihmettelemään, mitä he oikeastaan odottivat."

Monien romaanin henkilöhahmojen elämä liitty tavalla tai toisella musiikkibisnekseen, julkisuuteen tai kuuluisuuteen. Näihinkin aiheisiin ja teemoihin romaani antaa ironisen katselukulman. Yksi hahmoista on Bosco: rokkitähti nuorena, ja vanhana, no...:

"'Levyn nimi on Sieltä tänne', Bosco sanoi. 'Ja siihen kysymykseen haluan vastata ihan ensimmäiseksi: Kuinka mä muutuin rokkitähdestä lihavaksi paskaksi, joka ei kiinnosta ketään? Eikä nyt teeskennellä, ettei niin tapahtunut. - - 'Mä olen valmis antamaan haastetteluja, musta saa tehdä henkilökuvia, ihan mitä vaan' , Bosco jatkoi. 'Antaa tulla sitä paskaa tuutin täydeltä. Joka saatanan nöyryytys julkisuuteen. Tämä on todellisuutta. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin on vaikea olla hyvännäköinen, varsinkin jos puolet sisuskaluista on poistettu. Aika on suurta hämäystä. Eikö sitä niin sanota?'"

Miten ihmisen elämä muotoutuu ja määrittyy? Onko nuoruuden hybriksellä hintansa?

"Hän muisteli vanhoja aikoja - - aikoja ennen avioliittoa, ennen vanhemmuutta, rahattomia aikoja, kovien huumeiden aikoja, vastuuttomia aikoja, jolloin he vielä hengailivat Lower East Sidella Boscon kanssa, menivät nukkumaan vasta auringon noustua, vierailivat epäröimättä tuntemattomien ihmisten luona, naivat välittämättä siitä näkikö joku heidät, olivat tyhmänrohkeita. Useammin kuin kerran kuvioon kuului (hänen kohdallaan) myös heroiinin piikittäminen, koska sehän oli kaikki pelkkää leikkiä. He olivat nuoria ja terveitä ja heillä oli aina ollut onni puolellaan - mitä pelättävää heillä oli? Jos jokin ei heitä miellyttänyt, mikään ei estänyt heittämästä kaikkea sikseen ja aloittamaan alusta. Mutta nyt Bosco oli niin sairas että pystyi tuskin liikkumaan ja suunnitteli kuumeisesti omaa kuolemaansa. Oliko se tulosta jostain yllättävästä luonnonlakien vääristymästä vai eikö siinä ollut mitään ihmeellistä? Olisiko heidän pitänyt ymmärtää etukäteen, mitä oli tulossa? Olivatko he itse aiheuttaneet sen?"


* * *

Kirjahaaste 2016:
2. Matkakertomus
3. Kirjassa rakastutaan
16. En ole ikinä ennen kuullut kirjasta
17. Kirjassa juhlitaan
30. Viihteellinen kirja
41. Kirjassa lähetetään kirjeitä
44. Kirjassa joku kuolee

perjantai 23. syyskuuta 2016

CircOpera @ Kansallisooppera, Helsinki



CircOpera on kirkkaasti paras ja vaikuttavin sekä ooppera- että sirkusesitys, jota olen koskaan ollut katsomassa. Miten tällaista konseptia ei ole keksitty aiemmin? Vai olenko vain onnistunut missaamaan spektaakkelin? Esitys hyödynsi Kansallisoopperan salia ja lavaa hienosti, ja koko rakennukseen oli saatu karnevaalin tunnelmaa sillä, että käsiohjelmia ja muita ohheistuotteita myytiin sirkuskärryistä, vahtimestarit olivat pukeneet käsiohjelman kannesta askarreltavan naamion silmilleen ja salissa parvia pitkin kiersi värillisten sirkuslamppujen rivistöt. Myös Kansallisoopperan lavatekniikka oli kuin tarkoitettu tällaista esitystä varten.

Oopperan ja sirkuksen yhdistäminen toi oivallisesti esiin kummankin taiteenlajin parhaat puolet. Kerrankin sirkusesityksissä kuultava musiikki oli olennainen osa live-esitystä, ja kuinka taidokasta se olikaan! Huumoria hyödynnettiin paljon: esimerkiksi siirtymäosissa toisaalta esiin lipui pilven päällä harppua soittava enkeli, toisaalta lavan halki vyöryi villin vapaasti laukkaava flyygeli kuin häkistään karannut sirkusleijona - jota tirehtööri jahtasi hädissään piiskaa huitoen.

Ja entäpä esitysnumerot itsessään! Mukana oli paitsi huumoria ja hauskuutta, myös näyttäviä joukkokohtauksia, pyrotekniikkaa - joka lämmitti permannon puolivälissä istuvienkin kulmakarvoja ihan kunnolla -, taidokasta köysiakrobatiaa ja nuoratasapainoilua, joissa ei voinut kuin ihastella esiintyjien kehonhallintaa ja lihaskuntoa, koskettavia ja intiimimejä kohtauksia mutta myös toki lähestulkoon henkeäsalpaavan jännittävä ja näyttävä kuolemanpyöräesitys ensimmäisen puoliajan lopussa.

Tämä esitys sai minut hieman ymmrätämään sitä, mikä oopperan merkitys ja rooli on voinut taiteenlajina joskus olla, ja ajattelinpa sitäkin, että tällainen esitys voisi saada myös niin sanotut kansan syvät rivit uskaltautumaan kokeilemaan oopperassa käymistä ja mahdollisesti ymmärtämään, kuinka uskomattoman upea ja mukaansatempaava oopperaesityskin voi olla.

CircOpera on vaikuttava kokemus, joka ei hevillä unohdu: ja myös ehdottomasti hyvän mielen kokemus, joita näinä ankeina aikoina tarvitaan. Yleisö poistui hymyilevänä paikalta.

torstai 22. syyskuuta 2016

Absoluuttinen nollapiste 25v @ Tavastia, Helsinki



Absoluuttinen nollapiste soitti 25-vuotisjuhlakeikan Tavastialla keskiviikkona 21.9., ja olipa hieno keikka. Pasari oli miksattu niin lujalle, että se tuntui rintalastassa, bändi soitti napakasti ja ilotellen ja välispiikit olivat lakonisuudessaan hauskoja ja toimivia. Valojen käyttö loi kappaleisiin hienosti tunnelmia. Tällaisella keikalla on mahtavaa olla mukana.



maanantai 12. syyskuuta 2016

Lollapalooza Music Festival @ Treptower Park, Berliini

Lollapalooza-festivaali Berliinin Treptower Parkissa oli kokemus. En ole koskaan aiemmin ollut ulkomaanfestivaaleilla (mikäli 1990-luvulla käyntiäni virolaisilla rokkifestareilla ei lasketa; ja ei sitä ehkä lasketa), joten Lollapalooza 70 000 kävijällään oli sikälikin kokemus.

Sunnuntai-illan pääesiintyjä - kuin myös varsinainen syy festarilippujen hankkimiseen - oli Radiohead. Sitä katsomaan kerääntynyt ihmismassa oli massiivinen, joten koska emme halunneet viettää tuntikausia päivystämässä päälavan edessä, pääsimme lähimmillämme miksauskopin tuntumaan.


Radioheadin keikkasetti Lollapaloozassa oli kokonaisuudessaan varsin erikoinen ja vieraannuttava. Joitain hittejäkin oli mukana ja encoressa soitettiin Karma Police, mutta setissä oli mukana paljon vaikeasti lähestyttäviä biisejä ja kokonaisuus uhkasi olla jopa uuvuttava. 

Radioheadille oli varattu myös päivän pisin slotti, kaksikymmentä vaille kahdeksasta kymmeneen, ja jotakuinkin sen ajan bändi myös käytti.



Festivaaliohjelma oli varsin monipuolinen. Päivemmällä kävimme tanssimassa dj-lavalla Lost Frequensiesin tahtiin ja fiilistelemässä sekä upeaa säätä - aurinkoa ja lämpötila noin 30 astetta...


...että Róisín Murphyn keikkaa.


Oli myös kiinnostavaa vertailla Lollapaloozan järjestelyjä ja tunnelmaa kotimaisiin festareihin. Puistoalueen tarjonnasta (musiikkia, ruokaa, juomaa, festarituotteita, jonkinlainen messualue jolla esiteltiin ympäristöasioita ja myytiin erilaisia ekotuotteita jne.), ihmismäärästä ja suunnittelusta (lavojen sijainnit, alueen jako aukioihin ja kulkureitteihin sekä wc-alueisiin) tuli mieleen keskikokoinen suomalainen kaupunki. Alueella liikkuessa kartta tuli ihan tarpeeseen.

Suomalaisittain silmiinpistävin ero liittyi alkoholikulttuuriin ja -tarjontaan. Juomia saattoi ostaa eri puolilta festarialuetta ja niiden kanssa sai liikkua täysin vapaasti. Kukaan vastaan tullut festarikävijä ei kuitenkaan ollut örvellyskunnossa. Myös tämä usean festarikävijän olalla tai kädessä kulkenut mehupurkki-jesari-innovaatio herätti huomioni: 


Kuinka kätevä tapa kuljettaa juomaa! Suomessa en ole näihin törmännyt.

Myös ihmismassan festarialueelta poistumisen logistiikkaa oli kiinnostavaa seurata. Festaripuiston läheisyydessä oli kaksi juna-asemaa, joten meillä ei ollut kiirettä lähteä ruuhkaan heti pääesiintyjän päätettyä settinsä. Sen sijaan oli lähes hypnotisoivaa seurata nurmikolla olutta siemaillen sitä, kuinka kaikki Radioheadia katsomassa olleet (kuinka monta kymmentä tuhatta?) ihmistä suuntasi alueen porteille: mikä määrä jalkapareja ja tomua!

Tämän festarikokemuksen perusteella haluan jatkossa ehdottomasti uudelleen ulkkarifestareille: paitsi että kesäinen Berliini irrotti niin kehon kuin mielenkin syksyä kohti kallistuvasta (jatkuvasti enenevässä määrin fasistoituvasta) Suomesta, festaritunnelma oli rento ja rokkaava.


sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Pilvijärvi, Sipoo


Kävimme patikoimassa Sipoon Pilvijärvellä syyskuun alussa. Jo parkkipaikan valtava laajuus kertoo kohteen suosiosta: autopaikkoja oli usealle sadalle autolle. Syyskuisena lauantaina, jolloin sadepilvet vaanivat horisontissa, paikalla oli kuitenkin vain noin viisi autoa.


Pilvijärvi lie ensisijaisesti suosittu rantakohde, etenkin perheellisille ihmisille. Hiekkaranta olikin suomalaisittain varsin iso, ja ilmoitustaulun mukaan Pilvijärven (sini)levätilanne on varsin puhdas.

Järven ympäri vaikuttaa kulkevan merkitty polku, joten lähdimme reippaasti kiertämään järveä rannalta katsoen ensin suipomman eteläkärjen ympäri, jolloin paluumatkalla viimeisenä osiona olisi järven soiseva pohjoispää.


Järven eteläpää on kallioinen, ja varmasti kesällä mitä mukavin piknikkohde.

Täytyy todeta, että järven ympäri kiertävä "merkitty reitti" on varsin suhteellinen käsite. Paikoin siniset merkit lähtevät niin selvästi poispäin rannan tuntumasta kohti metsää, että päätimme mielummin tutkia järjen rannan tuntumassa kulkevia polkuja. Niitäkin pitkin eteneminen oli luotettavaa ja sujuvaa aina järven pohjoispäähän saakka.


Järven pohjoispää osoittautui soisevaksi, kuten kartasta saattoi päätellä. Polku oli kuitenkin varsin kuiva, joskin sitä käyttääkseen piti loikkia parin ojan yli. Rannan tuntumassa kulkeminen ei ollut soisevuuden vuoksi mahdollista, ja pohjoispäässä sinisellä merkitty reitti on hyvin epämääräinen: sen sijaan, että siniset merkit näyttäisivät johtavan etelään, takaisin uimarannalle, polku lähtee jotakuinkin pohjoiseen ja syvemmälle metsään. Omatoiminen fiilsipohjainen suunnistaminenkaan ei ole helppoa, kun järvi näyttää pelkältä rämeeltä, sikäli kun sitä puiden välistä näkyy. Maasto ei muutenkaan ole erityisen viehättäväkulkuista. Hetkellisen polkusekoilun jälkeen löysimme kuitenkin takaisin rannan tuntumaan ja lopulta polun alkupisteeseen, uimarannalle.

Oli mukavaa viettää päivä alkusyksyisessä luonnossa, mutta epäselvien polkumerkintöjen pohjalta en erityisesti suosittele Pilvijärveä patikointikohteeksi. Kesäisenä piknikkohteena paikassa sen sijaan on potentiaalia - paitsi jos järven maisemista on nauttimassa samaan ainaa täyden parkkipaikan verran ihmisiä: silloin täältä tuskin on löydettävissä luonnonrauhaa.